Kesätöiden määrä putosi enemmän kuin kaikkien työpaikkojen – katso, missä on eniten paikkoja
1.7.2026 05:00:00 EEST | Duunitori Oy | Tiedote
Avoimien kesätyöpaikkojen määrä on laskenut jo kolmena kesänä peräkkäin, ja paikoista kilpailee yhä suurempi joukko. Uutta on se, että kesätyöt ovat vähentyneet enemmän kuin avoimet työpaikat ylipäätään. Duunitorin data kertoo myös, millä aloilla ja alueilla on parhaiten kesätöitä.

Marras–kesäkuussa Duunitorilla julkaistiin noin 22 000 kesätyöilmoitusta kesälle 2026, mikä oli 14 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Kesätyöpaikkoja on enemmän kuin ilmoituksia, sillä yhdellä työpaikkailmoituksella voidaan hakea useita työntekijöitä.
Toisin kuin aiempina kesinä, kesätyöpaikat ovat vähentyneet vielä enemmän kuin avoimet työpaikat ylipäätään. Kaikkien työpaikkailmoitusten määrä laski samalla jaksolla 7 prosenttia.
”Laskusta ei onneksi tullut ihan niin jyrkkä kuin aiemmin kesätyönhakukaudella näytti. Mutta kesätyöpaikkojen määrä on tippunut jo kolmena peräkkäisenä kesänä. Toivon todella, että trendi kääntyisi ensi vuonna”, kommentoi Duunitorin viestintäjohtaja Aino Salonen.
”Tämä kehitys surettaa, koska kesätyö on monen nuoren portti työelämään. Jos se ei aukene, työelämään pääsy viivästyy. Se lannistaa, vaikeuttaa itsenäistymistä ja lisää epävarmuutta sekä altistaa pitkittyessään jopa syrjäytymiselle. Pitkällä aikavälillä koko yhteiskunta kärsii, jos nuoret eivät saa mahdollisuutta kasvaa ammattilaisiksi.”
Kesätyöpaikat keräsivät valtavan huomion
Kesätöitä on aiempaa vähemmän, ja niistä käy kova kilpailu: Tämän kauden kesätyöilmoitukset keräsivät Duunitorilla yli 15 miljoonaa lukukertaa, mikä oli saman verran kuin viime vuonna ja 38 prosenttia enemmän kuin kaksi vuotta sitten. Kesätyöilmoitusten hakuklikit (yleensä siirtyminen hakemaan työpaikkaa) ovat kasvaneet vielä enemmän: 10 prosenttia viime vuodesta ja jopa 77 prosenttia kahden vuoden takaisesta.
”Suosituimpiin kesätyöpaikkoihin tulee posketon määrä hakijoita”, Salonen sanoo.
Duunitorin kesän 2026 luetuin kesätyöilmoitus sai yli 200 000 lukukertaa ja toiseksi luetuin yli 100 000 lukukertaa.
Viidesosa Duunitorin kesätyönhakukyselyn 2026 vastaajista haki yli 15 kesätyöpaikkaa. Korkeakouluopiskelijoista niin teki lähes kolmannes.
”Heikon työmarkkinatilanteen vuoksi myös työttömäksi joutuneet kokeneemmat osaajat hakevat kesätyöpaikkoja, mikä vaikeuttaa nuorten työllistymistä entisestään.”
Näillä aloilla on eniten kesätyöpaikkoja
Näillä toimialoilla julkaistiin eniten kesätyöilmoituksia Duunitorilla marras–kesäkuussa (suluissa muutosprosentti suhteessa kesään 2025):
-
Ravintola- ja matkailuala: noin 2 700 ilmoitusta (-20 %)
-
Myynnin ja kaupan ala: noin 2 400 ilmoitusta (-18 %)
-
Sosiaali- ja hoiva-ala: noin 2 300 ilmoitusta (+10 %)
-
Rakennusala: noin 1 900 ilmoitusta (-7 %)
-
Teollisuus ja teknologia: noin 1 600 ilmoitusta (-10 %)
-
Alojen järjestys on sama kuin viime kesänä.
-
Eniten ovat vähentyneet ravintola- ja matkailualan sekä myynnin ja kaupan alan kesätyöt.
-
Sosiaali- ja hoiva-alan ilmoitusten määrä on kasvanut vuoden takaisesta.
Miten eri alueilla on kesätyöpaikkoja?
Näin eri maakunnissa julkaistiin kesätyöilmoituksia Duunitorilla marras–kesäkuussa (suluissa muutosprosentti suhteessa kesään 2025):
-
Uusimaa: noin 5 700 ilmoitusta (-16 %)
-
Varsinais-Suomi: noin 2 300 ilmoitusta (+6 %)
-
Pirkanmaa: noin 2 200 ilmoitusta (-3 %)
-
Pohjois-Pohjanmaa: noin 1 400 ilmoitusta (-3 %)
-
Pohjois-Savo: noin 1 100 ilmoitusta (-8 %)
-
Lappi: noin 950 ilmoitusta (-10 %)
-
Keski-Suomi: noin 860 ilmoitusta (-26 %)
-
Satakunta: noin 810 ilmoitusta (-11 %)
-
Etelä-Savo: noin 810 ilmoitusta (-24 %)
-
Kanta-Häme: noin 750 ilmoitusta (-10 %)
-
Päijät-Häme: noin 660 ilmoitusta (-10 %)
-
Etelä-Pohjanmaa: noin 580 ilmoitusta (-15 %)
-
Pohjanmaa: noin 570 ilmoitusta (-18 %)
-
Kymenlaakso: noin 530 ilmoitusta (-24 %)
-
Etelä-Karjala: noin 450 ilmoitusta (-20 %)
-
Pohjois-Karjala: noin 380 ilmoitusta (-23 %)
-
Keski-Pohjanmaa: noin 280 ilmoitusta (-12 %)
-
Kainuu: noin 260 ilmoitusta (-29 %)
-
Ahvenanmaa: noin 50 ilmoitusta (-4 %)
-
Avoimien kesätyöpaikkojen määrä laski lähes kaikkialla Suomessa, niin suurissa kuin pienemmissä maakunnissa. Ainoa poikkeus on Varsinais-Suomi, jossa ilmoitusten määrä kasvoi 6 prosenttia.
-
Uusimaa on edelleen ylivoimaisesti merkittävin kesätyökeskus, vaikka kesätöiden määrä laski siellä enemmän kuin koko maassa keskimäärin.
-
Lasku oli loivinta Pirkanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Ahvenanmaalla.
-
Kesätyöpaikat vähenivät eniten Kainuussa, Keski-Suomessa, Etelä-Savossa ja Kymenlaaksossa.
Vielä ehtii napata viime hetken kesätyön
Moni ei tiedä, että vielä kesken kesänkin on mahdollista saada viime hetken kesätyöpaikka.
”Osassa työpaikkoja tilanne on voinut muuttua, joten paikkoja on edelleen auki. Lyhytkin kesätyöpätkä tai satunnainen keikkatyö on parempi kuin ei mitään. Lisäksi kesätyöpaikasta voi saada myös työtä kesän jälkeen, osa-aikaisena esimerkiksi opintojen oheen tai kokopäiväisesti”, Salonen vinkkaa.
Duunitorilla on vielä lähes 500 avointa kesätyöilmoitusta. Näet reaaliaikaisen tilanteen Duunitorin kesätyösivulta.
Kaipaatko lisätietoa?
Liitteenä olevasta tiedostosta voit lukea lisää Duunitorin tuoreen kesätyökyselyn tuloksista.
Katso myös kesän 2026 luetuimmat kesätyöilmoitukset ja lue kesätyönhakijoiden odotuksista kesätyön palkan suhteen.
Tarvitsetko asiantuntijan haastatteluun tai tietoa työmarkkinoista? Ole yhteydessä!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aino SalonenViestintäjohtajaDuunitori Oy
Puh:+35850 4144 245aino@duunitori.fiduunitori.fiKuvat






Liitteet
Duunitori on Suomen suurin työnhakupalvelu. Vuonna 2025 Duunitori.fissä vierailtiin yli 70 miljoonaa kertaa. Duunitorin sosiaalisen median sivuilla ja hakuvahdeilla on Suomessa 1,6 miljoonaa seuraajaa. Vuonna 2009 perustettu teknologiayritys kokoaa alustalleen avoimet työpaikat sekä tiedon ja tuen työelämän eri vaiheisiin. Osa alustaa on Duunitorin työelämämedia, joka kertoo kaiken tärkeimmän työnhausta, rekrytoinnista ja työelämästä. Työnantajia Duunitori auttaa houkuttelemaan ja sitouttamaan oikeat osaajat. Kasvava ja kansainvälistyvä Duunitori Group toimii myös Ruotsissa ja Norjassa nimellä JobbSafari.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Duunitori Oy
Datakeskuksiin rekrytoidaan nyt ennätyksellisen paljon tekijöitä – eniten haetaan sähköasentajia15.10.2026 05:02:00 EEST | Tiedote
Duunitorin data näyttää, miten datakeskusten rekrytoinnit ovat kasvaneet merkittävästi vuoden ajan ja etenkin tänä syksynä. Lue, millaisia ammattilaisia haetaan, missä työt sijaitsevat ja millaista palkkaa tehtävistä tarjotaan.
Jo lähes puolet työnhakijoista käyttää tekoälyä – asiantuntija: ”Voi parantaa hakijan neuvotteluasemaa”7.10.2026 05:03:00 EEST | Tiedote
Tekoäly ei ole enää vain työhakemusten kirjoittamisen apuri. Duunitorin tutkimuksen mukaan työnhakijat käyttävät sitä yhä monipuolisemmin myös esimerkiksi palkan puntarointiin. Asiantuntija vinkkaa, miten tekoälyä kannattaa hyödyntää. Lue myös, miten työnantajat suhtautuvat hakijoiden tekoälyn käyttöön.
Tuore tutkimus: tässä ovat Suomen parhaat kesätyöpaikat1.10.2026 05:03:00 EEST | Tiedote
Duunitori tutki lähes 3 000 kesätyöntekijän kokemuksia työpaikoistaan. Katso, mitkä ovat tutkimuksen mukaan Suomen parhaat kesätyöpaikat vuonna 2026.
”Etsittiin yksisarvista marsun palkalla” – nämä asiat karkottavat työnhakijat24.9.2026 05:03:00 EEST | Tiedote
Duunitorin tuoreessa työnhakututkimuksessa vain kolmannes työnhakijoista arvioi viimeisimmän hakukokemuksensa hyväksi. Työnantajilla on ruusuisempi kuva todellisuudesta. Lue, mikä turhauttaa hakijoita, miksi he keskeyttävät hakemisen ja miksi huono hakijakokemus tulee kalliiksi.
Tuore tutkimus: etätyö ei ole kynnyskysymys hakijoille – näiltä aloilta löytyy eniten etätyöpaikkoja16.9.2026 05:03:00 EEST | Tiedote
Työnhakupalvelu Duunitorin data kertoo, millä aloilla on tarjolla eniten ja vähiten etätyömahdollisuuden sisältäviä työpaikkailmoituksia. Duunitorin tuoreen tutkimuksen mukaan etätyö ei ole osaajille niin tärkeä kriteeri kuin julkinen keskustelu antaa ymmärtää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme