Kulkuteissä puutteita noin joka kolmannella rakennustyömaalla vuonna 2025
1.7.2026 13:00:51 EEST | Lupa- ja valvontavirasto | Tiedote
Työsuojeluviranomainen tarkasti vuonna 2025 kulkuteitä noin 1 500 rakennustyömaalla. Puutteita havaittiin joka kolmannella rakennustyömaalla. Valtaosa havaituista puutteista oli vähäisiä, mutta osassa tapauksista tarkastaja antoi työnantajalle jälkivalvottavan kehotuksen puutteiden korjaamiseksi. Hengenvaarallisia kulkutieratkaisuja ei tarkastuksissa kuitenkaan havaittu.
Tarkastuksissa arvioitiin sekä nousuteitä että muita rakennustyömaiden kulkuteitä. Rakennustyömailla nojatikkaita ei saa käyttää vakituisena kulkutienä. Kaikille työskentelypaikoille on järjestettävä riittävästi turvallisia, tarkoituksenmukaisia ja helposti käytettäviä kulkuteitä, jotka on tarvittaessa myös merkittävä selkeästi. Työmaan kulkuteiden, lattioiden, portaiden, käytävien ja muiden nousuteiden tulee olla sellaisessa kunnossa, että liukastumis-, kompastumis- ja putoamisvaara on mahdollisimman vähäinen.
Turvallisten kulkuteiden toteuttaminen yksinkertaista
Portaat ja porrastasot on vapailta sivuiltaan varustettava koko pituudeltaan suojakaiteilla. Jos suojakaidetta ei tarvita, portaat on tarvittaessa varustettava käsijohteella. Suojakaiteet voidaan korvata myös muilla vastaavan turvallisuustason tarjoavilla rakenteilla, kuten tarkoituksenmukaisilla levy- tai verkkoratkaisuilla. Portaiden ja kulkuteiden leveyden tulee olla vähintään 0,6 metriä.
Vaikka kulkuteihin liittyviä puutteita havaitaan tarkastuksilla edelleen melko usein, tarkastajat kohtaavat myös hyvin toteutettuja kulkutiejärjestelyjä. Turvallisten kulkuteiden järjestäminen on yleensä varsin yksinkertaista, kun ne huomioidaan työmaan suunnittelussa jo etukäteen. Myös työmaan siisteydellä on suuri merkitys: hyvin järjestetty ja siisti työmaa tukee samalla kulkuteiden turvallisuutta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylitarkastaja Mikko KoivistoLupa- ja valvontavirasto, työsuojeluosasto
Puh:0295 255 379mikko.koivisto@lvv.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lupa- ja valvontavirasto
Kiireettömään erikoissairaanhoitoon pääsy parantunut – uhkasakko enää Keski-Suomen ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueilla sekä HUS-yhtymällä1.7.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Suurin osa uhkasakolla tehostetun määräyksen saaneista hyvinvointialueista on saattanut kiireettömän erikoissairaanhoidon kuntoon. Lupa- ja valvontaviraston mukaan Keski-Suomen hyvinvointialue, Pohjois-Karjalan hyvinvointialue sekä HUS-yhtymä eivät ole noudattaneet annettua määräystä, ja virasto pyytää niiltä selvitystä ennen asian ratkaisemista. Uhkasakkoja on kaikkien osalta kohtuullistettu.
Koivulannevan tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta perusteltu päätelmä1.7.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Yhteysviranomaisena toimiva Lupa- ja valvontavirasto on antanut ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVA) annetun lain mukaisen perustellun päätelmän Koivulannevan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.
Lapin hyvinvointialueelle määräys saattaa ikäihmisten palvelukoti Männikön toiminta asianmukaiseen kuntoon1.7.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Lupa- ja valvontavirasto määrää Lapin hyvinvointialueen järjestämään Inarin palvelukoti Männikön asukkaiden tarvitsemat palvelut lain mukaiseksi 31.8.2026 mennessä. Lupa- ja valvontavirasto antoi myös huomautukset Lapin hyvinvointialueelle sekä hyvinvointialueen ikääntyneiden palveluiden vastuualuejohtajalle.
Ulkomaalaisilta työnhakijoilta vaadittiin yli 60 000 euroa olemattomista työpaikoista – siivousalan yrityksen toimitusjohtajalle ehdotonta vankeutta törkeästä petoksesta30.6.2026 11:15:09 EEST | Tiedote
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 26.6.2026 siivousalan yrityksen toimitusjohtajan 1 vuoden ja 10 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen muun muassa törkeästä petoksesta. Asiassa oli kyse laajasta rekrytointijärjestelystä, jossa ulkomaisilta työnhakijoilta perittiin laittomia niin sanottuja kynnysrahoja työpaikan ja työperäisen oleskeluluvan saamiseksi Suomeen. Työnhakijoille luotiin kuva aidosta työnantajasta, joka tarvitsi työntekijöitä ja voisi auttaa työperäisen oleskeluluvan saamisessa. Toimitusjohtajan lisäksi yksi henkilö tuomittiin avunannosta törkeään petokseen ja toinen avunannosta petokseen. Yhden vastaajan syytteet hylättiin. Työnhakijoita rekrytoitiin muun muassa Filippiineiltä. Työsopimuksen saamiseksi heiltä vaadittiin 500–3 000 euron maksu. Lähes 90 henkilöä haki yrityksen kautta työperäistä oleskelulupaa, mutta yksikään heistä ei lopulta työllistynyt yritykseen. Käräjäoikeuden mukaan rekrytointimenettelyn todellisena tarkoituksena oli kerätä työnhakijoilta kynnysrah
Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahankkeen YVA-selostuksesta perusteltu päätelmä30.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Yhteysviranomaisena toimiva Lupa- ja valvontavirasto on antanut ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVA) annetun lain mukaisen perustellun päätelmän Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme