Keskustan Siika-aho Garden-hankkeesta: hallitukselle velvollisuus ilmoittaa lobbauksesta
2.7.2026 08:04:34 EEST | Suomen Keskusta r.p. | Tiedote
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho esittää avoimuusrekisrerin pikaista uudistamista Garden Helsinki -hankkeesta ilmi tulleiden tietojen myötä. Siika-ahon mukaan nykyinen laki on nurinkurinen.

- Laki perustuu siihen, että lobbareilla on velvollisuus ilmoittaa vaikuttamistyöstään. Ilmoitusvelvollisuus tulee ulottaa myös lobattaville, kuten ministereille ja heidän avustajilleen. Poliitikoiden ilmoitusvelvollisuushan on käytäntö lähes kaikkialla muualla kuten EU:ssa.
Siika-aho arvioi myös , että Garden Helsinki -hankkeen 35 miljoonan euron tukeen johtaneita taustoja ei ole käyty vielä perusteellisesti läpi. Puoluesihteerin mukaan avoimuusrekisterin uudistaminen pakottaisi aidosti avoimuuteen.
- Hallituksen helsinkiläiset ministerit Wille Rydman, Mari Rantanen ja Elina Valtonen vaikenevat kuin muuri. Kuka heihin vaikutti Helsinkiä koskevassa päätöksessä? Onhan se hassua, että Jan Vapaavuori selittää hallituksen tekemisiä enemmän kuin hallitus itse. Orpolla ja Purralla kesti päiväkausia kakistaa ulos, mitä olivat päättäneet. Päätöksenteon taustat valkenisivat paremmin, jos olisi velvollisuus ilmoittaa lobbauksesta avoimesti.
Keskustan Siika-aho uskoo, että avoimuusrekisterin uudistaminen saa vauhtia, kun Garden-hankkeesta saadaan lisää tietoa.
- Epäilemättä asianomaiset lainvalvovojat perehtyvät aikanaan tukipäätökseen seikkaperäisesti. Viimeistään tuolloin täytyy vakavasti keskustella avoimuuslainsäädännön remontoimisesta.
Yhteyshenkilöt
Antti Siika-ahoPuoluesihteeri
Puh:+358 50 5754 118antti.siika-aho@keskusta.fiTietoja julkaisijasta
Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on 120-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.
Keskustan Siika-aho: hallituksen on lopulta pakko avata Garden -hankkeen taustat30.6.2026 10:27:33 EEST | Tiedote
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho arvioi, että Garden Helsinki -hankkeen ympärille syntynyt kohu vaikuttaa ratkaisevasti hallituksen toimintakykyyn loppuvaalikaudeksi.
Kaikkonen: Vanhustenhoivan todellisuus on tunnustettava – työntekijät eivät jaksa nykykuormitusta30.6.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Keskusta ilmaisee vakavan huolensa vanhustenhoivan tilanteesta, jossa yhä useampi alan ammattilainen harkitsee alan vaihtoa. Jyväskylän yliopiston tutkimus osoittaa, että hoivatyön kuormitus, resurssipula ja työn hallinnan puute ovat keskeisiä syitä siihen, miksi osaava henkilöstö ei näe tulevaisuuttaan alalla.
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Helsinki Garden -päätöksen asiakirjat julkaistava29.6.2026 16:16:22 EEST | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpon hallituksen päättämä Helsinki Garden -hankkeen 35 miljoonan euron valtionavustus ja sen taustat ovat olleet esillä viime päivinä. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen haluaa täyden selvyyden hankkeen valmistelusta ja päätöksenteosta. Kaikkonen vaatii hallitusta julkaisemaan Helsinki Garden -hankkeen valtiontukea koskevat päätöksentekoon liittyvät asiakirjat viipymättä.
Keskusta haluaa parantaa alokkaiden asemaa: aikooko hallitus korottaa päivärahoja?29.6.2026 13:13:25 EEST | Tiedote
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho peräänkuuluttaa maanpuolustuksen voimakasta vahvistamista tulevina vuosina. Erityisen huolissaan Keskusta on Siika-ahon mukaan varusmiesten asemasta.
Keskustan puoluesihteeri tyrmää hallituksen aikeen leikata vaalipiirejä: hätiköity ja hämärä17.6.2026 17:24:06 EEST | Tiedote
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho tyrmää hallituksen aikeen leikata vaalipiirejä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme