SDP:n varapuheenjohtaja Perholehto: Kokoomus ei voi pestä käsiään Rydmanista pelkillä somepostauksilla
2.7.2026 18:06:12 EEST | SDP | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Pinja Perholehto pitää kokoomusministereiden julkista arvostelua sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin sosiaalityön tutkimusrahoitusta koskevista linjauksista hurskasteluna. Kokoomuksen ministerit Hanna-Kaisa Ikonen, Mari-Leena Talvitie ja Karoliina Partanen viestivät sosiaalisessa mediassa torstaina, ettei politiikka saa puuttua tieteen vapauteen ja että tutkimusrahoituksen on perustuttava avoimiin ja tieteellisiin perusteisiin. Perholehdon mukaan viesti on oikea, mutta räikeässä ristiriidassa hallituksen varsinaisten tekojen kanssa.

– Jos kokoomus kerran pitää Rydmanin toimintaa niin vakavana ongelmana, miksi se antoi hänelle vastikään viime viikolla eduskunnan luottamusäänestyksessä täyden tukensa? Uskottavaa ei ole se, että ensin äänestetään ministerin puolesta ja seuraavalla viikolla yritetään hätäpäissään irtisanoutua jälleen hänen toiminnastaan, Perholehto sanoo.
Perholehdon mukaan kyse on yksittäistapauksen sijaan toistuvasta toimintamallista ja hallituksen uskottavuudesta.
– Viime viikolla ministeri Rydman esitteli myös umpi-ideologiset STEA-avustuskriteerinsä. Hallituksen pakka on kokonaisuutena sekaisin kuin seinäkello. Ministerit moittivat toisiaan julkisuudessa samalla, kun Rydman käynnistelee omaa vaalikampanjaansa. Käsillä on hallituksen kesäteatteri, joka ei se herätä luottamusta vaan vakavan kysymyksen toimintakyvystä.
– Kokoomus ei voi esiintyä hurskaana sivustakatsojana, sillä se on itse hallituksen suurin puolue. Rydman toimii juuri niin pitkälle kuin pääministeri ja muut hallituspuolueet sallivat hänen toimia, Perholehto päättää.
Yhteyshenkilöt
Pinja PerholehtoSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:0400596521pinja.perholehto@eduskunta.fiSDP
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n Niina Malm: Arkipyhien poisto ei käy SDP:lle24.6.2026 18:22:20 EEST | Tiedote
Perussuomalaisten ja kokoomuksen johdosta väläytettiin eilen arkipyhien poistoa. SDP:lle tämä ei sovi, linjaa SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm.
SDP:n Perholehto: Työterveyshuollon uhraaminen ei SDP:lle käy23.6.2026 08:57:37 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjien esitykset sunnuntaityön tuplapalkan ja lakisääteisen työterveyshuollon poistamisesta laista ovat jatkoa tutulle linjalle, jossa työntekijöiden oikeuksia ja turvaa heikennetään häpeilemättä, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto.
SDP:n Niina Malm: Hallituksessa on johtajuus hukassa22.6.2026 13:20:01 EEST | Tiedote
Kiista sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoituksesta on arvoton näytelmä, joka osoittaa, että hallituksessa on johtajuus hukassa, arvioi SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm.
SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi: Perustuslain avaaminen vaalipiiriasiassa on hätiköity ratkaisu17.6.2026 16:54:14 EEST | Tiedote
Oikeusministeriö tiedotti tänään pyytävänsä lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi, jolla muutettaisiin perustuslaissa säädettyä eduskuntavaalien vaalipiirien vähimmäis- ja enimmäismäärää. SDP ei kannata esitystä.
SDP:n Nasima Razmyar: Perussuomalaisten vaalikampanja on alkanut16.6.2026 11:17:32 EEST | Tiedote
Ministeri Rydmanin ilmoitus sote-järjestöjen rahoituskriteerien muutoksista on suoraan perussuomalaisten pelikirjasta, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme