Aviador Kustannus

Elokuussa Kulttuurikulmassa Seitsemän päivää lammella -lastenkirjan kuvitusnäyttely

20.7.2026 08:00:00 EEST | Aviador Kustannus | Tiedote

Jaa
Kuva: Anna Helminen
Kuva: Anna Helminen

Seitsemän päivää lammella kertoo kosteikon eläinasukkaista, niiden viikosta, lyhyestä kesästä ja yhteiselosta rannan kaislikoissa. Kirja kutsuu nauttimaan luonnon tarkkailusta, ja sen lyyrinen kieli ravitsee kaikenikäisten lukijoiden mielikuvitusta.

Tuula Sipilä on helsinkiläinen runoilija ja taiteilija, joka on julkaissut runokokoelmia ja lastenkirjoja. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri ja kirjoittaa asiatekstejä työssään viestinnän parissa.

Anna Helminen (s. 1994) on tamperelainen kuvataiteilija, kuvittaja ja sarjakuvapiirtäjä. Hän on valmistunut ammattitaiteilijaksi vuonna 2018 ja opiskelee nykyisin sarjakuvataidetta Tanskassa. Anna on toiminut lastenkirjakuvittajana vuodesta 2019 ja pitänyt myös useita taidenäyttelyitä ympäri Suomea.

Kirjan kuvittaja Anna Helminen kertoo kuvitusprosessista:

"Seitsemän päivää lammella -kirjan kuvittaminen oli rauhallinen ja maalauksellisesti palkitseva prosessi. Tuulan sanat loivat selkeän maailman, johon sain myös itse työskennellessäni rauhoittua, ja jonka pohjalta etsin kuvituksessani kesäisen metsän värejä ja tunnelmaa sitä tukemaan."

Kirjan julkistusjuhlaa sekä näyttelyn avajaisia vietetään maanantaina 3.8. klo 18 Kulttuurikulmassa. Tervetuloa!

Näyttelyyn pääsee tutustumaan vapaasti Kulttuurikulman (Liisankatu 19, Helsinki) aukioloaikoina:

ma–pe klo 11–18 ja

la klo 10–15

Tervetuloa!

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuvitusta Seitsemän päivää lammella -lastenkirjaan. Kuva: Anna Helminen
Kuvitusta Seitsemän päivää lammella -lastenkirjaan. Kuva: Anna Helminen
Lataa
Kansi: Anna Helminen (kuvitus) ja Saara Hankama (taitto)
Kansi: Anna Helminen (kuvitus) ja Saara Hankama (taitto)
Lataa
Kirjailija Tuula Sipilän kuva © Harri A. Sundell
Kirjailija Tuula Sipilän kuva © Harri A. Sundell
Lataa
Kuvittaja Anna Helmisen kuva © Anna Helmisen arkisto
Kuvittaja Anna Helmisen kuva © Anna Helmisen arkisto
Lataa

Linkit

Tietoa julkaisijasta

Aviador Kustannus
Suotie 15
05200 RAJAMÄKI

http://www.aviador.fi

Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus

Runokokoelma Auringonselkä muuttaa sanoiksi asioita, joihin sanat eivät meinaa riittää25.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote

Saaga Suonvierin runokokoelma Auringonselkä on julkaistu Aviador Kustannuksen kustantamana. Auringonselkä on runoteos menettämisen eri tavoista ja vaiheista, haurastuvasta muistista ja isovanhemmista. Teos kertoo siitä alueesta, jossa ei ole varma voiko vielä sanoa tuntevansa toisen: Lapsuuden kesistä, hyönteisistä, viimeisinä seisovista puista. Orvosta karitsasta, siskosta ja muistoista, jotka muuttuvat jokaisesta kosketuksesta. Tekohampaat mukissa tiskialtaan reunalla kuin näkisi jotain mitä ei pitäisi, sisäelimen miten kaikki talviyössä niin hiljaa vaellan mökin huoneissa, etsin peiton kahinaa, unen asentoa metsässä pöllö näkee lumenalaisen saaliin lentää kuin hiljaisuus voiko ajatella hellä hyräily, radiokanavan hakeminen hellalla kiehuva teevesi, nämä huoneet joissa sukupolvet kulkevat toistensa halki voiko ajatella saapuvan pehmein askelin ilman hampaita Saaga Suonvieri on lauluntekijä ja runoilija, jonka juuret ovat Torniossa ja Savossa. Hän julkaisee musiikkia ja keikkailee art

Hannu Mäkelän omaelämäkertateoksessa huonot uutiset ja kauniit toiveet kulkevat käsi kädessä12.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Hannu Mäkelän muistelmateos Matkalla yhä on julkaistu Aviadorin kustantamana. Elämä on matka, jolla sattuu ja tapahtuu paljon sellaistakin, jota ei osaa mitenkään odottaa. Hannu Mäkelän uusin kirja on tosikertomus siitä, kuinka äkkiä aivan kaikki muuttui, kun sairaus yllätti hänet heinäkuun lopulla 2024. Koko syksy meni ja katosi, yksi leikkaus johti toiseen, toinen kolmanteen ja sairaalat alkoivat olla tuttuja paikkoja, Suomen suurimpia tuotantolaitoksia, siltä tuntui usein. Sana 'syöpä' tuli tutuksi sekin, kuten myös sana 'maligni'. Mutta tällä matkalla oli myös onnea, sitäkin voi olla joskus. Ja niin matka jatkuu yhä, jatkuvan tarkkailun alaisena, jatkuu jonnekin tässä alati armottomassa maailmassa, jonka kehitystä kukaan meistä ei tiedä. Voimme elää pelokkaasti aavistellen, mutta kyllä myös toivoen ja uneksien: "Mietin tulevaisuutta, kuolemaa. Toki kuolisin. Miksi en sitten enää pelännyt sitä? Ehkä siksi, että olin jo tajunnut, ettei siinä ollut mitään pelättävää. Ei enää tässä iäs

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye