Työn ja talouden tutkimus LABORE

Vastuunoton puute rapauttaa suomalaisen yhteiskunnan luottamusta

10.8.2026 10:50:59 EEST | Työn ja talouden tutkimus LABORE | Blogi

Jaa

Suomea pidetään luottamuksen yhteiskuntana. Luottamus ei kuitenkaan synny itsestään. Se rakentuu siitä, että kansalaiset voivat uskoa poliittisten päätösten perustuvan rehelliseen valmisteluun, avoimeen tiedon käyttöön ja selkeään vastuunjakoon.

Kuva: Laura Oja.

Toiminnan eri kerrokset 

Päätöksentekoa voidaan jäsentää kolmen toisiinsa liittyvän kerroksen kautta. Ensimmäisessä kerroksessa ovat poliitikot, jotka määrittävät tavoitteet, tekevät niiden väliset arvovalinnat ja kantavat niistä demokraattisen vastuun äänestäjille. 

Toisessa kerroksessa ovat kansalaiset. He arvioivat vaaleissa poliitikkojen tekemiä valintoja ja niiden seurauksia, mutta eivät voi itse perehtyä kaikkeen päätöksenteon taustalla olevaan tutkimusnäyttöön. 

Kolmannessa kerroksessa on päätöksiä valmisteleva virka- ja asiantuntijakoneisto. Sen tehtävä ei ole tehdä poliittisia arvovalintoja, vaan tuottaa ja välittää mahdollisimman luotettavaa, tasapuolista ja läpinäkyvää tietoa siitä, millä keinoilla poliittisesti asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa ja millaisia vaikutuksia eri vaihtoehdoilla todennäköisesti on. Tässä vaiheessa tutkimusnäyttöä kootaan ja tiivistetään, sen laatua arvioidaan ja siihen liittyvät epävarmuudet tehdään näkyviksi. 

Juuri siksi demokratia edellyttää luottamusta päätöksenteon valmisteluun. Justin Parkhurst muistuttaa teoksessaan The Politics of Evidence (2016), että päätöksenteon laatu ei riipu vain siitä, kuinka paljon tutkimustietoa on saatavilla, vaan myös siitä, miten tutkimusnäyttöä kootaan, arvioidaan ja käytetään. 

Kun tämä työnjako toimii, myös luottamukselle on vahva perusta. Mutta jos tutkimusnäyttöä valikoidaan, epävarmuuksia sivuutetaan tai valmistelutyö alkaa palvella ennalta päätettyjä johtopäätöksiä tai virkahenkilön omia käsityksiä, ongelma ei koske enää vain yksittäisen päätöksen tietopohjaa. Se alkaa rapauttaa kansalaisten mahdollisuuksia arvioida päätöksentekoa – ja samalla luottamusta koko järjestelmään. 

Luottamuksen eriytyvä kehitys  

Luottamus ei tarkoita virheettömyyttä. Päinvastoin: virheitä tehdään väistämättä, koska politiikkaa tehdään epävarmuuden vallitessa. Luottamus syntyy siitä, että virheet tunnistetaan avoimesti, niiden syyt selvitetään ja vastuuta kannetaan avoimesti. Tässä olisi Suomessa työsarkaa. 

Voisiko yksi syy hyväosaisten muita korkeampaan yhteiskunnalliseen luottamukseen olla se, että julkisen vallan virheet koskettavat heidän elämäänsä harvemmin? Nuorille, pienituloisille ja työmarkkinoille vasta siirtyville epäonnistuneet koulutus-, sosiaali- tai työllisyyspoliittiset ratkaisut voivat sen sijaan määrittää koko tulevaa elämää. 

Suomen koulutuksen ennakointijärjestelmä on tästä surullinen esimerkki. Vuosikymmenten ajan Opetushallituksen asiantuntijat ovat ennustaneet työvoiman tarvetta ja mitoittaneet koulutuspaikkoja tarkkuudella, josta itänaapurin keskussuunnittelijakin olisi voinut olla ylpeä. Jälkikäteen tiedämme, että monet ennusteet eivät osuneet oikeaan. Ennakointityöryhmä on päätynyt vuosikymmenten ajan varsin erikoiseen arvioon, että asiantuntijatyön merkitys kansantaloudessa tulee vähenemään (Kalenius ja Karhunen, 2018; Poropudas 2011; Poropudas 2001).  

Väistämättä herää kysymys, olisiko kehitys voinut olla toisenlainen, jos koulutuksen mitoituksessa olisi suhtauduttu varovaisemmin työmarkkinoiden pitkän aikavälin ennusteisiin. Lopputuloksena ammatillisen tutkinnon palkkahyöty on jäänyt Suomessa OECD-maiden heikoimmaksi (Kalenius 2023, s. 265, kuvio 188), kun taas korkeakoulutettujen – erityisesti STEM-aloilla – kysyntä ja palkkataso ovat kasvaneet hyvää tahtia. 

Virkakoneiston tehtävä ei ole tehdä poliittisia arvovalintoja 

Vaalit ovat demokratian tärkein vastuumekanismi. Kansalaiset voivat palkita tai rangaista vallassa olevia puolueita vaaliuurnilla. Se edellyttää, että tutkimusnäyttö ja poliittiset arvovalinnat esitetään mahdollisimman avoimesti eikä niitä sekoiteta toisiinsa. 

Siksi kysymys ei ole ensisijaisesti yksittäisten virkamiesten motiiveista, vaan siitä, miten kansalaiset voivat olla varmoja, että tutkimusnäyttö esitetään tasapuolisesti ja että arvovalinnat tehdään aidosti siellä, minne ne demokratiassa kuuluvat – poliittisessa päätöksenteossa, eivät virkavalmistelussa.  

Lopuksi pieni tunnustus. Seuraavissa eduskuntavaaleissa taidan olla aiempaa armollisempi niitä kohtaan, jotka haluavat poliittisiksi päättäjiksi. He sentään asettavat nimensä, kasvonsa ja uransa äänestäjien arvioitavaksi. 

Oma huomioni kiinnittyy entistä enemmän niihin, jotka jäävät julkisuudessa näkymättömiksi mutta joilla on huomattavaa vaikutusvaltaa Suomessa. Heihin, jotka valmistelevat päätöksiä, kokoavat tutkimusnäyttöä ja välittävät sitä eteenpäin. Juuri siellä, kulissien takana, usein pienen valmistelijajoukon työssä, ratkaistaan, millaisten vaihtoehtojen ja millaisen tietopohjan varassa poliitikot lopulta tekevät päätöksensä. Samalla ratkaistaan osaltaan myös se, kuinka hyvin kansalaiset voivat tulevaisuudessa luottaa koko päätöksentekojärjestelmään. 

Viitteet 

Kalenius, A. (2023). Sivistyskatsaus 2023. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2023.

Kalenius, A., & Karhunen, H. (2018). Miksi nuorten koulutustaso laskee? Yhteiskuntapolitiikka 83 (2018): 5–6. 

Parkhurst, J. (2016). The politics of evidence: from evidence-based policy to the good governance of evidence. Taylor & Francis. 

Poropudas, O. (2011). Vinoutuneet koulutustarve-ennusteet. Työpoliittinen aikakauskirja, 3, 58–66.  

Poropudas, O. (2001). Koulutustarpeet 2000-luvulla: kaksi tulemaa. Futura 20 (2001): 1.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Labore eli Työn ja talouden tutkimus LABORE (ent. Palkansaajien tutkimuslaitos) on vuonna 1971 perustettu itsenäinen tutkimuslaitos, jossa keskitytään yhteiskunnallisesti merkittävään ja tieteen kansainväliset laatukriteerit täyttävään soveltavaan taloustieteelliseen tutkimukseen. Tutkimuksen painopistealueisiin kuuluvat työn taloustiede, julkistaloustiede sekä makrotaloustiede ja toimialan taloustiede. Lisäksi teemme suhdanne-ennusteita ja toimialakatsauksia sekä julkaisemme Talous & Yhteiskunta -lehteä ja podcasteja.

Vahvuuksiamme ovat tutkijoiden korkea tieteellinen osaaminen sekä tiivis yhteistyö kotimaisten ja ulkomaisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Tutkijoillamme on tärkeä asiantuntijarooli eri yhteyksissä ja he osallistuvat aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Labore (punainen tekstilogo)

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työn ja talouden tutkimus LABORE

Helleaallot, pandemiat ja hintashokit paljastavat sosiaaliturvan aukot1.7.2026 08:20:30 EEST | Tiedote

Sään ääri-ilmiöt, pandemiat, inflaatio ja velkakriisit näyttävät erilaisilta kriiseiltä, mutta kotitalouksien arjessa ne voivat johtaa samaan lopputulokseen: työnteko vaikeutuu, ruoan ja energian hinta nousee ja toimeentulo joutuu äkillisesti koetukselle. Vastapainon tuoreessa Globaali sosiaalipolitiikka -teoksessa julkaistu luku "Talousshokit ja -kriisit hyvinvoinnin haasteena" tarkastelee, miten matalan ja keskitulotason maat ovat vastanneet talousshokkeihin sosiaali- ja talouspolitiikan keinoin. Laboren johtava tutkija Milla Nyyssölän yhdessä tutkijaryhmän kanssa kirjoittamassa luvussa korostetaan, että kriisinkestävyys rakennetaan ennen kriisiä: toimivat tukiohjelmat, maksujärjestelmät, veropohja ja julkiset instituutiot ratkaisevat, kuinka nopeasti toimeentuloa suojaava tuki saavuttaa tarpeessa olevat.

Tutkimus: Alustatyöntekijät eivät ole yhtenäinen ryhmä Suomessa30.6.2026 11:28:18 EEST | Tiedote

Uusi tutkimus tuo kansallisesti edustavan kysely- ja rekisteriaineiston avulla tutkimustietoa siitä, ketkä tekevät alustatyötä Suomessa ja miten alustatyö kytkeytyy muuhun ansiotyöhön. Tulosten mukaan alustatyön tekeminen on voimakkaasti yhteydessä ulkomaalaistaustaan, mutta paikan päällä ja verkossa tehtävän alustatyön tekijäprofiilit poikkeavat selvästi toisistaan. Paikan päällä tehtävä alustatyö liittyy erityisesti ulkomaalaistaustaan ja kaupunkiasumiseen, kun taas verkossa tehtävä alustatyö on yhteydessä sekä korkeampaan koulutustasoon että matalampaan tulotasoon. Tutkimus osoittaa myös, että alustatyö kytkeytyy muuhun ansiotyöhön eri tavoin kuin perinteinen usean työn tekeminen.

Tekoälyn tuottavuus- ja työllisyysvaikutukset – mitä on luvassa lähivuosina?18.6.2026 06:45:00 EEST | Blogi

Tekoälyn vaikutukset työpaikkoihin ja tuottavuuteen eivät todennäköisesti näy yhdessä yössä. Taloustieteellinen tutkimus viittaa siihen, että suurimmat vaikutukset syntyvät viiveellä, kun yritykset uudistavat toimintatapojaan, tuotteitaan ja liiketoimintamallejaan uuden teknologian ympärille. Suomen kannalta ratkaisevaa on, onnistuuko talous luomaan ympäristön, jossa osaaminen, innovaatiot ja kasvuyritykset pääsevät skaalautumaan.

Julkisen talouden sopeutus ei ole yksinkertainen valinta leikkausten ja veronkorotusten välillä16.6.2026 06:45:00 EEST | Tiedote

Suomen julkisen talouden sopeutuksessa on kyse paitsi menoleikkausten ja veronkorotusten välisestä valinnasta, myös siitä, mihin julkiset resurssit kohdistetaan. Mika Malirannan tuore Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa julkaistu pääkirjoitus korostaa, että aiemmat vahvat johtopäätökset menoleikkausten paremmuudesta ovat selvästi epävarmemmalla pohjalla kuin on usein ajateltu. Talouspolitiikassa jokaisella eurolla on vaihtoehtoiskustannus: esimerkiksi perintöveron poistoa ei voi arvioida irrallaan siitä, mitä vaihtoehtoisella verotulon käytöllä tai menetyksen kattamisella saavutettaisiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye