Keski-Suomen hyvinvointialue

Puolivuosikatsauksen mukaan Keski-Suomen hyvinvointialueen talousura on edelleen hieman parantunut

13.8.2026 14:16:32 EEST | Keski-Suomen hyvinvointialue | Tiedote

Jaa

Keski-Suomen hyvinvointialueen tulosennusteen mukaan hyvinvointialueelle kertyy ylijäämää 7,1 miljoona euroa. Se on hienoisesti enemmän kuin kesäkuussa hyväksytyssä muutostalousarviossa, jonka mukaan ylijäämää olisi kertynyt tänä vuonna 4,1 miljoona euroa.

Talousarviota parempi ennuste perustuu konsernipalvelujen talousarvion ennakoituun alittamiseen. Hyvinvointialueen tammi-kesäkuun toimintakulut olivat 16 miljoonaa euroa eli 2,2 prosenttia pienemmät kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

– Talous on talousarvion mukaisella uralla. On hyvä kuitenkin huomata, että siinä ei ole särkymävaraa. Loppuvuoteen painottuu tunnetusti kustannuksia, joten ennusteessa on vielä epävarmuuksia. Meidän on tärkeä huolehtia siitä, että onnistumme sopeuttamistoimenpiteissämme ja tarvittaessa teemme lisäsopeutustoimenpiteitä, jotta voimme yhteensovittaa toiminnan ja talouden suunnitellusti, hyvinvointialuejohtaja Piia Vuorela kertoo.

Hyvinvointialueen vuosittaiset menot ovat 1,4 miljardia euroa. Kertynyttä alijäämää edellisiltä vuosilta on 308 miljoonaa euroa.

– Kertyneet alijäämät on arviointimenettelyn toimenpideohjelman mukaisesti katettava vuoteen 2030 mennessä. Meidän on pysyttävä tältäkin osin suunnitelmassa ja ensi vuonna joudumme sopeuttamaan talouttamme noin 60 miljoonalla eurolla. Tämän vuoksi käynnistämme ensi vuoden talousarvion valmisteluun liittyen myös yhteistoimintamenettelyn, Vuorela lisää.

– Olemme tänä vuonna tehneet ja tekemässä monia toiminnan uudistuksia, jotka lisäävät kustannusvaikuttavuutta. Samalla ne hyödyttävät asukkaita aiempaa sujuvimpina palvelupolkuina. Jokainen entistä vaikuttavammin käytetty euro helpottaa seuraavia vuosia, jotka eivät myöskään ole taloudellisesti helppoja, Vuorela kertoo.

Hyvinvointialueen tammi-kesäkuun puolivuotiskatsauksesta ilmenee, että asiakastyytyväisyys on viime vuoden tasolla suositteluindeksin ollessa 66. Sairaspoissaolot ovat myös vähentyneet hienoisesti sairaspoissaoloprosentin ollessa 4,53 prosenttia.

– Olemme tehneet hyvinvointialueella hyvää työtä toiminnan ja talouden yhteensovittamisessa. Koko henkilöstöllemme kuuluu lämmin kiitos tästä työstä, Vuorela kertoo.

Omalääkäri kaikille keskisuomalaisille ensi vuoden alussa

Tällä hetkellä hieman yli puolet keskisuomalaisista on omahoitaja ja -lääkärimallin piirissä. Omahoitajat ja -lääkärit saadaan kaikille keskisuomalaisille ensi vuoden alun aikana. Avoterveydenhuollossa ollaan kiireettömässä hoidossa kolmen kuukauden hoitotakuussa ja 79 prosenttia potilaista sai kiireettömän ajan 14 vuorokaudessa.

Erikoissairaanhoidossa jonoja on purettu alkuvuonna suunnitellusti ja pääosin omana työnä ja niin, että jonoja ei jatkossa enää muodostu. Integraatiota on syvennetty ja hoitoketjujen sujuvuutta parannettu muun muassa psykiatrian ja mielenterveys- ja riippuvuuspalveluiden yhdistämisellä sekä endoskopiakeskuksen sekä geriatrisen keskuksen perustamisella.

Yhden ensihoitajan yksikön toimintaa on pilotoitu maaliskuulta alkaen. Yksikkö pystyy hoitamaan tehtäviä, joissa ensihoidon kuljetusta ei tarvita. Näitä on valtaosa ensihoitotehtävistä. Tämä tukee myös kotiin vietävien liikkuvien palveluiden kehittämistä ja yhteistyötä kotisairaalan kanssa.

Lastensuojelussa uudet sijoitukset ovat vähentyneet 239 lapsella (46 prosentilla) viime vuodesta. Toiminnan uudistamisella yhä haastavampiin tilanteisiin on löytynyt ratkaisuja kotiin tuodun tuen avulla. Painopistettä on saatu käännettyä varhaisempaan vaiheeseen ja moniammatillinen työ näkyy sujuvampana toimintana. Myös perhetyön tehostamisen ja mm. päivystysperhetyön avulla on pystytty vähentämään uusia sijoituksia, nopeuttamaan sijoituksista kotiutumista sekä ennaltaehkäisemään lastensuojelun asiakkuuksia.

Huhtikuussa käynnistynyt perheiden, nuorten ja aikuisten asiakasohjaus ja neuvonta on auttanut perheitä löytämään palveluita varhaisemmassa vaiheessa, yhteydenottoja huhti-kesäkuussa on ollut yhteensä 5 461 kappaletta.

Ikääntyneiden palveluissa ympärivuorokautisen asumisen paikkamäärää on vähennetty vastaamaan paremmin arvioitua palvelutarvetta. Muutoksen rinnalla on kehitetty kotiin vietäviä, ennaltaehkäiseviä ja vaikuttavia palveluja sekä vahvistettu palvelurakenteen uudistamista. Ikääntyneiden omalääkäreiden työ ennaltaehkäisee ikääntyvän väestön palvelutarvetta ja toisaalta tukee palveluissa olevien ikääntyneiden terveyden ja toimintakyvyn ylläpitoa.

Pelastustoiminnan tehtävät ovat tarkastelujaksolla hieman lisääntyneet verrattuna vuoteen 2025.

Aluehallitus käsittelee Keski-Suomen hyvinvointialueen tammi-kesäkuun toiminta- ja talouskatsausta ensi viikon tiistain 18.8. kokouksessaan.

Aluehallituksen esityslista on osoitteessa www.hyvaks.fi/aluehallitus (suora linkki esityslistaan: https://hyvaks-d10julk.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2026357-6)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.   
    
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen. Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut asukkaillemme luotettavasti kaikissa tilanteissa.  

Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta paranee. Rakennamme Keski-Suomen vetovoimaa ja hyvää arkea yhdessä muiden alueen toimijoiden kanssa. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.    

Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.   

Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.  

Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi. 
 
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue, YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue  
 
#hyvaks #hyväarkikaikille 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue

Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote14.9.2026 07:35:19 EEST | Tiedote

Keski-Suomen pelastuslaitos Kooste Keski-Suomen pelastuslaitoksen illan ja yön tehtävistä: Keuruulla automaattinen palohälytys klo:17:30, ei paloa. Jyväskylässä Emännäntiellä ilmoitus keskisuuresta rakennuspalosta klo: 20:20. Kohteessa porrashuoneessa sytytetty irtaimistoa palamaan, joka sammutettu ennen pelastuslaitoksen saapumista. Ei henkilövahinkoja. Pihtiputaalla Keskustiellä klo: 21:26 ilmoitus pienestä tulipalosta. Kohteessa palovaroitin soinut, ei paloa.

Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote13.9.2026 21:16:02 EEST | Tiedote

Keski-Suomen pelastuslaitos Mediatiedote 13.09.2026, koskien klo: 20:39 laadittua ensimmäistä mediatiedotetta. Rakennuspalo: keskisuuri, Emännäntie, Jyväskylä Keski-Suomen pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta rakennuspalosta klo: 20:18 Jyväskylän Emännäntielle. Kohteen porrashuoneistossa sytytetty irtaimistoa palamaan. Palo sammutettu ennen pelastuslaitoksen saapumista kohteeseen. Tapahtuneesta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Tehtävälle hälytettiin kuusi pelastuslaitoksen yksikköä. Lisätietoja: päivystävältä palomestarilta puh. 0500 542 112

Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote13.9.2026 07:05:14 EEST | Tiedote

Keski-Suomen pelastuslaitos Kooste viimeisen 12h ajan tehtävistä: Keuruu, automaattinen palohälytys klo 20:46 Ei paloa Jyväskylä, tieliikenneonnettomuus klo 21:42 Moottoripyöräilijä kaatui ja loukkasi itseään lievästi Rantaväylällä. Äänekoski, liikennevälinepalo 00:33 Henkilöauto syttyi palamaan ja tuhoutui yöllä Äänekoskella. Pelastuslaitos sammutti palon, jolla ei ollut akuuttia leviämisvaaraa. Karstula, liikenneonnettomuus klo 01:54 Mopoauto ajautui ulos tieltä ja pyörähti katolleen Karstulassa. Kyydissä oli yksi henkilö, joka loukkasi itseään lievästi. Ensihoito tarkasti kuljettajan voinnin.

Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote12.9.2026 19:09:55 EEST | Tiedote

Keski-Suomen pelastuslaitos Kooste viimeisen 12h ajan tehtävistä: Jyväskylä, automaattinen palohälytys klo 17:41 Ei paloa Äänekoski, liikenneonnettomuus klo 17:37 Äänekoskentiellä Suolahdessa henkilöauton ulosajo, paikalta ei tavoitettu ketään. Toivakka, liikennevälinepalo klo 16:41 Traktori alkanut savuttamaan moottoritilasta. Alkusammutus esti palon leviämisen. Pelastuslaitos varmisti tilanteen. Äänekoski, rakennuspalo pieni klo 16:28 Ei paloa Jyväskylä vesiliikennenonnettomuus pieni klo 14:02 Vesijetti ajelehti Jyväsjärvellä. Ketään ei ollut veden varassa. Ulkopuolinen henkilö hinasi jetin rantaan. Jyväskylä, rakennuspalo pieni klo 13:05 Ei paloa. Hälytys johtui akun vikaantumisesta. Kannonkoski liikenneonnettomuus klo 10:29 Henkilöauto ajautunut ulos tieltä ja törmännyt puuhun. Paikalta ei tavoitettu ketään. Onnettomuus tapahtunut mahdollisesti jo aiemmin yöllä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye