Niittysienet ja sotien myötä levinneet poimulehdet tunnetaan Suomessa yhä heikosti – Suomussalmen Juntusrannan lajisto kartoitetaan elokuussa

Suomalaisilla niityillä elää sieni- ja kasvilajistoa, jotka tunnetaan yhä varsin heikosti. Erityisesti Suomussalmen Juntusranta, jonka kylämaisemaa pidetään yllä laiduntamalla, on luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta arvokas alue.

Juntusrannassa esiintyy niittysieniä sekä niittykasveja, joilla on kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoinen tausta: osa lajeista on kulkeutunut maahan sotien myötä. Tällaisia niittykasveja on havaittu erityisesti Suomussalmella ja Juntusrannassa, Kuhmossa ja Ilomantsissa, mutta myös Sallassa, Kuusamossa ja Sodankylässä.

Niittysieni- ja poimulehtitutkija Martti Rajamäen mukaan useimmat lajit, kuten isopukinjuuri, tunnetaan hyvin, mutta erityisesti yksi ryhmä on jäänyt varjoon: poimulehdet.

Poimulehdet ovat monivuotisia, helposti muuntuvia ja lajiutuvia kasveja. Kasvin voi tunnistaa piparkakkumaisista lehdistä, jotka kasvavat ruusukkeessa ja muodostavat keskelle kastepisaran. Rajamäen mukaan ne ovat kuitenkin saaneet vaikeasti tunnistettavan kasviryhmän leiman, mistä syystä ne jätetään usein huomioimatta.

Suomessa osa lajeista on havaittu vain Juntusrannassa, jota Rajamäki kutsuukin poimulehtien keskittymäksi. Edellisten sotien mukana kulkeutuneita lajeja ovat esimerkiksi nyppypoimulehti.

– Poimulehdet ovat elävää kulttuurihistoriaa ja siksi tietyt lajit olisi hyvä saada suojeltua.

Martti Rajamäki kartoittaa Suomussalmella alueen niittysieni- ja kasvilajistoa 26.–30.8. Lisäksi yleisölle järjestetään niittysieni- ja kasviretki Suomussalmella perjantaina 28.8. klo 16.30-18. 

Kartoitoitus ja retki on osa Luonnon monimuotoisuus maatilalla -hanketta, jonka toteuttajina toimivat Pohjois-Suomen ja Itä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset sekä MTK Pohjois-Suomi.

Niittysienten maailma on monelta osin vielä mysteeri

Martti Rajamäen mukaan niityillä elävien lajistojen tunnettuuteen vaikuttaa osin se, ettei Suomessa ole muodostunut yhtä vahvaa niittysuhdetta kuin osassa Euroopan maista. Esimerkiksi Iso-Britanniassa ja Tanskassa niittysieniä käytetään laajalti niittyjen luokituksessa.

Niittysienet voidaan jakaa muutamaan ryhmään: nuijakasmaisiin, helovahakasmaisiin, maakielimäisiin ja rusokkaisiin. Ne viihtyvät usein alueilla, missä maaperää ei ole pitkään aikaan myllätty ja jossa ei ole liikaa typpeä.

Martti Rajamäen mukaan niittysienten elintavoista tiedetään kuitenkin edelleen vähän. Esimerkiksi niiden suhteesta ympäröivään kasvillisuuteen ei ole tarkkaa tietoa. Siksi myös niittyjen hoitoa joudutaan tarkastelemaan nykyisen tiedon varassa.

Laidunnusta on pidetty perinteisesti hyvänä tapana ylläpitää niittyjä ja perinnemaisemia, mutta sienten näkökulmasta asia ei ole yksiselitteinen. Rajamäen mukaan pienialainen maatalous on niittysienille yleensä eduksi, mutta mitä suuremmaksi maatilan koko ja tuotanto kasvaa, sitä heikommaksi muuttuvat yleensä myös niittysienten elinympäristöt.

Esimerkiksi lampaiden laiduntama, riittävän avoin ja matalakasvuinen niitty, jonka maanpinta ei ole rikkoutunut liikaa, on otollinen elinympäristö niittysienille.

Perinteisten maataloustoimien aikaansaamat ympäristöt niittyineen ja laitumineen eivät kuitenkaan ole ainoita niittysienten suosimia ympäristöjä. Esimerkiksi hautausmaiden läheiset nurmialueet voivat olla luonnon kannalta merkityksellisiä ja Pohjois-Suomessa osa niittysienistä viihtyy isojen teiden pientareilla. Yllättävästi myös Riihimäen ravirata, jota niitetään koneellisesti ja jossa niittojäte jätetään keräämättä, on tällä hetkellä Suomen monipuolisin tunnettu niittysienikohde.