Naantalin yrittäjyyskasvatuksen polku lapsille ja nuorille on valmistunut
2.9.2026 09:00:00 EEST | Naantalin kaupunki | Tiedote
Naantalin kaupunki on jo usean vuoden edistänyt lasten ja nuorten yrittäjyyskasvatuksen mallia. Yrittäjyyskasvatus otetaan osaksi opetusta jokaisella opetusasteella. Mallin tarkoitus ei ole tehdä kaikista yrittäjiä, vaan edistää yritteliäisyyttä ja yrittäjämäistä ajattelua sekä auttaa nuoria löytämään oma suuntansa.

Yrittäjyyskasvatuksen mallia on laadittu Naantalissa ensin Varsinais-Suomen liiton rahoittaman Elinvoimaa yrittäjämäisellä osaamisella – kehittämismalli kuntiin -hankkeen avulla vuosina 2023–2024. Nyt kaupunki on yhdessä sidosryhmien kanssa laatinut kattavan yrittäjyyskasvatuksen polun varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja toiseen asteen tueksi.
Yhteistyössä laadittu yrittäjyyskasvatuksen polku on ohjaava asiakirja eri opetusasteen henkilöstölle. Polussa on ikäryhmittäin kuvattu tavoitteita ja keinoja, joilla yrittäjämäistä asennetta ja toimintatapoja tuodaan osaksi eri-ikäisten lasten ja nuorten arkea. Kaupungin ja Rasekon asiantuntijoista sekä yrittäjäyhdistysten ja kummiyritysten edustajista koostuva yrittäjyyskasvatustiimi seuraa ja kehittää mallia säännöllisesti.
– Varhaiskasvatusikäisillä toiminta näkyy esimerkiksi tavoitteellisena leikkinä. Vanhempien lasten kanssa voidaan tehdä esimerkiksi yritysvierailuja ja tutustua erilaisiin aloihin. Myöhemmin yläkoulu- ja lukioikäisillä mukaan tulevat esimerkiksi yrittäjyyskurssit, TET-harjoittelut, kaupungin yrittäjyyssetelit ja oppisopimusmahdollisuudet, kertoo kaupungin elinkeino- ja työllisyyspäällikkö Lassi Rosala.
Lisäksi kaikki naantalilaiset kuudes- ja yhdeksäsluokkalaiset käyvät osana perusopetuksen yrittäjyys- ja talouskasvatusta yrityskylän oppimisympäristössä.
Asennekasvatusta ja tietoisuuden lisäämistä
Tavoitteena ei ole tehdä kaikista nuorista yrittäjiä, vaan vahvistaa lasten ja nuorten valmiuksia ja itseluottamusta sekä auttaa heitä löytämään oma suunta ja kiinnostuksenkohteita. Yrittäjyyskasvatus onkin pääasiassa yrittäjämäisten valmiuksien, kuten mahdollisuuksien hahmottamisen, luovuuden, tavoitteellisuuden ja vastuunottamisen vahvistamista. Yrittäjyyskasvatuksen avulla pyritään myös kasvattamaan tietoisuutta yrittäjyydestä sekä lisäämään yrittäjyyteen liittyviä myönteisiä asenteita.
Mukaan työhön on otettu myös paikallisia yrityksiä.
– Yrittäjyyskasvatuksesta kiinnostuneet ja siihen sitoutuneet naantalilaisyritykset kootaan mukaan kummiyritystoimintaan. Kummiyritykset ja yrittäjät ovat mukana edistämässä ja toteuttamassa kaupungin yrittäjyyskasvatustyötä, kertoo yrityskoordinaattori Sari Råman.
– Naantali on edistänyt oppilaitosyhteistyötä toisella asteella Naantalin lukion ja Rasekon kanssa. Muita mukana olevia tahoja ovat Naantalin ja Rymättylän Yrittäjät, joiden kanssa päivitimme keväällä yhteisen elinvoimalupauksen. Elinvoimalupauksessa sitoudumme yhteistyössä kannustamaan yrittäjyyteen ja yrittäjämäiseen toimintaan erilaisilla tuki-instrumenteilla sekä kehittämällä yrittäjyyskasvatustyötä, kertoo Rosala.
Yrittäjyyskasvatuksen polkuun voi tutustua kaupungin verkkosivuilla. Yrittäjyyskasvatuksen polku on ohjaava asiakirja, jossa kaupungin yrittäjyyskasvatuksen toimintatapa kuvataan. Yrittäjyyskasvatuksen polun ohella yrittäjyyskasvatustiimi on koonnut opetushenkilöstön tueksi myös konkreettisia työkaluja sisältävän oppaan. Tuloksista ja oppimismenetelmistä viestitään kaupungin kanavissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lassi Rosalaelinkeino- ja työllisyyspäällikköNaantalin kaupunki
Puh:040 678 3270lassi.rosala@naantali.fiKuvat

Liitteet
Linkit
Naantalin kaupunki
Naantali on perustettu jo 1400-luvulla. Se on viehättävä ja kasvava yli 20 000 asukkaan kaupunki Varsinais-Suomessa. Merellisyys on vahvasti läsnä kaupungin arjessa: Naantaliin kuuluu 1 000 saarta ja 1 000 kilometriä rantaviivaa. Naantalissa voi valita, asuuko kaupungissa vai saaristossa – meillä jokainen pääsee nauttimaan vahvasta yhteisöstä, hyvistä palveluista ja ainutlaatuisista kulttuuri- ja virkistysmahdollisuuksista.
Naantali on yrittäjämyönteinen ja kehittyvä satamakaupunki. Sujuvat liikenneyhteydet maitse ja meritse tukevat elinvoimaista arkea ja yritystoimintaa: kaupungissa toimii jo yli 1 600 yritystä.
Naantalissa on tilaa kasvaa ja ilo olla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki
Pysäköintialue poistuu käytöstä Aurinkotien ja Tuulensuunkadun risteyksessä1.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Tullikadun, Tuulensuunkadun ja Aurinkotien risteyksessä sijaitseva väliaikainen pysäköintialue poistuu käytöstä maanantaina 7. syyskuuta, kun Estelle-kerrostalojen rakentamista valmistelevat työt käynnistyvät.
Kalevanniemen kampus ja upea liikuntahalli valmistuvat Naantalissa31.8.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Kalevanniemen kampus on Naantalin lähihistorian suurimpia rakennusprojekteja, jossa on paranneltu vanhaa ja rakennettu paljon uutta. Uusi, maakunnan hienoimpiin kuuluva liikuntahalli parantaa merkittävästi liikuntatilojen kapasiteettia ja urheilumahdollisuuksia Naantalissa. Kampuksen vastuullisiin ratkaisuihin kuuluu aurinkovoimala ja rakennusten esteettömyys.
Brändi uudistui ja naantalilaiset näyttävät, mikä on heidän "Ilo olla Naantalissa"27.8.2026 10:09:55 EEST | Tiedote
Naantalin uusi, keväällä julkistettu brändi on elävä kokonaisuus ja koko kaupungin yhteinen. Pyysimme naantalilaisia lähettämään valokuvia, joissa näkyy mikä on heille "Ilo olla Naantalissa".
Pääkirjaston valokuvanäyttely näyttää vuodenajat luonnon väreissä26.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Naantalin pääkirjastossa on syyskuun ajan esillä Paraisilla asuvan Eva Larzén-Östermarkin valokuvia.
Rasekon opiskelijat tarjoavat maksuttomia palveluita myyntikojussa torin laidalla24.8.2026 11:01:09 EEST | Tiedote
Naantalin torilla sijaitsevalta myyntikojulta voi syksyn aikana bongata Raision seudun koulutuskuntayhtymä Rasekon opiskelijoita usealta eri koulutuslinjalta. Kojulla opiskelijat tarjoavat esimerkiksi hyvinvointipalveluita, IT-tukea ja markkinoivat omia yritysideoitaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme