Tuore kysely: Enemmistö suomalaisista näkee, että lihavuutta pitäisi hoitaa terveydenhuollossa sairautena
3.9.2026 10:30:00 EEST | Eli Lilly and Company | Tiedote
Lääkeyhtiö Lillyn teettämän kyselytutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista vastaajista katsoo, että lihavuus pitäisi tunnistaa ja hoitaa terveydenhuollossa sairautena. Silti vain 28 % pitää lihavuutta kroonisena sairautena. Ristiriita tuloksissa viittaa siihen, että suomalaiset ovat valmiita sairauden mukaiseen hoitoon, vaikka käsitys lihavuudesta sairautena ei ole vielä vakiintunut. Ensisijaisena hoitomuotona pidettiin elämäntapamuutoksia. Vain harva on onnistunut ylläpitämään saavutettuja tuloksia.
Terveysalan asiantuntija- ja konsultointiyritys IQVIA toteutti kesällä 2026 lääkeyhtiö Lillyn toimeksiannosta kyselytutkimuksen, jossa tutkittiin yli 1500 suomalaisen näkemyksiä lihavuudesta ja sen hoidosta. Erityistä selvityksessä oli se, että mukana oli myös yli 500 henkilön otos, jossa vastaajien painoindeksi eli BMI on 30 tai enemmän eli täytti lihavuuden määritelmän.
Kyselyssä yli puolet vastaajista (56 % kaikista, 62 % joukosta, jossa painoindeksi on yli 30) oli sitä mieltä, että lihavuus tulisi tunnistaa ja hoitaa sairautena terveydenhuollossa. Samaan aikaan 57 % kaikkia suomalaisia edustavasta joukosta ja 43 % painoindeksiltään yli 30:n joukkoon kuuluvista uskoo, että pelkät elämäntapamuutokset ovat riittäviä useimmille lihavuuspotilaille.
”Tuloksissa näkyy lihavuuskeskusteluun liittyvä ristiriita. Lihavuus nähdään edelleen usein elämäntapavalintojen seurauksena, vaikka samalla ymmärretään, että terveydenhuollon tukea saatetaan tarvita. Tarvitsemme tietoon perustuvaa ymmärrystä lihavuudesta monitekijäisenä pitkäaikaissairautena. Jos lihavuutta ei tunnisteta tai siitä ei keskustella kunnioittavasti, ihminen voi jäädä ilman omaan tilanteeseensa sopivaa tukea”, sanoo Eli Lilly and Companyn Pohjoismaiden lääketieteellinen johtaja Lars-Petter Strand.
Kyselytutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että pudotetun painon ylläpitäminen on haastavaa. Kyselytutkimuksen mukaan kaikista painoa pudottaneista vain 21 % kuvailee saavuttaneensa tavoitteensa ja ylläpitäneensä tuloksia. Niistä lihavuutta sairastavista, jotka ovat pyrkineet pudottamaan painoaan, vain 6 % on onnistunut saavuttamaan ja ylläpitämään tavoitteensa.
Tuomituksi tulemisen pelko jarruttaa hoitoon hakeutumista
Lihavuuteen liittyvä stigma on edelleen merkittävä este hoitoon hakeutumiselle. Neljä kymmenestä vastaajasta nosti esiin stigman tai pelon tuomituksi tulemisesta hoitoon hakeutumisen mahdollisena esteenä. Osuus oli sama sekä kaikkia suomalaisia edustavassa että lihavuutta sairastavien joukossa.
Stigma voi näkyä häpeänä, aiempina kielteisinä kohtaamisina tai epävarmuutena siitä, otetaanko huoli terveydenhuollossa vakavasti. Siksi hoitoon hakeutumisen kynnyksen madaltaminen edellyttää sekä riittävää tietoa hoitovaihtoehdoista että kunnioittavaa, syyllistämätöntä kohtaamista.
Lihavuuslääkkeistä puhutaan enemmän kuin niitä tunnetaan
Lihavuuden lääkehoidoista käydään runsaasti julkista keskustelua, ja yleisellä tasolla tietoisuus lihavuuslääkkeistä on korkea: noin 90 % vastaajista on niistä kuullut aiemmin. Moni ei kuitenkaan tiedä, mitä hoitovaihtoehtoja on olemassa, miten ne eroavat toisistaan tai millaisia tuloksia niiltä voidaan realistisesti odottaa.
Suhtautuminen reseptilääkkeisiin on kuitenkin pääsääntöisesti positiivista. Kaikista suomalaisista vastaajista 61 % ja lihavuutta sairastavista 65 % uskoo, että lihavuuden hoidossa käytettävät reseptilääkkeet voivat auttaa vähentämään yhteiskunnan pitkän aikavälin terveydenhuollon taakkaa. Noin puolet (51 %) kaikista suomalaisista ja 62 % lihavuutta sairastavista näkee, että julkisen terveydenhuollon tulisi mahdollistaa lihavuuden hoitoon tarkoitetut reseptilääkkeet.
Kysely osoittaa myös, että painonpudotuksen onnistumista ei arvioida vain vaakalukeman perusteella. Vastaajat liittävät onnistuneeseen hoitoon ennen kaikkea paremman terveyden, toimintakyvyn, elämänlaadun, jaksamisen ja mahdollisuuden osallistua arkeen, työhön ja sosiaaliseen elämään.
Tämä kertoo siitä, että lihavuudesta puhuminen pelkkänä ulkonäkö- tai painokysymyksenä ei vastaa ihmisten kokemuksia.
Tutkimuksen keskeisiä nostoja
- Yli puolet suomalaisista (56 % kaikista vastaajista, 62 % BMI >30) katsoo, että lihavuus tulisi tunnistaa ja hoitaa terveydenhuollossa sairautena. Silti vain 28 kaikista vastaajista ja kolmannes (33 %) BMI > 30-vastaajista pitää lihavuutta kroonisena sairautena.
- BMI > 30 -vastaajista 58 % mainitsee hinnan ja hoitoon pääsyn haasteet esteeksi lääketieteellisen hoidon hakemiselle, ja 40 % mainitsee stigman tai tuomituksi tulemisen pelon.
- Lihavuuden lääkehoidoista keskustellaan paljon, mutta hoitovaihtoehtoja koskevassa tiedossa on edelleen merkittäviä aukkoja.
- 64 % kaikista vastaajista ja 72 % lihavuutta sairastavista pitää reseptilääkkeitä oikeutettuna osana lihavuuden hoitoa, ei oikotienä.
- Enemmistö (61/65 %) näkee, että reseptilääkkeet voivat vähentää yhteiskunnan pitkän aikavälin terveydenhuollon taakkaa.
- Hoidon onnistuminen nähdään yhä useammin laajempana kuin painon laskuna: kyse on terveydestä, toimintakyvystä, jaksamisesta ja elämänlaadusta.
Lisätietoa tutkimuksesta
Kyselytutkimus kartoitti suomalaisten asenteita lihavuuteen, lihavuuden hoitoon, ennakkoluuloihin ja hoitoon hakeutumisen esteisiin. Tutkimuksen toimeksiantaja oli Eli Lilly, ja tiedonkeruun toteutti tutkimusyhtiö IQVIA kesäkuussa 2026.
Tutkimukseen vastasi yhteensä 1 515 suomalaista. Otos koostui 1 011 henkilön yleisväestöotoksesta sekä erillisestä 504 henkilön BMI 30+ -lisäotoksesta. (Lisäotos kerättiin lihavuutta sairastavien henkilöiden näkökulmien tarkempaa analysointia varten. Yleisväestöotoksessa oli mukana myös BMI 30+ -vastaajia, jotta aineisto kuvaisi Suomen väestöä mahdollisimman edustavasti.)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Karoliina HeimoRud Pedersen Finland
Puh:040 509 0437karoliina.heimo@rudpedersen.comLiitteet
Tietoa Lillysta
Lilly on lääkeyritys, joka muuttaa tieteellistä tutkimusta ihmisten elämänlaatua parantaviksi hoidoiksi maailmanlaajuisesti. Olemme olleet elämää muuttavien keksintöjen edelläkävijöitä lähes 150 vuoden ajan, ja nykyään lääkkeemme auttavat kymmeniä miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa. Biotekniikkaa, kemiaa ja geneettistä lääketiedettä hyödyntäen tutkijamme ja tieteentekijämme edistävät uusia löytöjä vastatakseen maailman merkittävimpiin terveyshaasteisiin. Näihin kuuluvat muun muassa diabeteksen ja lihavuuden hoidon uudelleenmäärittely, Alzheimerin taudin vastaisen taistelun jatkaminen, hoitovaihtoehtojen tarjoaminen immuunijärjestelmää heikentäviin häiriöihin, sekä vaikeasti hoidettavien syöpien hallinnan parantaminen. Jokaisella askeleella kohti terveellisempää maailmaa meitä motivoi yksi asia: ihmisten elämän parantaminen. Tähän sisältyy innovatiivisten, monimuotoisten kliinisten tutkimusten toteuttaminen, sekä pyrkimys varmistaa, että lääkkeemme ovat saatavilla ja edullisia. Lisätietoja osoitteessa lilly.com/fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Eli Lilly and Company
Kansainvälinen vertailu nostaa Suomen lihavuuden hoidossa kärkijoukkoon – lääkärin mukaan lihavuutta pitäisi hoitaa kuitenkin tavoitteellisemmin17.6.2026 14:59:10 EEST | Tiedote
Suomi sijoittui viidenneksi Economist Impactin kansainvälisessä Obesity Response Index -vertailussa, joka arvioi 20 eri maan toimia lihavuuden ehkäisyssä ja hoidossa. Hyvästä sijoituksesta huolimatta lihavuutta voitaisiin hoitaa tehokkaammin, arvioi lihavuuden hoitoon erikoistunut lääkäri Jarmo Kaukua.
Euroopan komissio on myöntänyt myyntiluvan Lillyn Kisunla-valmisteelle (donanemabi) varhaisen Alzheimerin taudin hoitoon26.9.2025 13:24:39 EEST | Tiedote
Hyväksytty taudin varhaisimpien oireisten vaiheiden hoitoon osoittaen kognitiivisen ja toiminnallisen heikkenemisen hidastumista. Tutkimusnäyttö tukee hoitojakson lopettamista siinä vaiheessa, kun amyloidiplakin määrä on laskenut vähäiselle tasolle.
Uudet tutkimustulokset julki: Lillyn tirtsepatidi lasten ja nuorten tyypin 2 diabeteksen hoidossa18.9.2025 01:01:00 EEST | Tiedote
Tirtsepatidi saavutti SURPASS-PEDS-tutkimuksessa ensisijaisen ja kaikki keskeiset toissijaiset päätetapahtumat viikolla 30. Hoitotulos osoitti jatkuvaa parannusta glukoositasapainossa sekä jatkuvaa painoindeksin (BMI) laskua tutkimuksen jatkovaiheen loppuun saakka viikolle 52. Tirtsepatidin turvallisuus- ja siedettävyysprofiili oli yleisesti ottaen yhdenmukainen aiempien aikuistutkimusten kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme