Duunitori Oy

Avoimien työpaikkojen nousu pysähtyi – työnantajat kertovat: näin vakuutat rekrytoijan

3.9.2026 11:40:33 EEST | Duunitori Oy | Tiedote

Jaa

Avoimien työpaikkojen lupaava kehitys tyssäsi elokuussa, mutta teollisuuden ja rakennusalan ilmoitusten määrä jatkaa kasvuaan. Duunitorin rekrytointitutkimus kertoo, miten voi erottua edukseen valtavasta hakijajoukosta.

Rekrytoija arvostaa, kun työnhakija on valmistautunut työhaastatteluun huolellisesti. Kuva: Duunitori / Niko Raappana
Rekrytoija arvostaa, kun työnhakija on valmistautunut työhaastatteluun huolellisesti. Kuva: Duunitori / Niko Raappana

Kevään ja alkukesän lupaavista merkeistä huolimatta työpaikkailmoitusten määrä ei kasvanut elokuussa.

  • Duunitorilla julkaistiin elokuussa noin 23 000 työpaikkailmoitusta, mikä oli aavistuksen (-1 %) vähemmän kuin viime vuonna.

  • Koko tämän vuoden osalta on vielä pientä laskua viime vuodesta. Tammi–elokuussa Duunitorilla julkaistiin noin 208 000 työpaikkailmoitusta, mikä oli 3 prosenttia vähemmän kuin samaan aikaan viime vuonna.

  • Koko kesän osalta tilanne näyttää paremmalta. Kesä–elokuussa Duunitorilla julkaistiin noin 63 000 työpaikkailmoitusta, mikä oli 3 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

  • Avoimia työpaikkoja on enemmän kuin ilmoituksia, sillä yhdellä ilmoituksella voidaan hakea useita työntekijöitä.

”Moni talouden asiantuntija on viime kuukausina sanonut, että talouskasvu näkyy viiveellä avoimissa työpaikoissa ja työllisyydessä. Todellinen näytön paikka onkin alkuvuosi, joka on aina työnhaun ja rekrytoinnin aktiivisinta aikaa. Toivottavasti rekrytointi vilkastuisi kuitenkin jo syksyllä”, kommentoi Duunitorin viestintäjohtaja Aino Salonen.

Näillä aloilla on eniten avoimia työpaikkoja

Usean alan näkymät pysyivät kuitenkin myönteisinä. Näillä toimialoilla julkaistiin eniten työpaikkailmoituksia elokuussa (suluissa muutosprosentti suhteessa viime vuoteen):

  1. Rakennusala (+10 %)

  2. Teollisuus ja teknologia (+12 %)

  3. Sosiaali- ja hoiva-ala (-11 %)

  4. Myynti- ja kaupan ala (ei muutosta)

  5. Ravintola- ja matkailuala (-13 %)

  • Eniten työpaikkoja oli tarjolla rakennusalalla sekä teollisuudessa ja teknologiassa. Näillä aloilla ilmoitusten määrä myös kasvoi suurista aloista eniten.

  • Myynnin ja kaupan alan ilmoitusten määrä ei kasvanut, mutta pitkään jatkunut lasku pysähtyi.

  • Sosiaali- ja hoiva-alan ilmoitusten määrä laski elokuussa jyrkemmin kuin koko vuonna.

  • Ravintola- ja matkailualan tilanne on edelleen synkkä.

”Palvelualojen heikko kehitys vaikeuttaa entisestään nuorten työllistymistä, sillä kaupan ala ja ravintola-ala tarjoavat runsaasti matalan kynnyksen työpaikkoja. Moni töitä etsivä nuori on nyt epätoivoisessa tilanteessa”, Salonen sanoo.

5 tärkeintä asiaa työhakemuksessa

Työnhakijoita on edelleen liikkeellä poikkeuksellisen paljon. Duunitorin työpaikkailmoitukset keräsivät tammi–elokuussa noin 86 miljoonaa lukukertaa.

Miten hakija voi erottua valtavasta joukosta? Nämä asiat ovat Duunitorin tämän vuoden rekrytointitutkimuksen vastaajien mielestä tärkeimpiä hyvässä työhakemuksessa:

  1. Selkeästi kuvattu relevantti kokemus

  2. Selkeä ja ajantasainen ansioluettelo

  3. Hakemuksen tiiviys ja ymmärrettävyys

  4. Konkreettiset esimerkit osaamisesta

  5. Perustelu, miksi rooli ja organisaatio kiinnostaa

”Selkeys, olennainen tieto ja tiiviys korostuvat rekrytoijien toiveissa. Heillä on aina kiire, joten hakemuksessa kannattaa mennä suoraan asiaan ja unohtaa jaarittelu. Mutta tietysti hakemuksen ja CV:n pitää myös kertoa haettavan työtehtävän kannalta relevantista osaamisesta ja kokemuksesta”, Salonen sanoo.

”Kerro hakemuksessa ja ansioluettelossa mahdollisimman konkreettisesti, mitä teit aiemmissa tehtävissäsi, mistä vastasit ja mitä sait aikaan. Numerot kuvaavat tuloksia, jos työstäsi voi kertoa sellaisia. Myös palaute vaikkapa esihenkilöltä tai asiakkaalta voi olla hyvä konkreettinen esimerkki.”

Miten näyttää motivaatio rekrytoijalle?

Duunitorin rekrytointitutkimuksissa on monena vuotena käynyt ilmi, että hakijan motivaatiolla on ratkaiseva merkitys rekrytointipäätöstä tehdessä. Mutta miten osoittaa motivaatiota rekrytointiprosessin aikana?

Nämä tekijät ovat tärkeimpiä, kun rekrytointitutkimuksen vastaajat selvittävät hakijan motivaatiota:

  1. Hakijan valmistautuminen haastatteluun

  2. Kyky yhdistää oma tausta roolin vaatimuksiin

  3. Konkreettinen kiinnostus organisaatiosta ja toimialasta

  4. Rooliin liittyvien kysymysten laatu

  5. Hakemuksen tai CV:n personointi roolin mukaan

”Motivaatiolla ja asenteella voi kompensoida kokemuksen puutetta, sillä molemmilla on paljon merkitystä työnantajalle. Siksi kannattaa miettiä, miten niitä tuo esiin”, Salonen vinkkaa.

”Omaa asennettakin voi sanoittaa konkreettisilla esimerkeillä. Oletko vaikkapa sinnikäs, joustava tai itsenäinen? Tai oletko hyvä tekemään yhteistyötä tai ratkomaan ongelmia? Kerro hakemuksessa, miten työnantajan ja tehtävän kannalta oleellinen vahvuutesi näkyy käytännön työarjessa.”

Kaipaatko lisätietoa?

Haluatko tietää lisää työmarkkinoista tai tarvitsetko asiantuntijan haastatteluun? Ole yhteydessä!

Duunitorin Kansallinen rekrytointitutkimus 2026 toteutettiin Taloustutkimuksen verkkopaneelissa ja Duunitorin jakaman kyselylinkin kautta 12.1.–13.2.2026. Vastaajia oli yhteensä 360, joista 44 prosenttia työskentelee yli 500 henkeä työllistävissä organisaatioissa. Vastaajat edustivat rekrytointia, henkilöstöjohtoa, liiketoimintajohtoa, viestintää ja rekrytointiin osallistuvia esihenkilöitä. Työhakemusta ja hakijan arviointia koskevat kysymykset kysyttiin vain rekrytoinnin, HR:n ja työnantajakuvan kanssa työskenteleviltä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Duunitorin viestintäjohtaja Aino Salonen
Duunitorin viestintäjohtaja Aino Salonen
Duunitori / Fredrik Bäckman
Lataa
Vuoden 2026 avoimia työpaikkailmoituksia Duunitorilla
Vuoden 2026 avoimia työpaikkailmoituksia Duunitorilla
Duunitori
Lataa
Kuvituskuva rekrytoinnista
Kuvituskuva rekrytoinnista
Duunitori / Niko Raappana
Lataa
Kuvituskuva työnhausta
Kuvituskuva työnhausta
Duunitori / Niko Raappana
Lataa
Rekrytoija arvostaa, kun työnhakija on valmistautunut työhaastatteluun huolellisesti. Kuva: Duunitori / Niko Raappana
Rekrytoija arvostaa, kun työnhakija on valmistautunut työhaastatteluun huolellisesti. Kuva: Duunitori / Niko Raappana
Lataa

Duunitori on Suomen suurin työnhakupalvelu. Vuonna 2025 Duunitori.fissä vierailtiin yli 70 miljoonaa kertaa. Duunitorin sosiaalisen median sivuilla ja hakuvahdeilla on Suomessa 1,6 miljoonaa seuraajaa. Vuonna 2009 perustettu teknologiayritys kokoaa alustalleen avoimet työpaikat sekä tiedon ja tuen työelämän eri vaiheisiin. Osa alustaa on Duunitorin työelämämedia, joka kertoo kaiken tärkeimmän työnhausta, rekrytoinnista ja työelämästä. Työnantajia Duunitori auttaa houkuttelemaan ja sitouttamaan oikeat osaajat. Kasvava ja kansainvälistyvä Duunitori Group toimii myös Ruotsissa ja Norjassa nimellä JobbSafari.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Duunitori Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye