Vihreiden Hopsu: Hallitus ei ottanut budjettiriihessään huomioon naisten ja nuorten työttömyyskriisiä
3.9.2026 12:48:41 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Korkeakoulutettujen naisten työttömyys on kasvanut jo ennätystasolle, ja sosiaali- ja terveydenhuoltoalan järjestöleikkaukset iskevät nyt suoraan heihin. Myös alle 25-vuotiaita pitkäaikaistyöttömiä oli heinäkuussa 18 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu ihmettelee budjettiriihen vaisuja työllisyystoimia.

Päivä hallituksen budjettiriihen jälkeen julkaistu Akava Worksin katsaus kertoo korkeakoulutettujen työttömyyden nousseen ennätystasolle. Hopsu varoittaa korkeakoulutettujen kasvavan työttömyyden trendin jatkuneen jo pitkään ja ihmettelee hallituksen kyvyttömyyttä päättää uusista työllisyystoimista.
– Olisin kuvitellut taloudesta välittävän hallituksen ymmärtävän työllisyyden oleellisen roolin. Sen sijaan pääministeri vastasi eilen kysymykseen työllisyystoimista, ettei hallitus tee päätöksiä, jotka voivat vahingoittaa orastavaa talouskasvua. BKT:mme kuitenkin elää suurelta osin juuri työpanoksesta, Hopsu muistuttaa.
Hopsu muistuttaa Suomen Pankin analyyseistä, joiden mukaan väestön ikääntyminen ja työn tuottavuuden kasvun hiipuminen pitkällä tähtäimellä syövät tulevaisuuden kasvunäkymiä. Myös Suomen Pankin mukaan ratkaisut löytyvät lisäpanostuksista koulutukseen, osaajien maahanmuutosta ja investoinneista uuteen teknologiaan.
– Työllisyysasteen nosto on yksi parhaista keinoista, joilla Suomi voi vahvistaa talouttaan pitkällä tähtäimellä. Siksi on käsittämätöntä, että hallitus ei arvioi omien leikkaustoimiensa, kuten massiivisten järjestöleikkausten, vaikutusta työllisyyteen samaan aikaan, kun se väittää tavoittelevansa kasvua, Hopsu sanoo.
Pahiten työttömyyskriisi iskee Akava Worksin katsauksen mukaan juuri korkeakoulutettuihin naisiin, joita on työttömänä noin 3 000 enemmän kuin vuosi sitten. Kaikkiaan naisten työttömyys on kasvanut 14 000 hengellä vuoden takaisesta.
– Hallitus kokoontui budjettiriiheen puhumaan taloudesta, mutta naisten ja nuorten työttömyyskriisi ei näy hallituksen toimissa juuri mitenkään. Kun korkeakoulutettujen naisten työttömyys kasvaa muita nopeammin ja nuorten kasvanutta työttömyyttä ei onnistuta helpottamaan, kyse ei ole sattumasta vaan hallituksen omien valintojen ja tekemättä jättämisen seurauksista, Hopsu toteaa.
Merkittävä osa työttömäksi jääneistä korkeakoulutetuista naisista on työskennellyt hoiva- ja terveydenhuoltoalalla, jolla on tehty laajoja henkilöstövähennyksiä sekä yksityisellä että julkisella puolella. Myös sosiaalialan ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömyys on kasvanut jyrkästi, 18 prosenttia vuodessa.
Hopsu kantaa huolta myös nuorisotyöttömyyden kasvusta. Nuorisoala ry kertoi tänään, että alle 25-vuotiaita pitkäaikaistyöttömiä on jo 18 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.
– Jos hallituksen pitäisi ratkoa yksi asia nopeasti, se on nuorten työttömyys. Nuoruuden ikävuosien vuodet ovat merkityksellisiä, ja työtä, opiskelupaikkaa ja hallituksen toimia odottaessa ne kuluvat, eikä niitä saa takaisin, Hopsu muistuttaa.
Hopsu olisi tässä tilanteessa pidättäytynyt sote-alan järjestöleikkausten kasvattamisesta ja panostanut uusiin työllisyystoimiin.
– Järjestöleikkausten läpivienti näin rajuina heikentää sekä haavoittuvassa asemassa olevien hyvinvointia että sote-sektorin työllisyystilannetta. Heikennysten sijaan tarvittaisiin lisää työllisyystoimia. Suojaosien palauttamiselle olisi vahvat perusteet. Lisäksi kuntia ja työllisyysalueita pitäisi tukea voimakkaasti nuorisotakuun toteutumisen parantamisessa. Valtion pitäisi seurata tehokkaammin nuorisotakuun toteutumista. Myös esimerkiksi opintotukikuukausia voisi lisätä, jos nuorille ei ole työtä tarjolla, Hopsu esittää.
Yhteyshenkilöt
Inka HopsuVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:09 432 3054inka.hopsu@eduskunta.fiSaana SarmelaViestintäsuunnittelija
Puh:0503559327saana.sarmela@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Hyrkkö: Kokoomuksen taloususkottavuudesta on jäljellä vain märkä läntti2.9.2026 17:45:58 EEST | Tiedote
Valtiovarainministeriön tänään vahvistamien tietojen mukaan hallituksen viimeiseksi jäävä budjettiesitys heikentää julkista taloutta 0,1 miljardilla eurolla. Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja ja vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö vaatii hallitusta perääntymään höveleistä veroalennuksista.
Vihreiden Virta kommentoi uusia YK:n ilmastolukuja: “Jos olisin hallituksessa, vaatisin kriisikokousta koolle”2.9.2026 16:01:41 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kommentoi juuri julkaistun YK:n ympäristöohjelma UNEPin raporttia, jonka mukaan ilmaston kuumeneminen tulee ylittämään 1,5 asteen rajan jo lähivuosina. Hän pitää Euroopan tämän kesäisiä ympäristökriisejä vain esimakuna tulevasta ja vaatii hallitukselta nopeampia toimia ilmastokriisin hillitsemiseksi.
Vihreiden Forsgrén: Kelan luvut haastavat hallituksen ihmisvihamieliset puheet maahanmuuttajien passiivisuudesta2.9.2026 11:41:29 EEST | Tiedote
Toimeentulotukea ja työmarkkinatukea saavien osuus vieraskielisestä väestöstä on pienentynyt selvästi, kertoo Kelan tuore tilasto. Vihreiden kansanedustaja Bella Forsgrén vaatii hallitusta lopettamaan maahanmuuttajien leimaamisen ja keskittymään työllistymisen todellisten esteiden purkamiseen.
Hyrkkö: Hallituksen perinnöksi jää Suomen luisu lasten luokkayhteiskunnaksi ja piittaamattomuus ympäristökriiseistä1.9.2026 21:05:53 EEST | Tiedote
Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja ja vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö pettyi hallituksen päätökseen sivuuttaa budjettiriihessä lapsiperheköyhyyden kasvu. Vihreät on vaatinut Suomea sitoutumaan lapsiperheköyhyyden poistamiseen ja ehdottanut ensimmäisiä toimia toteutettavaksi jo budjettiriihessä.
Vihreiden Tynkkynen: parasta budjettiriihessä on se, että se jää Orpon hallituksen viimeiseksi1.9.2026 21:01:26 EEST | Tiedote
Hallituksen budjettiriihi yhdistää velkaantumisen ja köyhien kurittamisen, tiivistää vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen. Runtua hallitus saa Tynkkyseltä myös siitä, että sen talouspolitiikka valelee bensaa ilmastokriisin liekkeihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme