Yhteisöveron alentaminen veisi valtiolta 841 miljoonaa euroa ja kiihdyttäisi julkisen talouden velkaantumista
21.9.2026 14:13:28 EEST | Työn ja talouden tutkimus LABORE | Tiedote
Laboren johtaja Mika Maliranta ja tutkimusohjaaja Ilkka Kiema antoivat eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaostolle lausunnon hallituksen esityksestä, jossa yhteisöverokantaa alennettaisiin 20 prosentista 18 prosenttiin. Malirannan ja Kieman mukaan Suomen yhteisöverokanta on jo valmiiksi kilpailukykyinen keskeisiin verrokkimaihin verrattuna ja pysyy myös sellaisena. Hallituksen esitys puolestaan kiihdyttäisi julkisen talouden velkaantumista tilanteessa, jossa Suomi on jo mukana EU:n liiallisen alijäämän menettelyssä.

Verotulot vähenisivät 841 miljoonalla eurolla
Hallituksen esityksen mukaan yhteisöverokannan alennus vähentäisi verotuloja staattisesti arvioiden noin 841 miljoonalla eurolla. Esityksen veronalennuksen toivotaan pitkällä aikavälillä osin rahoittavan itse itseään lisääntyneiden investointien kautta syntyvien verotulojen kasvun myötä. Esityksessä tämän itserahoitusasteen arvioidaan kuitenkin jäävän vain noin 34–46 prosenttiin menetetyistä verotuloista. Valtiovarainministeriön vuonna 2025 laatimassa muistiossa vastaavan osuuden arvioitiin olevan 60 prosenttia. Kummankaan arvion mukaan investointien kautta syntyvä verotulojen kasvu ei siis riittäisi kattamaan veronalennuksen aiheuttamaa välitöntä tulonmenetystä.
Suomen yhteisöverokanta on jo kilpailukykyinen
Maliranta ja Kiema huomauttavat, ettei Suomessa yrityksiin kohdistuvaa verotusta voida pitää poikkeuksellisen korkeana, ei nimellisellä yhteisöverokannalla eikä keskimääräisellä efektiivisellä veroasteella mitattuna. Suomen nykyinen 20 prosentin yhteisöverokanta on toiseksi alhaisin verrattuna Pohjoismaihin, Viroon, EU:n kuuteen suurimpaan talouteen sekä Yhdysvaltoihin ja Yhdistyneeseen kuningaskuntaan. Myös Saksa ja Tanska suunnittelevat omien yhteisöverokantojensa alentamista, mutta lausunnon mukaan Suomen verokanta säilyisi kilpailukykyisenä myös näiden uudistusten toteutuessa.
Velkaantuminen kiihtyisi EU:n alijäämämenettelyn aikana
Euroopan unionin neuvosto asetti Suomen liiallisen alijäämän menettelyyn tammikuussa 2026, minkä myötä Suomen julkisen talouden nettomenojen kasvulle on asetettu tiukat enimmäisrajat. Valtiovarainministeriön ennusteiden mukaan Suomen julkinen velka kasvaa jo nyt nopeasti. Yhteisöveron alennuksen arvioitu 841 miljoonan euron vaikutus kasvattaisi nettomenoja noin 0,3 prosentilla suhteessa bruttokansantuotteeseen, mikä vaarantaisi Suomelle asetetun nettomenopolun noudattamisen jo ensi vuonna.
Lausunnon mukaan esitettyyn yhteisöveron alennukseen Suomen tämänhetkiseen liialliseen alijäämän menettelyyn perustuvat velkaantumisen rajoitteet ovat siis syy suhtautua yhteisöveron alennukseen nykyisessä tilanteessa kriittisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika MalirantajohtajaLabore
Puh:050 369 8054mika.maliranta@labore.fiIlkka KiematutkimusohjaajaLabore / Makrotalous ja ennustetoiminta
Puh:040 940 2287ilkka.kiema@labore.fiLinkit
Labore eli Työn ja talouden tutkimus LABORE (ent. Palkansaajien tutkimuslaitos) on vuonna 1971 perustettu itsenäinen tutkimuslaitos, jossa keskitytään yhteiskunnallisesti merkittävään ja tieteen kansainväliset laatukriteerit täyttävään soveltavaan taloustieteelliseen tutkimukseen. Tutkimuksen painopistealueisiin kuuluvat työn taloustiede, julkistaloustiede sekä makrotaloustiede ja toimialan taloustiede. Lisäksi teemme suhdanne-ennusteita ja toimialakatsauksia sekä julkaisemme Talous & Yhteiskunta -lehteä ja podcasteja.
Vahvuuksiamme ovat tutkijoiden korkea tieteellinen osaaminen sekä tiivis yhteistyö kotimaisten ja ulkomaisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Tutkijoillamme on tärkeä asiantuntijarooli eri yhteyksissä ja he osallistuvat aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työn ja talouden tutkimus LABORE
Luulin tietäväni, mistä taloustieteen kausaalipäättelyn käsitteet ovat peräisin – olin väärässä18.9.2026 08:08:41 EEST | Blogi
Taloustieteen niin sanotun uskottavuusvallankumouksen keskeiset käsitteet – sisäinen ja ulkoinen validiteetti, kvasikoeasetelma, validiteettiuhat – tuntuisivat johtavan suoraan kasvatustieteilijöiden Donald Campbellin ja Julian Stanleyn vuoden 1963 klassikkoteokseen. Todellisuus osoittautui toisenlaiseksi: käsitteistö löysi tiensä taloustieteeseen vasta 1990-luvun puolivälissä, vuosikymmen sen jälkeen, kun Card, Krueger, Angrist ja Ashenfelter olivat jo rakentaneet uskottavuusvallankumouksen perustaa omilla ehdoillaan.
Ekonomisk prognos 2026–2028: Tillväxten tar lovande fart på bred front17.9.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Forskningsinstitutet Labore höjer prognosen för Finlands ekonomiska tillväxt 2026 till 1,7 procent, vilket är 0,8 procentenheter mer än i vårens prognos. Exporten och investeringarna stöder tillväxten, och även den privata konsumtionen återhämtar sig. Sysselsättningen förbättras dock långsamt. År 2027 och 2028 väntas ekonomin växa med 1,6 respektive 1,5 procent.
Laboren talousennuste 2026–2028: Kasvu vauhdittuu lupaavasti ja laajalti17.9.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Tutkimuslaitos Labore nostaa Suomen vuoden 2026 talouskasvuennusteen 1,7 prosenttiin, mikä on 0,8 prosenttiyksikköä enemmän kuin kevään ennusteessa. Kasvua tukevat vienti ja investoinnit, ja myös yksityinen kulutus elpyy. Työllisyys kohenee kuitenkin hitaasti. Vuosina 2027 ja 2028 talouden ennustetaan kasvavan 1,6 ja 1,5 prosenttia.
Suomalaisia koulutusmyyttejä: Tasoryhmistä ei ole olemassa sitä tutkimusnäyttöä, johon keskustelussa vedotaan14.9.2026 06:30:00 EEST | Blogi
Tasoryhmien haitallisuudesta puhutaan suomalaisessa koulutuskeskustelussa usein tutkimuksella osoitettuna faktana, vaikka koulun sisäisestä tasoryhmittelystä ei ole näin yksiselitteistä näyttöä. Laboren tutkimusjohtaja Hannu Karhunen korostaa, että keskustelussa sekoittuvat usein varhainen eriyttäminen eri koulutuspoluille ja koulun sisäinen oppilaiden ryhmittely, vaikka niitä koskeva tutkimusnäyttö on olennaisesti erilaista.
Yhteinen tietopoliittinen kannanotto: Suomen seuraava tuottavuusloikka tehdään tiedolla11.9.2026 09:20:07 EEST | Tiedote
Suomi tarvitsee yhteisen suunnan tietopolitiikassa. Kansallisarkisto, Kuntaliitto, Eläketurvakeskus, ETLA, HYVIL, Kela, Labore, Luonnonvarakeskus Luke, Pellervon taloustutkimus, THL ja Tilastokeskus ovat laatineet yhteisen kannanoton, jossa esitetään linjauksia tiedon laajemman ja vastuullisemman hyödyntämisen edistämiseksi. Tavoitteena on vahvistaa julkisen hallinnon tuottavuutta, parantaa palveluita ja hyödyntää tekoälyn mahdollisuuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme