Commu

Korkeasaaren koululaiskevät rauhoittui Commun vapaaehtoisten avulla

22.9.2026 09:20:00 EEST | Commu | Tiedote

Jaa

Koululaisryhmät tuovat eläintarhan arkeen vilkkautta erityisesti keväisin. Useimpien retki sujuu hyvin, mutta silloin tällöin vilkkaus kääntyy häiriköinniksi. Korkeasaaressa kokeiltiin viime keväänä valvovien vapaaehtoisten apua. Aikuisten läsnäolo rauhoitti vierailutunnelmaa ja häiriöiltä ja vaaratilanteilta vältyttiin. Yhteistyötä vapaaehtoistyötä koordinoivan Commun kanssa jatketaan ja laajennetaan Korkeasaaren ilmaispäiviin.

”Tällaiseen yksittäiseen vapaaehtoistehtävään oli helppo lähteä mukaan. Tunsin, että minusta oli hyötyä ja että meidän aikuisten läsnäolo oli tärkeää. Lapset eivät välttämättä ymmärrä, että vaikka papukaija vastaa huutoihin, huutelu häiritsee sitä. Kun selittää, että eläimille on mukavampaa, kun ihmiset ovat rauhassa, lapset kyllä ymmärtävät. Vaikka Korkeasaari oli minulle entuudestaan tuttu, opin päivän aikana paljon uutta ja lähtisin mielelläni mukaan uudelleen”, kertoo vapaaehtoisena toiminut Jenna.
”Tällaiseen yksittäiseen vapaaehtoistehtävään oli helppo lähteä mukaan. Tunsin, että minusta oli hyötyä ja että meidän aikuisten läsnäolo oli tärkeää. Lapset eivät välttämättä ymmärrä, että vaikka papukaija vastaa huutoihin, huutelu häiritsee sitä. Kun selittää, että eläimille on mukavampaa, kun ihmiset ovat rauhassa, lapset kyllä ymmärtävät. Vaikka Korkeasaari oli minulle entuudestaan tuttu, opin päivän aikana paljon uutta ja lähtisin mielelläni mukaan uudelleen”, kertoo vapaaehtoisena toiminut Jenna.

Korkeasaaressa vierailee vuosittain suuri määrä koululaisryhmiä. Valtaosa retkistä sujuu erinomaisesti, mutta ajoittain yksittäisten oppilaiden häiritsevä käytös on aiheuttanut harmia.

”Koululaisten retkistä on keskusteltu viime aikoina ikävän negatiiviseen sävyyn. Me tiedämme, että lähes kaikki koululaiset käyttäytyvät hienosti ja nauttivat retkipäivästä. Haluamme löytää osaltamme ratkaisuja niihin tilanteisiin, joissa yksittäisten oppilaiden käytös häiritsee eläimiä, työntekijöitä tai muita vierailijoita. Tavoitteena on, että koululaispäivät ovat kaikille turvallisia ja mukavia”, kertoo Korkeasaaren markkinointijohtaja Susanna Silvonen.

Korkeasaaressa on jo usean kevään ajan työskennellyt vakituisen henkilökunnan lisäksi luokkaretkioppaita. Heidän ensisijainen tehtävänsä on kertoa lapsille ja nuorille eläimistä ja luonnosta, mutta käytännössä suuri osa ajasta on kulunut yleiseen valvontaan. Koska pelkkä aikuisen läsnäolo rauhoittaa useimpia koululaisia, päätettiin kokeilla yhteistyötä vapaaehtoisia ja yhteisöjä yhdistävän Commun kanssa.

”Tiedämme, että moni haluaisi tehdä Korkeasaaressa vapaaehtoistyötä. Sen koordinointi vie kuitenkin aikaa ja etenkin kevään kiireessä sitä on vaikeaa löytää. Commusta löysimme hyvän kumppanin ja heidän kauttaan motivoituneita vapaaehtoisia, jotka pääsivät tekemään merkityksellistä työtä”, Silvonen jatkaa.

Vapaaehtoisilta saatiin päivistä hyvää palautetta ja intoa tulla toistekin riittää.

”Kuulin tilaisuudesta ja olin kiinnostunut tulemaan mukaan vapaaehtoiseksi Korkeasaareen. Erityisesti kiinnostuin paikasta, kun pääsin kokeilemaan kieliosaamistani lisää ja sain palvella asiakkaita. Kokemus oli erittäin mukava ja olisin halunnut tehdä sitä enemmän ja pidempään, jos olisi ollut mahdollista”, kertoo vapaaehtoisena toiminut Daniel.

”Tällaiseen yksittäiseen vapaaehtoistehtävään oli helppo lähteä mukaan. Tunsin, että minusta oli hyötyä ja että meidän aikuisten läsnäolo oli tärkeää. Lapset eivät välttämättä ymmärrä, että vaikka papukaija vastaa huutoihin, huutelu häiritsee sitä. Kun selittää, että eläimille on mukavampaa, kun ihmiset ovat rauhassa, lapset kyllä ymmärtävät. Vaikka Korkeasaari oli minulle entuudestaan tuttu, opin päivän aikana paljon uutta ja lähtisin mielelläni mukaan uudelleen”, jatkaa Jenna.

”Commun puolesta on mahtavaa, että pystymme tarjoamaan käyttäjillemme mielekkäitä tapoja tehdä hyvää ja kaikki Korkeasaaren vapaaehtoistoimintaan osallistuneet koki toiminnan mielekkääksi, 100 % antoi täyden arvosanan”, iloitsee Commun perustaja Sami Ekmark.

Commun ja Korkeasaaren yhteistyö jatkuu

Onnistuneen kokeilun myötä yhteistyötä Commun ja vapaaehtoisten kanssa jatketaan luokkaretkiajan lisäksi Korkeasaaren ilmaispäivissä, joita järjestetään loka-huhtikuussa. Vapaaehtoisten tehtävä on neuvoa ja muistuttaa tarvittaessa eläintarhan säännöistä. He eivät toimi järjestyksenvalvojina, mutta tuovat lisää silmäpareja, ja ottavat ongelma- ja vaaratilanteissa yhteyttä oppaisiin tai eläintarhan turvallisuusvalvojiin. Sujuvan vierailun varmistamiseksi ilmaispäivien vierailijamäärää rajataan tarvittaessa.

Koululaisryhmät vierailevat aina opettajan vastuulla

Ennakkoon sovitut koululaisryhmät voivat vierailla Korkeasaaressa veloituksetta loka-huhtikuussa ja edulliseen koululaishintaan touko-syyskuussa. Ryhmät ovat Korkeasaaressa aina opettajan vastuulla. Opettaja voi ottaa retkelle mukaan tarpeelliseksi katsomansa määrän valvovia aikuisia. Retkeä varatessaan opettajille toimitetaan eläintarhan vierailuohjeet, jotka tulee käydä ryhmän kanssa läpi ennen vierailua. Ohjeisiin tutustuminen onnistuu myös pelin avulla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Yhteisöalusta Commu

Commu on vuonna 2022 perustettu yhteisöalusta kunnille, kuntien asukkaille, yritysvapaaehtoisuudelle ja kolmannen sektorin toimijoille.  Kuka tahansa suomalainen voi ladata CommuApp-sovelluksen. 

Commu-yhteisöalustan tavoitteena on:

  • Tukea kuntia strategiatason tavoitteiden toteuttamisessa esimerkiksi hyvinvoinnin, osallisuuden sekä turvallisuuden ja varautumisen vahvistamiseksi
  • Lisätä auttamisen ja osaamisen vaihtamista naapuriapuna ja etänä sekä tarjota helppoja kanavia vapaaehtoistyöhön
  • Edistää vihreää siirtymää ja kiertotaloutta
  • Auttaa kuntia osallistamaan asukkaita ja siten kehittämään paikallista demokratiaa ja yhteenkuuluvuudentunnetta

Commun kautta on tehty jo yli 50 000 hyvää tekoa. 

Commu on saanut lukuisia kansainvälisiä tunnustuksia esimerkiksiksi YK:lta ja kestävään kaupunki- ja kuntakehitykseen liittyen.

Lisätietoa: https://commuapp.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Commu

Onko sinun kotikuntasi Suomen yhteisöllisin? Valtakunnallinen kilpailu käynnissä15.9.2026 14:36:26 EEST | Tiedote

Ympäri Suomen kunnat ja kaupungit kilpailevat parhaillaan Suomen yhteisöllisin kunta -tittelistä. Kisailun järjestää kotimainen auttamisen sovellus Commu, jossa voi pyytää ja tarjota apua naapureiden kesken. Jokainen sovelluksessa tehty avun tarjous ja pyyntö kerryttää pisteitä, jotka on tasapainotettu asukasluvun mukaan. Tällä hetkellä kisaa johtaa Vesanto, kakkosena Loviisa ja kolmantena kirii Kangasala.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye