Fyysinen tekoäly avaa uusia mahdollisuuksia Suomen teollisuudelle – kansalliset toimijat yhdistävät voimansa
24.9.2026 07:00:00 EEST | Sitra | Tiedote
Koneissa ja laitteissa toimiva fyysinen tekoäly on yksi nopeimmin kehittyvistä ja strategisesti merkittävimmistä teknologiakentistä globaalisti. Sitra, Espoo, Oulu, Tampere ja Turku kokoavat kansalliset toimijat ja yritykset tunnistamaan ne mahdollisuudet, joista voi syntyä Suomelle uusia investointeja, vientiä ja kasvua.

Fyysinen tekoäly voi muodostua yhdeksi Suomen seuraavista kasvualoista. Sitra, Espoo, Oulu, Tampere, Turku sekä joukko keskeisiä kansallisia toimijoita käynnistävät yhteistyön, jonka tavoitteena on tunnistaa Suomen vahvimmat kilpailuedut, houkutella investointeja ja vauhdittaa uuden liiketoiminnan syntyä.
Fyysisellä tekoälyllä tarkoitetaan tekoälyn hyödyntämistä roboteissa, koneissa ja muissa fyysisissä järjestelmissä. Sen odotetaan muuttavan esimerkiksi teollisuutta, logistiikkaa ja tuotantoa samalla tavalla kuin ohjelmistopohjainen tekoäly on muuttanut tietotyötä.
Monilla fyysisen tekoälyn osa-alueilla markkinat ja arvoketjut ovat vasta muodostumassa, joten kilpailuasemat eivät ole vielä lukkiutuneet. Asiantuntijoiden mukaan Suomella on hyvä lähtötilanne mutta se ei vielä riitä.
“Suomen vahvuus ei ole vain yksittäinen teknologia vaan kyky yhdistää teollinen osaaminen, ohjelmistot ja tekoäly. Nyt etsimme ne kasvualueet, joilla tästä yhdistelmästä voi syntyä uutta kasvua,” kommentoi johtava asiantuntija Laura Halenius Sitrasta.
Mukana fyysisen tekoälyn kasvun kiihdytyshankkeessa ovat Espoon, Oulun, Tampereen ja Turun alueiden elinkeinotoimijat sekä Oulun Yliopisto ja joukko kansallisia tekoälyn avaintoimijoita, kuten VTT ja AI Finland. Sitra tukee rahoituksellaan kaupunkien yhteisiä toimia, joilla vahvistetaan fyysisen tekoälyn ekosysteemiä ja luodaan edellytyksiä uudelle kasvulle.
Katse kärkiin, joissa Suomella on mahdollisuus menestyä
Suomen osaaminen teollisuudessa, automaatiossa ja teknologioissa tarjoaa erinomaisen perustan uusien ratkaisujen kehittämiselle ja kaupallistamiselle.
Työssä muodostetaan yhteinen tilannekuva fyysisen tekoälyn mahdollisuuksista Suomessa, tunnistetaan lupaavimmat sovellusalueet sekä valmistellaan yhteisiä toimenpiteitä yritysten, tutkimuslaitosten, rahoittajien ja julkisten toimijoiden välillä.
Hankkeessa yhdistyvät eri puolille Suomea rakentuneet osaamiskeskittymät, joilla on vahvuuksia keskeisillä teknologia- ja sovellusalueilla.
"Fyysisen tekoälyn seuraavassa kasvuvaiheessa tekoäly, langattomat yhteydet ja reunalaskenta yhdistyvät fyysisiin laitteisiin ja autonomisiin järjestelmiin. Oulun seudulla on vahvaa osaamista juuri näillä alueilla sekä erinomaiset edellytykset rakentaa niistä uutta kansainvälistä liiketoimintaa", kommentoi Defence & ICT asiakkuuspäällikkö Jussi Leponiemi Business Oulusta.
Tampereen seudulla fyysinen tekoäly kytkeytyy erityisesti vahvaan koneenrakennus- ja valmistusperinteeseen, joka kattaa koko ketjun siruista ja sensoreista aina teollisuuden työkoneisiin asti.
“Tekoälyn siirtyminen tietokoneen näytöltä osaksi tehtaiden ja työmaiden arkea luo mahdollisuuden merkittävään tuottavuushyppyyn ja viennin kasvattamiseen,” kiteyttää Pertti Aimonen, Business Tampereen operatiivinen johtaja.
Turku tuo hankkeeseen merellisen osaamisensa yhdistettynä vahvaan teolliseen ja teknologiseen ekosysteeminsä, joiden pohjalta voidaan rakentaa uusia ratkaisuja sekä kasvua.
“Saaristomeri tarjoaa kansainvälisesti poikkeuksellisen testi- ja kehitysympäristön haastavissa pohjoisissa olosuhteissa” kommentoi Business Turun kärkiteknologioiden erityisasiantuntija Reetta Vuorinen.
Espoon alueella taas yli 1500 korkean teknologian yrityksen keskittymä tarjoaa erinomaiset edellytykset fyysisen tekoälyn vauhdittamiseksi eri toimialojen arvoketjuissa.
“Otaniemen innovaatiokeskittymässä on maailmanluokan osaamista kvanttiteknologioissa, puolijohteissa ja mikroelektroniikassa. Yhdistämällä tämä osaaminen puolustus- ja kaksoiskäyttöteknologian, älykkäiden kaupunkiratkaisujen ja terveysteknologian vahvoihin kehitys- ja käyttöympäristöihin sekä eri puolilla Suomea syntyvään osaamiseen voimme synnyttää merkittäviä uusia kasvutarinoita,” Espoon kaupungin elinkeinojohtaja Teemu Haapalehto sanoo.
Työ on osa Sitran Kasvua kriittisistä teknologioista -projektia, jonka tavoitteena on vahvistaa teknologia-alan ennakointi- ja innovaatiokykyä ja luoda edellytyksiä talouskasvulle. Sitran tehtävänä on lisätä ymmärrystä kasvun edellytyksistä ja etsiä Suomelle kestävän kasvun mahdollisuuksia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sitra:
Laura Halenius, johtava asiantuntija, Kasvua kriittisistä teknologioista -projektin johto, Sitra, laura.halenius@sitra.fi, 0294 618 303
Lauri Korvenmaa, asiantuntija, Kasvua kriittisistä teknologioista, Sitra, lauri.korvenmaa@sitra.fi, 0294 618 502
Krista Takkinen, johtava asiantuntija, Viestintä, Sitra, krista.takkinen@sitra.fi, 0294 618 539
Alueiden yhteyshenkilöt:
Business Tampere: Pertti Aimonen, operatiivinen johtaja, pertti.aimonen@businesstampere.com, 040 774 9259
Business Oulu: Jussi Leponiemi, asiakkuuspäällikkö Defence & ICT, jussi.leponiemi@businessoulu.com, 044 2387 860
Business Turku: Reetta Vuorinen, kärkiteknologioiden erityisasiantuntija, reetta.vuorinen@businessturku.fi, +358 10 321 8818
Business Espoo: Jenni Selosmaa, erityissuunnittelija FAIR EDIH, jenni.selosmaa@espoo.fi, +358 40 6343862
Espoon kaupunki: Teemu Haapalehto, elinkeinojohtaja, teemu.haapalehto@espoo.fi, 046 877 3200
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Sitra on tulevaisuustalo, joka auttaa Suomea uudistumaan. Ennakoimme tulevaa. Etsimme yhdessä kumppaneiden kanssa ratkaisuja huomisen haasteisiin. Edistämme Suomen hyvinvointia ja vauhditamme talouden kestävää kasvua. Parempi tulevaisuus vaatii tekoja jo tänään.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sitra
Sitra inleder omställningsförhandlingar10.9.2026 12:05:00 EEST | Pressmeddelande
Jubileumsfonden för Finlands självständighet inleder omställningsförhandlingar som omfattar nästan hela den inhemska verksamheten. Förhandlingarna anknyter till Sitras strategi. Sitra vill säkerställa att arbetet riktas så effektivt som möjligt till att stödja Finlands förnyelse och till att möta de föränderliga behoven i omvärlden.
Sitra käynnistää muutosneuvottelut10.9.2026 12:05:00 EEST | Tiedote
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto aloittaa lähes koko kotimaantoimintaansa ulottuvat muutosneuvottelut. Neuvottelut liittyvät Sitran strategiaan. Sitra haluaa varmistaa, että sen työ kohdistuu mahdollisimman vaikuttavasti Suomen uudistumisen tukemiseen sekä toimintaympäristön muuttuviin tarpeisiin.
Sitra och finansministeriet ingår samarbete för att förnya den offentliga sektorn9.9.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Syftet med samarbetet är att trygga och stärka de finländska offentliga tjänsternas och den offentliga förvaltningens funktionsförmåga genom att utnyttja den teknologiska omställningen. Sitra identifierar de mest fungerande internationella exemplen, hjälper till att identifiera de reformer som är mest nyttiga för Finland och stöder aktörerna i uppföljningen av framsteg och resultat.
Sitra ja valtiovarainministeriö sopivat yhteistyöstä julkisen sektorin uudistamisessa9.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Yhteistyön tavoitteena on Suomen julkisten palvelujen ja julkisen hallinnon toimintakyvyn turvaaminen ja vahvistaminen hyödyntämällä teknologiamurrosta. Sitra etsii maailmalta toimivimpia esimerkkejä, auttaa tunnistamaan Suomessa hyödyllisimmät uudistukset ja tukee toimijoita onnistumisen seurannassa.
Sitra and the Ministry of Finance agree on cooperation to reform the public sector9.9.2026 08:00:00 EEST | Press release
The aim of the cooperation is to safeguard and strengthen the performance of Finland’s public services and public administration by harnessing the technological transformation. Sitra will identify the most effective examples from around the world, help pinpoint the reforms with the greatest potential for Finland and support stakeholders in monitoring progress and success.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme