Kuudesluokkalaiset harjoittelevat nyt varautumista ja arjen turvallisuustaitoja
5.11.2026 06:00:00 EET | Nuorten yrittäjyys ja talous NYT | Tiedote
Kuudesluokkalaiset harjoittelevat varautumista ja turvallisuustaitoja osana koulupäivää uudella tavalla. Nuorten yrittäjyys ja talous NYT -järjestön Yrityskylässä oppilaat tutustuvat käytännön tehtävien kautta muun muassa kotivaraan, ensiapuun, tiedon luotettavuuden arviointiin ja turvalliseen toimintaan verkossa.

Yrityskylässä kuudesluokkalaiset harjoittelevat päivän ajan pienoisyhteiskunnan pyörittämistä työntekijöinä, kuluttajina ja kansalaisina. Nyt Yrityskylä Helsinki-Vantaalta ja Pohjois-Pohjanmaalta Oulusta löytyy myös kaupungintalon turvallisuusosasto Turvataito, jossa oppilaat harjoittelevat arjen turvallisuuteen ja varautumiseen liittyviä taitoja omissa työrooleissaan.
Maanpuolustuksen kannatussäätiön tuella toteutettujen sisältöjen tavoitteena on vahvistaa koululaisten ymmärrystä kokonaisturvallisuudesta ja varautumisesta osana toimivaa yhteiskuntaa. Turvataito toimii Yrityskylä Helsinki-Vantaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla Oulussa ja tavoittaa kolmen vuoden aikana noin 45 000 kuudesluokkalaista.
Maanpuolustuksen kannatussäätiö on vuonna 1953 perutettu säätiö, jonka tarkoituksena on käyttää varallisuuttaan puolustusvoimissa tapahtuvan koulutuksen ja liikuntakasvatuksen, maanpuolustusta edistävän valistus- ja tutkimustyön sekä yleistä kansalaiskuntoa kehittävän toiminnan tukemiseen.
– Säätiömme tukee painopisteisesti eri maanpuolustusjärjestöjä, näiden toimintaa ja eri tapahtumia. Viime vuosina säätiö on laajentanut toimintaansa tukien myös eri kokonaisturvallisuuden hankkeita ja erityisesti nuorten tietoisuuden parantamista kokonaisturvallisuuden eri osa-alueista, toteaa säätiön toimitusjohtaja Kari Takanen.
Turvallisuusjohtaja kokoaa kotivaran, tietoturvapäällikkö jäljittää valeuutisia
Oppilaat työskentelevät Turvataito -pienoisyrityksessä päivän ajan turvallisuusjohtajana, tietoturvapäällikkönä, kriisiviestinnän asiantuntijana ja turvallisuuden asiantuntijana.
Turvallisuusjohtaja rakentaa esimerkin kotivarasta ja johtaa poistumisharjoituksen. Tietoturvapäällikkö opettelee tunnistamaan huijausviestejä ja valeuutisia. Kriisiviestinnän asiantuntija harjoittelee viestintää häiriötilanteissa, ja turvallisuuden asiantuntija opettelee ensiaputaitoja ja kouluttaa niissä muita.
Turvallisuuskomitean sihteeristö on tuonut hankkeen kehittämiseen kokonaisturvallisuuden asiantuntijanäkökulmaa ja tukenut Turvataidon sisältöjen suunnittelua ja kommentointia. Yhteistyössä on ollut keskeistä tuoda kokonaisturvallisuuden teemoja osaksi kuudesluokkalaisten oppimista ikätasolle sopivalla ja käytännönläheisellä tavalla.
– Turvallisuuskomitea on suositellut kokonaisturvallisuuteen liittyvän osaamisen vahvistamista osana opetusta ja koulutusta. Yrityskylän Turvataito on erinomainen esimerkki siitä, miten tätä voidaan toteuttaa käytännössä. Se auttaa lapsia ymmärtämään varautumisen merkitystä ja antaa heille valmiuksia toimia turvallisesti arjessa. Kyse on tärkeistä kansalaistaidoista, sanoo Annukka Ylivaara, Turvallisuuskomitean yleissihteeri.
– Yrityskylässä koululaiset harjoittelevat pienoisyhteiskunnan pyörittämistä. Uudet sisällöt havainnollistavat käytännössä, mistä yhteiskunnan turvallisuus rakentuu ja miten erilaiset toimijat vaikuttavat siihen, että arki sujuu myös erilaisissa tilanteissa. Samalla oppilaat huomaavat, että meillä jokaisella on oma roolimme yhteisen turvallisuuden rakentamisessa, kommentoi Nuorten NYTin Yrityskylän johtaja Kaisa Koistinen.
Uusia turvallisuustaitoja pääsevät harjoittelemaan koululaiset Yrityskylä Helsinki-Vantaalla ja Yrityskylä Pohjois-Pohjanmaalla Oulussa. Näillä kahdella alueella sisällöt tavoittavat lukuvuosittain noin 15 000 kuudesluokkalaista opettajineen ja Maanpuolustuksen kannatussäätiön sopimuskaudella 2026–2029 yhteensä noin 45 000 kuudesluokkalaista.
NYT-järjestön Yrityskylään osallistuu vuosittain lähes 115 000 kuudes- ja yhdeksäsluokkalaista, yli 90 prosenttia näistä ikäluokista ympäri Suomen. Yrityskylään on osallistunut vuosien varrella jo yli puoli miljoonaa kuudesluokkalaista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tytti HuttunenViestinnän asiantuntija
Haastattelu- ja vierailupyynnöt ja kuvat
Kari TakanenToimitusjohtajaMaanpuolustuksen kannatussäätiö
Puh:+358 40 580 8943karitakanen@hotmail.comAnnukka YlivaaraYleissihteeriTurvallisuuskomitea
Puh:+358 50 476 7930annukka.ylivaara@gov.fiKuvat



Linkit
Tietoja julkaisijasta
Nuorten yrittäjyys ja talous NYT on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka tavoitteena on edistää lasten ja nuorten työelämä-, talous-, ja yrittäjyystaitoja. Tarjoamme erilaisia oppimiskokonaisuuksia ja -ympäristöjä esikoulusta 2.asteelle. Yrityskyliä meillä on yhteensä 14 paikkakunnalla. Opettajille ja opinto-ohjaajille järjestämme koulutuksia. Olemme myös osa kansainvälistä Junior Achievement -verkostoa, jolla on toimintaa yli 100 maassa. Nuorten NYT -järjestömme perustettiin kesäkuussa 2023, kun Nuori Yrittäjyys ry ja Talous ja nuoret TAT yhdistivät toimintansa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nuorten yrittäjyys ja talous NYT
Kyselyn tulos: Nuorten luottamus omiin taloustaitoihin on vahvistunut28.8.2026 00:00:00 EEST | Tiedote
Den svenska versionen av detta meddelande finns också bifogad. NYT Nuorten tulevaisuusraportin mukaan lähes puolet nuorista arvioi omaavansa hyvät tiedot ja taidot taloudesta. Samalla 71 % haluaa edelleen kehittää talousosaamistaan. Kyselytutkimuksen vastauksista käy ilmi myös selvä yhteys nuorten tulevaisuususkon ja taloudellisen itseluottamuksen välillä. Kokemukset omasta talousosaamisesta kuitenkin jakautuvat, ja perhetaustan merkitys korostuu.
Tuore kysely: Nuorten näkemykset työelämästä jakautuvat – silti kolme neljästä uskoo löytävänsä paikkansa22.5.2026 00:00:00 EEST | Tiedote
Den svenska versionen av detta meddelande finns också bifogad. Nuorten näkemykset työelämästä jakautuvat voimakkaasti taustan mukaan. Tuoreen kyselyn mukaan erot näkyvät erityisesti perhetaustan, sukupuolen ja nuorten yhteenkuuluvuuden kokemusten kautta. Tiedot käyvät ilmi vuoden 2026 laajasta NYT Nuorten tulevaisuusraportti -kyselytutkimuksesta, joka perustuu yli 6 400 nuoren vastauksiin.
Våga vara företagsam-finalen 2026: Shroomies NYT från Etu-Töölön lukio och Vaara Coaching NYT från Jyväskylä universitet går vidare till EM29.4.2026 11:59:40 EEST | Pressmeddelande
Till de bästa UF-företagen i Våga vara företagsam-finalen, som ordnades i Helsingfors 28–29.4, valdes Shroomies NYT, som tillverkar lufttorkad svampjerky, och Vaara Coaching NYT, som erbjuder coaching inom stresshantering. I finalen i Finlands största entreprenörskapstävling för unga deltog totalt 55 företag och cirka 170 unga från grundskolor, läroanstalter i andra stadiet och högskolor från hela Finland. På evenemanget belönades också teamen i tävlingen Företagshjälte, som är avsedd för elever i lågklasserna. Evenemanget ordnades av Ung företagsamhet och ekonomi NYT.
Nuorten Uskalla Yrittää -finaali 2026: EM-kilpailuihin etenevät Shroomies NYT Etu-Töölön lukiosta ja Vaara Coaching NYT Jyväskylän yliopistosta29.4.2026 11:59:40 EEST | Tiedote
Helsingissä 28.–29.4. järjestetyssä Uskalla Yrittää -finaalissa Suomen parhaiksi NYT-yrityksiksi valittiin ilmakuivattua sienijerkyä valmistava Shroomies NYT sekä stressinhallintaa tukevia valmennuksia tarjoava Vaara Coaching NYT. Suomen suurimman nuorten yrittäjyyskilpailun finaaliin osallistui yhteensä 55 yritystä ja noin 170 nuorta peruskouluista, toiselta ja korkea-asteelta eri puolilta Suomea. Tapahtumassa palkittiin myös alakoululaisten tiimit Yrityssankari-kilpailussa. Tapahtuman järjesti Nuorten yrittäjyys ja talous NYT.
Våga vara företagsam-finalen 2026: Shroomies NYT från Etu-Töölön lukio och Vaara Coaching NYT från Jyväskylä universitet går vidare till EM29.4.2026 11:52:30 EEST | Pressmeddelande
Till de bästa UF-företagen i Våga vara företagsam-finalen, som ordnades i Helsingfors 28–29.4, valdes Shroomies NYT, som tillverkar lufttorkad svampjerky, och Vaara Coaching NYT, som erbjuder coaching inom stresshantering. I finalen i Finlands största entreprenörskapstävling för unga deltog totalt 55 företag och cirka 170 unga från grundskolor, läroanstalter i andra stadiet och högskolor från hela Finland. På evenemanget belönades också teamen i tävlingen Företagshjälte, som är avsedd för elever i lågklasserna. Evenemanget ordnades av Ung företagsamhet och ekonomi NYT.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme