Aalto EE

Aalto EMBA:lla Pohjoismaiden tyytyväisimmät osallistujat arvostetussa Financial Timesin vertailussa

Jaa
Aalto Executive MBA -ohjelma on valittu jälleen sadan parhaan joukkoon maailman noin neljästätuhannesta EMBA -ohjelmasta. Vuosittaisen vertailun julkaisee talouslehti Financial Times. Tänä vuonna Aalto EMBA -ohjelman kokonaissijoitus FT EMBA -rankingissa oli 88, jossa nousua viisi sijaa vuodesta 2021.
Aalto Executive MBA sijoittui osallistujien työkokemuksella mitattuna maailmanlaajuisesti kolmenkymmenen parhaan EMBA -ohjelman joukkoon.
Aalto Executive MBA sijoittui osallistujien työkokemuksella mitattuna maailmanlaajuisesti kolmenkymmenen parhaan EMBA -ohjelman joukkoon.

"Financial Timesin Executive MBA -arviointi on yksi tärkeimmistä kansainvälisistä vertailuista alallamme. Lista elää vuodesta toiseen runsaasti, kun ohjelmia poistuu ja uusia tulee tilalle. Olen erityisen ylpeä siitä, että Aalto EMBA on ollut vertailussa mukana yhtäjaksoisesti vuodesta 2006. Vain noin parikymmenellä ohjelmalla on yhtä kunniakas historia”, Aalto EE:n akateeminen johtaja Mikko Laukkanen sanoo.    

FT EMBA -ranking koostuu 15 eri tavoin painotetusta kriteeristä. Aalto Executive MBA -ohjelman osallistujien kokonaistyytyväisyys ohjelmaan on Euroopan viidenneksi korkein ja Pohjoismaissa ohjelma on selkeä ykkönen tällä mittarilla. Ohjelman vaikuttavuudesta kertoo myös korkea valmistumisprosentti, joka on peräti 98. Myös osallistujien työkokemuksella mitattuna Aalto EMBA sijoittuu maailmanlaajuisesti kolmenkymmenen kärkeen.

"Ohjelma on kokonaisuudessaan valtavan hyvin suunniteltu holistinen muutosmatka. Se muuttaa perusteellisesti sitä, mitä ajattelet itsestäsi ihmisenä ja johtajana ja sen kautta tapaa, jolla johdat ympärilläsi olevaa ekosysteemiä", sanoo SOK:n markkinointijohtaja, ohjelman alumni Lauri Toivonen.

FT Ranking perustuu sekä osallistujien suoraan Financial Timesille antamiin tietoihin että yliopistojen tuottamaan tilastoaineistoon. Vastaajina vertailussa ovat aina kolme vuotta sitten kyseisestä Executive MBA -ohjelmasta valmistuneet.

”Kuten vertailu osoittaa, yksi Aalto EMBA -ohjelman ehdoton vahvuus on sen erittäin kokeneet osallistujat. Ohjelman sisältö ja rakenne on epävarmoistakin ajoista huolimatta pysynyt kiinni ajassa ja sitä kehitetään edelleen. Tämän vuoksi ohjelma onnistuu houkuttelemaan kokeneita osallistujia, jotka ymmärtävät elinikäisen oppimisen ja itsensä kehittämisen merkityksen luoden kaikille osallistujille ryhmässä ainutlaatuisen ympäristön myös toisilta oppimiseen ja verkostoitumiseen”, toteaa Aalto EE:n Degree-ohjelmista vastaava johtaja Kerttu Kuokkanen.

Tänä vuonna FT EMBA -rankingin kärjessä olivat yhdysvaltalaisen Northwesternin ja hongkongilaisen HKUSTin yhteisohjelma sekä kiinalaislähtöisen Ceibsin EMBA-ohjelma. Kärkeen ylsivät myös HEC Paris sekä yleiseurooppalainen ESCP.

Aalto University Executive Education (Aalto EE) on maailman 50 parhaan organisaation joukossa FT:n Executive Education -vertailussa, joka julkaistiin viimeksi toukokuussa 2022. Aalto EE:n sijoitus tässä vertailussa oli 34.

Lisätietoja

Aalto Executive MBA -ohjelman ja muiden tutkinto-ohjelmien sivut

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mikko Laukkanen
Academic Director
Aalto University Executive Education Oy
Puhelin: +358 10 837 3732
mikko.laukkanen@aaltoee.fi


Kerttu Kuokkanen
Director, Degree Programs
Aalto University Executive Education Oy
Puhelin: +358 10 837 3754
kerttu.kuokkanen@aaltoee.fi

Kuvat

Aalto Executive MBA sijoittui osallistujien työkokemuksella mitattuna maailmanlaajuisesti kolmenkymmenen parhaan EMBA -ohjelman joukkoon.
Aalto Executive MBA sijoittui osallistujien työkokemuksella mitattuna maailmanlaajuisesti kolmenkymmenen parhaan EMBA -ohjelman joukkoon.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto EE
Aalto EE
Runeberginkatu 14-16
00100 HELSINKI

010 8373700https://www.aaltoee.fi/

Aalto University Executive Education Oy

Aalto University Executive Education Oy:hyn (Aalto EE) kuuluu viisi eri brändiä. Aalto EE tarjoaa korkealaatuisia liikkeenjohdon kehittämispalveluja, Aalto PRO asiantuntijoiden täydennyskoulutusta ja Aalto ENT kehittämispalveluita, jotka auttavat yrittäjiä luomaan uusia liiketoimintamalleja ja -mahdollisuuksia. Finva tarjoaa Suomen monipuolisinta finanssikoulutusta sekä uusin brändimme Aalto ACCESS inklusiivisia, matalan kynnyksen ohjelmia ja kursseja, joiden oppeja voidaan helposti soveltaa osallistujan työhön, yhdistäen sekä Aalto EE:n että Aalto-yliopiston tarjonnan.

Aalto University Executive Educationin laaja-alaisessa kokonaisuudessa yhdistyvät käytännön osaaminen ja Aalto-yliopiston uusin tutkimustieto. Yhtiön vahvuuksia ovat globaali toimintamalli ja monipuolinen tarjonta. Suomen ja Singaporen lisäksi Aalto University Executive Education Oy tarjoaa ohjelmia kansainvälisesti. Osana Aalto-yliopistoa Aalto University Executive Educationilla on kolme arvostettua laatuleimaa eli akkreditointia: AACSB, AMBA ja EQUIS. Se kuuluu näin ollen maailman instituutioista koostuvaan 0,5 prosentin parhaimmistoon.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto EE

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye