Aalto EE

Aalto University Executive Education kiinnittyy tiiviimmin Aalto-yliopistoon – Elämänlaajuisen oppimisen rooli vahvistuu

Jaa
Aalto University Executive Education Oy (Aalto EE) on kymmenessä vuodessa kasvanut pohjoismaiden laajimmaksi yliopistotaustaiseksi johdon ja asiantuntijoiden valmennus- ja koulutusorganisaatioksi, joka toimii liiketoimintapohjalla. Samalla elinikäisen – tai elämänlaajuisen – oppimisen rooli on vahvistunut työmarkkinoiden kehittyessä ja työurien pidentyessä.
Aalto University Executive Education Oy (Aalto EE) toimii Aalto-yliopisto Töölössä.
Aalto University Executive Education Oy (Aalto EE) toimii Aalto-yliopisto Töölössä.

Vastatakseen vielä paremmin tuleviin osaamistarpeisiin Aalto-yliopisto tiivistää laajan perusopetustarjontansa ja Aalto EE:n toiminnallista yhteistyötä entisestään. Tulevaisuudessa kokonaisuutta tullaan johtamaan organisaatiorajoista riippumatta yhtenä elämänlaajuisen oppimisen sektorina. Kehitystyö sujuvan oppijakokemuksen takaamiseksi on jatkunut taustalla jo kaksi vuotta.

Esimakua tulevasta antaa koko Aallon elämänlaajuisen oppimisen tarjontaa avaava palvelu. Osana kehitystä osakeyhtiömuotoisen Aalto EE:n johtamisjärjestelmä uudistuu ja kiinnittyy tiiviimmin yliopistoon. Toimitusjohtaja Pekka Mattila jättää tehtävänsä 31.12.2021 mutta jatkaa toisessa Professor of Practice -roolissaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Ratkaisu on muodostunut hyvässä yhteistyössä toiminnan kehittämisen myötä. Mattila vastaa yhtiön johtamisesta entiseen tapaan kuluvan vuoden loppuun asti.

"Olen kiitollinen mahdollisuudesta saada nähdä ja kokea Aalto-yliopiston rakennusvaihe aitiopaikalta. Tiimimme voimin Aalto EE:n liikevaihto on miltei kolminkertaistunut ja sen myönteinen taloudellinen jalanjälki Aalto-yhteisössä kasvanut tätäkin enemmän. Yli kymmenen toimitusjohtajavuoden jälkeen nyt tuntuu myös henkilökohtaisesti luontevalta siirtyä seuraavaan vaiheeseen ja ojentaa kapula eteenpäin", kuvaa Pekka Mattila.

"Pekka on panoksellaan ja osaamisellaan edistänyt merkittävästi Aalto EE:n ja siten koko yliopiston koulutuksen vaikuttavuutta. Samoin Pekan rooli uuden elämänlaajuisen oppimisen suunnan rakentamisessa on ollut suuri. Tätä työtä olisi ollut myös ilo jatkaa, mutta ymmärrän Pekan ratkaisun ja kiitän lämpimästi yhteistyöstä tähän mennessä", sanoo Aalto EE:n hallituksen puheenjohtaja ja Aalto-yliopiston opetuksesta vastaava vararehtori Petri Suomala.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pekka Mattila
valtiot. tri, toimitusjohtaja, Aalto University Executive Education Oy
Professor of Practice, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Puhelin: 040 738 7221
pekka.mattila@aaltoee.fi


Petri Suomala
hallituksen puheenjohtaja, Aalto University Executive Education Oy
vararehtori, opetus ja oppiminen, Aalto-yliopisto
Puhelin: 040 591 8044
petri.suomala@aalto.fi

Kuvat

Aalto University Executive Education Oy (Aalto EE) toimii Aalto-yliopisto Töölössä.
Aalto University Executive Education Oy (Aalto EE) toimii Aalto-yliopisto Töölössä.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto EE
Aalto EE
Runeberginkatu 14-16
00100 HELSINKI

010 8373700https://www.aaltoee.fi/

Aalto University Executive Education Oy

Aalto University Executive Education Oy tarjoaa korkealaatuisia liikkeenjohdon kehittämispalveluja (Aalto EE) ja asiantuntijoiden täydennyskoulutusta (Aalto PRO), palveluita yrittäjyyden kehittämiseksi (Aalto ENT) sekä Suomen monipuolisinta finanssikoulutusta (Finva). Laaja-alaisessa kokonaisuudessa yhdistyvät käytännön osaaminen ja Aalto-yliopiston uusin tutkimustieto. Aalto University Executive Education Oy:lla on kaksi tukikohtaa: Helsingin toimisto koordinoi toimintaamme Euroopassa, ja Singaporesta johdetaan Aasian alueen toimintoja.

Yhtiön vahvuuksia ovat globaali toimintamalli ja monipuolinen tarjonta. Suomen ja Singaporen lisäksi Aalto University Executive Education Oy tarjoaa ohjelmia globaalisti. Osana Aalto-yliopistoa Aalto University Executive Educationilla on kolme arvostettua laatuleimaa eli akkreditointia: AACSB, AMBA ja EQUIS. Se kuuluu näin ollen maailman instituutioista koostuvaan 0,5 prosentin parhaimmistoon.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto EE

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye