Aalto-yliopiston akateeminen tulos pysyi hyvällä tasolla vuonna 2022 rahoituksen vähenemisestä huolimatta
Suurin osa Aalto-yliopiston toiminnasta rahoitetaan julkisilla varoilla, joiden päälähde on opetus- ja kulttuuriministeriö. Huolimatta siitä, että ministeriön rahoitus vuonna 2022 oli reaalisesti 35 % alemmalla tasolla kuin yliopiston ensimmäisen toimintavuoden 2010 rahoitus, yliopiston akateeminen tulos on pysynyt hyvällä tasolla. Jos negatiivinen rahoituskehitys jatkuu tulevina vuosina, akateemisten tulosten säilyttäminen nykyisellä tasolla on erittäin haastavaa.
Sekä kansallisissa että kansainvälisissä vertailuissa Aalto-yliopiston tutkimuksen tieteellinen vaikuttavuus on edelleen korkealla tasolla. Kaikki keskeiset tutkimusalat sijoittuivat ensimmäiselle tai toiselle sijalle Suomen yliopistojen joukossa julkaisujensa vaikuttavuuden perusteella Suomen Akatemian Tieteen tila 2022 -raportissa. Aalto-yliopisto sijoittui kansainvälisissä rankingeissa kuudenneksi maailmassa taiteessa ja muotoilussa QS World University Rankingsissa vuonna 2022. Aalto-yliopisto saavutti 37. sijan alle 50-vuotiaiden yliopistojen rankingissa (Young University Rankings of Times Higher Education). Vuoden 2023 alussa Aalto-yliopisto listattiin maailman 47. kansainvälisimmäksi yliopistoksi (Times Higher Educationin ”Most international universities in the world”).
Vuoden aikana suoritettiin yhteensä 1 491 (1 509 vuonna 2021) kandidaatin, 1 925 (1 831) maisterin ja 193 (182) tohtorin tutkintoa. Aalto-yliopiston edustamien alojen osaajiin kohdistuu voimakasta kysyntää, hakijamäärät ovat kasvaneet, ja yliopistosta valmistuneiden työllistymisaste on korkea.
Aalto-yliopiston ja sen kampuksen ympärille on viime vuosina kasvanut houkutteleva innovaatioekosysteemi. Vuonna 2022 Aalto-yliopisto käsitteli 116 (121) innovaatioehdotusta, jätti 53 (54) patenttihakemusta ja teki 23 (18) teknologian tai osaamisen siirtoa yrityksille. Aalto-yliopisto oli kolmanneksi aktiivisin patenttien hakija Suomessa vuonna 2022. Sen kampuksella toimii yli 150 startup-yritystä ja -yhteisöä.
Yliopiston pro forma -tuloslaskelman mukaiset operatiiviset tuotot vuonna 2022 olivat 370 (370) miljoonaa euroa, ja valtionrahoitus oli pääasiallinen tulonlähde. Avustustuottoja saatiin pääosin Suomen Akatemialta, Euroopan unionilta ja Business Finlandilta. Henkilöstökulujen osuus oli 65 (69) % ja tilakulujen osuus 11 (12) % operatiivisen toiminnan kuluista. Yliopiston muut kululuokat kasvoivat yhteensä 23 %, mikä johtui inflaation kiihtymisestä, energian hintojen noususta sekä toiminnan palautumisesta pandemiaa edeltävälle tasolle. Yliopiston pro forma -tuloslaskelman mukainen operatiivinen tappio oli 27 (7) miljoonaa euroa. Sijoitustoiminnan tappio oli 44 (voitto 215) miljoonaa euroa, mikä johtui pääasiassa sijoitusrahastojen markkina-arvon laskusta. Yliopiston taseen loppusumma oli vuoden lopussa 2 032 (2 044) miljoonaa euroa.
Aalto-yliopistokonsernin avainlukuja
(miljoonaa euroa)
2022 | 2021 | |
Operatiiviset tuotot | 385 | 387 |
Operatiivinen voitto/tappio | -33 | -10 |
Varainhankinnan voitto/tappio | 10 | 12 |
Sijoitustoiminnan voitto/tappio | -44 | 215 |
Tilikauden voitto/tappio | -67 | 202 |
Rahavarojen muutos | -25 | -26 |
Vastaavaa yhteensä | 2 036 | 2 049 |
Oma pääoma yhteensä | 1 558 | 1 610 |
Vieras pääoma yhteensä | 478 | 440 |
Omavaraisuusaste | 78 % | 80 % |
Nettovelkaantumisaste | 14 % | 13 % |
Lue lisää:
Aalto-yliopiston toimintakertomus ja tilinpäätös 2022
Aalto-yliopiston avaintietoa 2022
Aalto-yliopiston rahastoista 35 miljoonaa euroa opetukseen ja tutkimukseen vuonna 2022
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Talousjohtaja Marianna Bom
Aalto-yliopisto
marianna.bom@aalto.fi
Puh. 050 575 3762
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 12 000 opiskelijaa ja yli 4000 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Nimityksiä: Kari Tammi ja Jussi Ryynänen nimitetty dekaaneiksi Aalto-yliopistossa7.6.2023 13:43:17 EEST | Tiedote
Professori Kari Tammi aloittaa 1. heinäkuuta dekaanina Insinööritieteiden korkeakoulussa ja professori Jussi Ryynänen 1. elokuuta dekaanina Sähkötekniikan korkeakoulussa.
Tutkijat tekivät läpimurron Auringon magneettikentän ymmärtämisessä7.6.2023 09:33:00 EEST | Tiedote
Tutkimuksessa löydettiin näyttöä pienen skaalan dynamoksi kutsutulle toimintamekanismille Auringon magneettikentässä.
Matematiikkaa ja taiteita sulauttava Kurotuksia – Higher Powers avautuu Heurekassa tänään – jättimäisiä limasieniteoksia on esillä jopa kaksin kappalein6.6.2023 08:23:06 EEST | Tiedote
Aalto-yliopiston arkkitehtuuria, taidetta ja matematiikkaa yhdistävän kurssin loppunäyttely Kurotuksia – Higher Powers on auki Heurekassa elokuun loppuun. Näyttelyssä leikitellään geometrialla, symmetrioilla ja orgaanisilla muodoilla.
Aalto-yliopistoon elokuva- ja televisiodramaturgian erikoistumiskoulutus2.6.2023 12:30:00 EEST | Tiedote
Aalto-yliopiston elokuvataiteen laitoksella alkaa syksyllä 2023 elokuva- ja televisiodramaturgian erikoistumiskoulutus. Se on suunniteltu ammatillista osaamista syventäväksi koulutukseksi alalla jo toimiville.
Aalto-yliopiston opiskelijoiden hiiliviisaita ratkaisuja esillä Espoon Isossa Omenassa2.6.2023 09:15:00 EEST | Tiedote
Hiiliviisas kaupunkivihreä -näyttelyssä 5.–18. kesäkuuta tutustutaan Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtiopiskelijoiden visioihin tulevaisuuden Espoosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme