Aalto-yliopistoon elokuva- ja televisiodramaturgian erikoistumiskoulutus
Elokuva- ja televisiodramaturgi on asiantuntija, joka voi toimia monenlaisissa rooleissa teoksen eri työvaiheissa käsikirjoittajien, tuottajien, ohjaajien ja alan päättäjien työkumppanina.
Draaman tuotantomäärät Suomessa ovat kasvaneet, ja suomalaisilla elokuvilla ja sarjoilla on entistä realistisemmat mahdollisuudet myös kansainväliseen näkyvyyteen. Tie kansainvälisille kentille avautuu kuitenkin vain, mikäli sisältö on laadukasta. Audiovisuaalisen kerronnan taitaville, kotimaisilla kielillä työskenteleville dramaturgeille on suuri tarve. Dramaturgisen osaamisen vahvistaminen kehittää koko alaa sekä taiteellisena toimintana että taloudellisesti.
Elokuva- ja televisiokäsikirjoittajan koulutuksella on Suomessa jo pitkät perinteet, mutta audiovisuaaliseen kerrontaan perehtyneen dramaturgin tehtäviin tähtäävää systemaattista koulutusta ja aiheeseen liittyviä syventäviä opintoja ei ole tähän mennessä ollut tarjolla.
Osa ammattilaisista onkin hankkinut lisäkoulutusta ulkomaisilta lyhytkursseilta.
”Koulutuksen suunnittelussa on ajateltu ennen kaikkea työelämän tarpeita ja sen muutoksia. Haastattelimme suunnitteluvaiheessa laajasti alan tekijöitä eri ammattiryhmistä”, kertoo Aalto-yliopiston käsikirjoituksen professori Raija Talvio.
”Alalla koetaan tarpeelliseksi vahvistaa audiovisuaalisen kerronnan kokonaisvaltaista osaamista hankkeiden kehittelyssä ja toteutuksessa”, Talvio jatkaa.
Aalto-yliopiston uusi suomenkielinen monimuotokoulutus (35 opintopistettä) tarjoaa käsikirjoittamisen ammattilaisille teoreettista tietoa ja käytännön taitoja sekä syventää alan kentän ymmärtämistä ja moniammatillisen yhteistyön valmiuksia. Kouluttajina toimii monipuolinen joukko asiantuntijoita Suomesta ja muualta. Osana erikoistumisopintoja opiskelijat toteuttavat dramaturgian alaan kuuluvan kehittämisprojektin.
Erikoistumiskoulutus on suunnattu sekä niille, joilla on jo kokemusta dramaturgin tehtävistä, että niille, jotka haluavat monipuolistaa tehtäväkenttäänsä ja osaamistaan. Koulutus toteutetaan yhteistyössä yritysten ja muiden alan toimijoiden kanssa ja se on mahdollista suorittaa oman työn ohessa.
Hakuaika koulutukseen alkaa 21. elokuuta. Koulutus alkaa marraskuussa 2023 ja päättyy tammikuussa 2025. Erikoistumiskoulutuksen avaa 8. syyskuuta kaikille avoin seminaari, jonka puhujavieraita ovat käsikirjoittajat Soni Jörgensen ja Johanna Ginstmark Ruotsista.
Lisätietoja:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Professori Raija Talvio,
Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
raija.talvio@aalto.fi
p. 050 569 1128
Koulutuksen koordinaattori, professori Outi Lahtinen
Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
outi.i.lahtinen@aalto.fi
p. 050 300 6727
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Metsähovin radio-observatorioon rakennetaan maailman laajakaistaisin vastaanotinjärjestelmä8.5.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Kahden kansainvälisen yrityksen tuki tuo parhaan mahdollisen tekniikan suomalaistutkijoiden käyttöön avaruuden mysteerien ratkomiseksi Aalto-yliopistoon kuuluvassa Metsähovin radio-observatoriossa.
Uusi painovoimateoria voi antaa vastauksia maailmankaikkeuden syntyyn7.5.2025 13:30:00 EEST | Tiedote
Tutkijoiden kehittämä ratkaisu painovoiman kvanttiteoriaan auttaisi löytämään vastauksia fysiikan suurimpiin kysymyksiin.
Kutsu: Tuotekehityskurssin loppugaala esittelee opiskelijoiden hienoimmat ratkaisut aina laajennettavasta minisaunasta muovimiinoja havaitsevaan drooniin7.5.2025 11:00:00 EEST | Kutsu
Huippusuositulla tuotekehityskurssilla opiskelijat kehittävät luovia ratkaisuja yritysten antamiin aitoihin haasteisiin. Monialaisilla tiimeillä on yhdeksän kuukautta aikaa ja 10 000 euron budjetti.
Tähtitieteilijät kuvasivat maailmankaikkeuden varhaisimpia galakseja29.4.2025 18:00:00 EEST | Tiedote
James Webb -avaruusteleskoopin tuoreet kuvat tarjoavat tutkijoille ainutlaatuisen näkymän galaksien kehitykseen siitä lähtien, kun maailmankaikkeus oli alle miljardin vuoden ikäinen.
Ainutlaatuinen tutkimus kartoitti satelliittitietojen avulla elinoloja: ahma palaamassa Etelä-Suomeen23.4.2025 08:35:00 EEST | Tiedote
Tuore tutkimus antaa arvokasta tietoa siitä, minkälaisissa metsätyypeissä ahma viihtyy. Suomen ahmapopulaatio on kasvanut tasaisesti viime vuosina, mutta laji on edelleen erittäin uhanalainen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme