Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Ähtävänjoella hyyteet nostavat vesipintoja (Pohjalaismaakunnat)

Jaa
Viime päivien pakkaset ja kova tuuli ovat lisänneet hyyteen muodostumista Ähtävänjoen koskissa. Hyytävien koskien yläpuolisesti vedenpinnat ovat nousseet monin paikoin. Juoksutusta yläpuolisista Lappajärvestä ja Evijärvestä on edelleen pienennetty hyydetilanteen helpottamiseksi. Muutamissa koskissa vesi uhkaa nousta haitallisen korkealle ja tilannetta voidaan joutua helpottamaan kaivinkoneen avulla. Hyydetilannetta seurataan joelle asennettujen riistakameroiden ja joella tehtävien maastokierrosten avulla.

Ähtävänjoelle on tasaisille suvantojaksoille muodostunut jo jääkansi, joka hillitsee veden alijäähtymistä ja siten hyyteen muodostumista. Koskialueet ovat kuitenkin sulia ja paikoin niiden yläpuolisetkin alueet. Paikallisesti hyytävien koskien yläpuolelle asennetut hyydeköydet ovat auttaneet jääkannen muodostamisessa.

ELY-keskus ja Suomen ympäristökeskus ovat yhteistyössä tekemässä hyydemallinnusta Ähtävänjoelle. Tavoitteena on hyydemalli, jonka avulla voidaan ennakoida entistä paremmin hyyteen muodostumisen ajankohtaa ja hyydepatojen vaikutuksia vesipintoihin. Hyydemallia varten tehdään parhaillaan maastossa vesipintahavaintoja hyytävien koskisen ylä- ja alapuolilta. Alueen voimayhtiöt toimittavat vesipinta- ja virtaamahavainnot kaikilta voimalaitoksilta hyydemallin toimivuuden parantamiseksi. Muutamalle voimalaitokselle asennetaan tarkkuuslämpömittari, jotta hyyteen muodostumisen ajankohtaa voidaan tarkemmin ennustaa. Reaaliaikaiset lisähavainnot sekä hyydemallit parantavat tulevaisuudessa hyyteen muodostumisen ennustettavuutta sekä mahdollistavat säännöstelyn paremman suunnittelun hyyteen muodostumisen estämiseksi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta:
Johtava vesitalousasiantuntija Katja Haukilehto, puh. 0295 027 794
Ryhmäpäällikkö Kim Klemola, puh. 0295 027 829
Vesistöyksikön päällikkö Liisa Maria Rautio, puh. 0295 027 919

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 5, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

NTM-centralen i Södra Österbotten har gett kontaktmyndighetens utlåtande om MKB-programmet för Fortum Power and Heat Oy:s Jeppo vindkraftsprojekt (Nykarleby, Österbotten)22.12.2025 12:00:00 EET | Pressmeddelande

NTM-centralen i Södra Österbotten har gett kontaktmyndighetens utlåtande om MKB-programmet om Jeppo vindkraftsprojekt. Jeppo vindkraftsprojekt ligger i Nykarleby stad, cirka tio kilometer sydost om stadens centrum. Projektet består av ett vindkraftsområde med elöverföringsrutt.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen lausunnon Fortum Power and Heat Oy:n Jepuan tuulivoimahankkeen YVA-ohjelmasta (Uusikaarlepyy, Pohjanmaa)22.12.2025 12:00:00 EET | Tiedote

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Jepuan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviontiohjelmasta (YVA-ohjelma). Jepuan tuulivoimahanke sijoittuu Uudenkaarlepyyn kaupungin alueelle, noin 10 km keskustasta kaakkoon. Hanke koostuu tuulivoima-alueesta sekä sähkönsiirtoreitistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye