Akava: Jälleenrakennusvaiheen toimenpiteiden pitää kantaa pitkälle tulevaisuuteen
28.5.2020 10:00:04 EEST | Akava ry | Tiedote
Uuden työn luominen ja talouden vahvistaminen avaimia kriisistä irtautumiseen
– Hallitusohjelman talouspoliittinen osa pitää kirjoittaa uudelleen, sillä sen pohja on sulanut pois. Viime kuukaudet ovat vieneet Suomen tilanteeseen, jota kukaan ei olisi osannut kuvitella. Tulevien päätösten pitää luoda uutta työtä, vahvistaa taloutta ja yrittäjyyttä sekä luoda tulevaisuuden uskoa. Nyt pitää keskittyä kaikista olennaisimpiin asioihin, sanoo Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.
– Tuottavuuden nostamiseksi tarvitsemme investointeja osaamiseen ja koulutukseen sekä tutkimukseen ja tuotekehitykseen. TKI-investointien neljän prosentin BKT-osuuden saavuttaminen on edelleen yksi tärkeimpiä tavoitteita, Fjäder painottaa.
Hoitovelan kasvu pysäytettävä, terveyspalvelujen palattava normaalitoimintaan
– Kiireellisen hoidon turvaaminen on saatu varmistettua, mikä on hyvä asia. Kiireettömän hoidon lykkääminen saattaa kuitenkin vaarantaa potilaiden terveyttä, jos tarpeelliset tutkimukset ja hoidot viivästyvät. Meillä ei ole varaa hoitovelan kasvattamiseen, joten pikaisesti on palattava normaalitoimintaan ja varmistettava, että hoitotakuu toteutuu, sanoo Suomen Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäki.
– Normaalitoimintaan paluun pitää tietenkin tapahtua turvallisesti sekä henkilöstön että asiakkaiden näkökulmasta. Selkeä ohjeistus on tärkeää kansalaisille ja auttaa heitä toimimaan arjessaan vastuullisesti, Myllymäki jatkaa.
Oppimisen tukeen panostettava
– Koulutusjärjestelmä on onnistunut työssään kriisin aikana hyvin. Oppimisen tukea on vahvistettava kaikilla koulutusasteilla, jotta varmistetaan koulutuksellinen tasa-arvo ja opintojen sujuva jatkuminen. Jos lisäpaikkoja luodaan korkeakoulutukseen, tarvitaan lisärahoitusta, jolla varmistetaan laadukas koulutus. Tutkittu tieto ja tutkimustulosten hyödyntäminen ovat olleet keskeisiä kriisin aikana ja ovat tärkeitä myös yhteiskunnan jälleenrakentamisessa, painottaa Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukka.
Syrjäytymisen estämiseksi varmistettava riittävä sosiaalipalvelut
– Riittävien sosiaalipalvelujen tarve korostuu kriisin jälkihoidossa. Nyt on estettävä, ettäsyrjäytyminen ja eriarvoistuminen lisääntyisivät poikkeustilanteen päätyttyä. Sosiaalipalveluiden tarve lisääntyy ja niiden resurssien tulee vastata tarpeisiin, toteaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki.
Akavan ehdotukset jälleenrakennusvaiheen tervehdyttämistoimiksi ovat osoitteessa https://akava.fi/jalleenrakennus
Lisätietoja
Puheenjohtaja Sture Fjäder, Akava, puh. 0400 609 717
Toiminnanjohtaja Kati Myllymäki, Suomen Lääkäriliitto, puh. 040 450 6354
Koulutusjohtaja Heljä Misukka, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, puh. 050 528 6682
Puheenjohtaja Tero Ristimäki, Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia, puh. 040 583 2657
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Opiskelijajärjestöt: Sateenkaarinuorten syrjintään työelämässä ja koulutuksessa on puututtava konkreettisin toimin17.6.2026 07:01:00 EEST | Tiedote
Keskusteluilmapiirin koventuessa koulutuksen ja työelämän tulee tarjota ympäristöjä, joissa jokainen saa olla turvallisesti oma itsensä. Suomen ammattiin opiskelevien liitto SAKKI ry, Akavan opiskelijat ja STTK-Opiskelijat vaativat työelämään konkreettisia toimia syrjinnän ehkäisemiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi, kuten esihenkilöiden kouluttamista ja tehokasta puuttumista syrjintätapauksiin.
Akava: Osaava henkilöstö tekee korkeakoulujen ja tutkimuksen tulevaisuuden15.6.2026 12:40:02 EEST | Tiedote
Akava pitää opetus- ja kulttuuriministeriössä valmistellun Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision 2040 tavoitteita oikeansuuntaisina. Koulutustason nostaminen, laadun vahvistaminen, tieteen vapauden turvaaminen sekä jatkuvan oppimisen kehittäminen ovat välttämättömiä toimia Suomen sivistyksen, kilpailukyvyn ja kestävän kasvun vahvistamiseksi. Tavoitteiden toteutuminen edellyttää kuitenkin pitkäjänteisiä investointeja ja riittäviä resursseja.
SAK, Akava ja STTK: Työeläkejärjestelmän parempi rahoitusasema luo turvaa nuorille ja tuleville sukupolville15.6.2026 07:11:36 EEST | Tiedote
Eläketurvakeskuksen tuoreet pitkän aikavälin laskelmat antavat myönteisen kuvan suomalaisen työeläkejärjestelmän tulevaisuudesta. Työeläkemaksujen sovittua kehitystä se ei muuta, mutta parantuneet näkymät vahvistavat mahdollisuuksia varautua tulevaan, toteavat palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK.
SAK, Akava ja STTK: Palkkavarmuus vahvistaa kokonaisturvallisuutta12.6.2026 10:07:42 EEST | Tiedote
Palkansaajakeskusjärjestöt ovat tyytyväisiä syntyneeseen sopuun yhteisistä pelisäännöistä, jotka liittyvät drooniuhkatilanteisiin. Yhteisellä suosituksella työelämässä noudatettavista toimintatavoista vahvistetaan kokonaisturvallisuutta.
Akava: Akava Works -talousennuste nostaa Suomen talouden kasvuarviota vuodelle 202611.6.2026 09:31:01 EEST | Tiedote
Suomen talous oli vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä paljon odotettua vahvemmassa vedossa. Tuoreen Akava Works -talousennusteen mukaan Suomen talous kasvaa 1,2 prosenttia vuonna 2026 ja 1,3 prosenttia vuonna 2027. Työllisyys alkaa kohentua aikaisintaan syksyllä 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
