Aktiivisella työvoimapolitiikalla voidaan vaikuttaa lähinnä siihen, kuka työllistyy – ei työllisyysasteeseen

Poimintoja tutkimuksen johtopäätöksistä:

• Työpolitiikan toimilla on merkittäviä sivuvaikutuksia. Aktiivisen työvoimapolitiikan toimet voivat vaikuttaa lähinnä siihen, kuka työllistyy - ei työllisyysasteeseen.
• Työeläkekuntoutuksella ja työvoimapoliittisella koulutuksella on merkittäviä "lukitusvaikutuksia" eli niihin osallistumisen aikana työllistytään heikommin.
• Työllisyyden edistämisessä tulisi hyödyntää myös osa-aikaisia järjestelmiä.
• Työpolitiikan toimien kustannusvaikuttavuutta ei kunnolla tunneta, siksi päätöksenteon tueksi tarvitaan luotettavia kustannus-hyöty-analyyseja.
• Aktiivisen työvoimapolitiikan toimeenpanoa voidaan tehostaa käyttämällä tilastollisia päätössääntöjä toimenpiteiden kohdentamisessa.
• Työnhaun tukea voidaan tehostaa esimerkiksi keventämällä virkailijoiden työkuormaa, jolloin työllisyysvaikutukset paranevat. Tapaamiset tulisi aloittaa heti työttömyyden alkuvaiheessa.
• Yksityisen sektorin palkkatuki on vaikuttavimpia aktiivisen työvoimapolitiikan välineitä, ja parantaa siihen osallistuneiden työllisyyttä. Julkisen sektorin palkkatuki taas ei.
• Työttömyysturvan enimmäiskeston lyhentäminen ja etuuksien tason laskeminen molemmat lyhentävät työttömyysjaksojen pituuksia sekä vaikuttaisivat vähentävän myös työttömyyttä.
• Työttömyyseläkeputken alaikärajan nosto on lisännyt iäkkäiden työllisyyttä.
• Myöntämiskriteerejä tiukentamalla ja korvaustasoa madaltamalla on mahdollista vähentää työkyvyttömyysetuuksien käyttöä. Ei ole kuitenkaan selvää, lisääkö se työhön osallistumista.
• Osasairauspäivärahan käyttöä lisäämällä voidaan lisätä työhön osallistumista ja säästää sosiaaliturvakustannuksia.
• Ansiotuloveron kevennykset, alvin alentaminen tai työnantajamaksujen alentaminen ovat kalliita tapoja parantaa työllisyyttä ja kannustaa työntekoon.

Aktiivisella työvoimapolitiikalla negatiivisia sivuvaikutuksia

Hallitus tavoittelee 75 prosentin työllisyyttä aktiivisella työvoimapolitiikalla ja palvelujen tehokkaammalla kohdentamisella.Etlan, Työterveyslaitoksen ja Pellervon taloustutkimuksen tänään julkaistun tutkimuksen mukaan työpolitiikan vaikutukset työllisyyteen ovat kuitenkin rajalliset.

Pienillä politiikkamuutoksilla ei voida saada aikaan isoja työllisyysvaikutuksia, ja merkittävät politiikkamuutokset saattavat taas tarkoittaa toimenpiteen ensisijaisesta tarkoituksesta tinkimistä, tai olla kalliita julkiselle taloudelle. Esimerkiksi leikkaamalla työttömyysturvan kestoa ja tasoa lyhennetään työttömyysjaksoja, mutta samalla työttömyysturvan vakuutusrooli pienenee. Aktiivisella työvoimapolitiikalla puolestaan on työllisyysvaikutusten lisäksi merkittäviä sivuvaikutuksia, joita tavanomaiset työvoimapolitiikan arviointitutkimukset eivät huomioi, korostaa Etlan tutkimusjohtaja Antti Kauhanen.

- Keskeinen ongelma on se, että aktiivinen työvoimapolitiikka voi heikentää niiden henkilöiden työllistymismahdollisuuksia, jotka eivät osallistu toimenpiteisiin. Aktiivinen työvoimapolitiikka voi siis vaikuttaa lähinnä siihen, kuka työllistyy, eikä niinkään itse työllisyysasteeseen, Kauhanen sanoo.

Työnhaun tuen työllisyysvaikutuksia voitaisiin parantaa, jos työvoimatoimistojen virkailijoiden työkuormaa kevennettäisiin ja tapaamiset aloitetaan mahdollisimman pian heti työttömyysjakson alettua. Tutkimus korostaa, että aktiivisen työvoimapolitiikan toimeenpanoa voidaan tehostaa käyttämällä tilastollisia päätössääntöjä toimenpiteiden kohdentamisessa.

Veronkevennykset kallis tapa parantaa työllisyyttä

Työllisyyden parantaminen on matalasuhdanteessa todennäköisesti tehokkaampaa työvoimakustannuksia alentamalla kuin työn verotusta keventämällä. Tämä johtuu siitä, että työn kysynnän joustot ovat suuremmat kuin työn tarjonnan suhteessa työvoimakustannuksiin. Työnantajamaksujen alennuksen siirtyminen palkkoihin on vähäisempää taantumassa. Lisäksi työnantajamaksujen alentamisella voidaan korvata palkkojen jäykkyyttä alaspäin. Jotta maksujen alennusta voitaisiin käyttää taantumassa, niitä on nostettava noususuhdanteessa.

Myöskään ansiotuloveron tai arvonlisäveron alentaminen eivät ole tutkijoiden mukaan paras tapa parantaa työllisyyttä. Sen sijaan tulonsiirtojen ehtoja muuttamalla voidaan saada sekä korkeampi työllisyysaste, että enemmän verotuloja.

- Verotuksen ja tulonsiirtojen yhteisvaikutus heikentää merkittävästi esimerkiksi pienten lasten äitien ja ikääntyneiden kannusteita työntekoon. Saadut tulonsiirrot vähentävät työtulojen tarpeellisuutta ja verotus puolestaan pienentää nettopalkkaa, Etlan Kauhanen summaa.

Työttömyysturvan leikkaukset vaikuttaisivat vähentävän työttömyyttä

Työttömyysturvan enimmäiskeston lyhentäminen ja etuuksien tason laskeminen molemmat lyhentävät etuuksien saajien työttömyysjaksojen pituuksia. Toisaalta nämä toimenpiteet samalla vähentävät työttömyysturvan vakuutushyötyä, eli roolia kulutuksen tasaajana yli työmarkkinatilojen.

Työttömyysturvan tasoa, joka tasapainottaisi vakuutushyödyn ja haitalliset kannustinvaikutukset ei ole arvioitu empiirisesti Suomessa. Työttömyysturvan enimmäiskeston lyhennys ja etuuksien tason laskeminen vaikuttaisivat vähentävän työttömyyttä myös kokonais- ja sivuvaikutukset huomioon ottaen. Erityisesti myös työttömyysturvan lisäpäivien eli ns. työttömyyseläkeputken alaikärajojen nostot ovat lisänneet iäkkäiden työllisyyttä ja siten pidentäneet työuria.

Työskentely työttömyyden ohella näyttäisi edistävän erityisesti huonossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymistä. Siten soviteltua työttömyysturvaa voisi yrittää kohdentaa enemmän heikossa työmarkkina-asemassa oleville, esimerkiksi välittämällä osa-aikaisia avoimia työpaikkoja ensisijaisesti heille.

Osasairauspäiväraha lisää työhön osallistumista – mutta vaatii uudistamista

Sairauspäivärahan ja työkyvyttömyyseläkkeen myöntämiskriteereitä tiukentamalla ja korvaustasoa madaltamalla on mahdollista vähentää näiden etuuksien käyttöä. Ei kuitenkaan ole selvää, missä määrin tiukennukset lisäisivät työhön osallistumista ja työllisenä olemista, jos vaihtoehtona on muiden etuuksien saanti. Muutokset etuusjärjestelmiin tulisikin suunnitella kokonaisuutena, tutkijat korostavat.

Tutkijat suosittavat, että Suomen nykyistä osasairauspoissaolojärjestelmää muokattaisiin muiden Pohjoismaiden mukaiseksi, missä a) sairauspoissaoloa määrätessä osasairauspäiväraha on ensisijainen tai ainakin tasavertainen vaihtoehto täydelle sairauspäivärahalle, b) osasairauspäivärahan aste (nykyisin aina 50% täydestä sairauspäivärahasta) voi vaihdella työkyvyn aleneman mukaan ja c) työnantajien oletetaan järjestävän osa-aikaista työtä osasairauspäivärahan käytön yhteydessä. Osasairauspäivärahan yleisemmällä käytöllä säästettäisiin myös sosiaaliturvakustannuksissa.

”Työpolitiikka ja työllisyysaste: tutkimukseen perustuvia johtopäätöksiä” -raportti on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2019 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa.