Mellakka Helsinki

Aku Louhimiehen Odotus-elokuva elokuvateattereihin kautta maan 1.4.2022

Jaa

Kesäisissä saaristomaisemissa kuvattu Odotus-elokuva saa Suomen ensi-iltansa 1.4. Rohkean draamaelokuvan keskiössä ovat rehellisyys, rakkaus sekä naisen seksuaalisuus. Ohjauksesta vastaa Aku Louhimies, joka on myös käsikirjoittanut elokuvan yhdessä elokuvan pääosanesittäjän, Inka Kallénin, kanssa. Odotuksen uusi traileri on julkaistu tänään.

Aku Louhimiehen ohjaama uutuuselokuva Odotus tuo valkokankaalle ajattomat teemat rakkaudesta, rehellisyydestä ja onnellisuuden kaipuusta. Idyllisissä saaristolaismaisemissa kuvatun, naisellisen vapauden ja seksuaalisuuden rohkeasti keskiöön nostavan elokuvan ovat käsikirjoittaneet pääosaa esittävä Inka Kallén ja Aku Louhimies. Tarinan innoittajana ovat toimineet Juhani Ahon tekstit. Muissa rooleissa nähdään Andrei Alén, Aku Hirviniemi ja Adeliina ArajuuriElokuvan uusi traileri on julkaistu tänään.

Tarinan päähenkilö Elli (Kallén) elää puolisonsa Mikon (Hirviniemi) kanssa saaristossa. Ellin rauhallinen arki alkaa järkkyä, kun pariskunnan nuoruudenystävä Olavi (Alén) saapuu kesäiselle vierailulle. Sisäinen pakko ajaa Ellin kyseenalaistamaan elämänsä valintoja ja etsimään rohkeutta olla itselleen rehellinen.

“Naisen seksuaalista voimaa ja halua nähdään harvoin elokuvien keskiössä. Se on kaunis ja luonnollinen osa ihmisyyttä, ja siksi halusin kirjoittaa siitä. Seksuaalisuus on väylä elokuvan ydinkysymykseen: uskallanko olla rehellinen itselleni ja tehdä valintoja elämässä sen pohjalta?”, kuvailee elokuvan käsikirjoittaja Inka Kallén.

“Tämä on tärkein tekemäni ihmissuhde-elokuva”, Aku Louhimies toteaa. “On ollut mahtavaa tehdä töitä näiden ammattitaitoisten ja rohkeiden näyttelijöiden kanssa.”

Odotus on Aku Louhimiehen ja Andréi Alénin vuonna 2020 perustaman tuotantoyhtiön, Backmann & Hoderoff Oy:n, ensimmäinen teatterielokuva. Uuden ajan tuotantoyhtiönä Backmann & Hoderoff luo kansainvälistä sisältöä vastuullisin keinoin. Odotus onkin maailman ensimmäinen hiilinegatiivisesti tuotettu elokuva. Elokuvatuotannon hiilijalanjälki laskettiin huolellisesti ja kompensoitiin kokonaisuudessaan yhteistyössä Compensate-järjestön kanssa.

Esa-Pekka Salosen musiikki palkittiin maailmanensi-illassa Tallinnassa

Elokuva ehti saada maailmanensi-iltansa jo marraskuussa 2021 Tallinn Black Nights Film Festivalin kilpasarjassa. Elokuva palkittiin Tallinnassa musiikistaan, jonka on säveltänyt ja johtanut Suomen kansainvälisesti tunnetuin kapellimestari Esa-Pekka Salonen. Kilpailun tuomaristo kommentoi elokuvan musiikin peilaavan täydellisesti kolmen päähenkilön intohimoja, rakkauksia ja epävarmuuksia.

Elokuvassa kuullaan myös Haloo Helsinki! -yhtyeen viime vuoden jättihitti Piilotan mun kyyneleet, jonka jo julkaistulla musiikkivideolla nähdään elokuvan kohtauksia.

Elokuva on herättänyt myös runsaasti kansainvälistä kiinnostusta. Sen levitysoikeudet on myyty jo muun muassa Saksaan, Japaniin ja Etelä-Koreaan.

***

Odotus-elokuvan trailer.

Lehdistömateriaalit: www.filmikamari.fi/pressit

Mediapaketti liitteenä.

Elokuvan on tuottanut Backmann & Hoderoff Oy.
Levittäjä: Aurora Studios
Päärahoittajat: C More ja MTV
Elokuvaa ovat tukeneet Suomen elokuvasäätiö, Nordisk Film & TV Fund sekä Länsi-Suomen elokuvakomissio, joka toimii osana Turku Business Regionia. Aurora Studios on pitkien elokuvien ja tv-sarjojen kehittelyyn, rahoitukseen, tuotantoon ja levitykseen erikoistunut suomalainen yhtiö.

Odotuksia: näin tehtiin elokuva Odotus -dokumentti on katsottavissa mtv-palvelussa ja C More -suoratoistopalvelussa. Dokumentin päivitetty versio TAKE 2 Odotuksia tulee ulos MTV3-kanavalta ja on katsottavissa myös mtv-palvelussa elokuvan ensi-illan yhteydessä.

Elokuvan pääyhteistyökumppanit ovat Kotkamills, Silja Line ja Visit Turku, ja yhteistyökumppanit Audi, Relove, Volkswagen Hyötyautot, Clear Channel sekä palvelukumppanit
Kyrö Distillery, Maaseudun Tulevaisuus, Nokian Panimo, Partioaitta, Post Control, Sarokas, Supregatta, Pihlgren ja Ritola, Turun Yliopisto, Urtekram, Viinitie, Visit Seili, m/s Östern.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Haastattelupyynnöt:
Mellakka Helsinki
Maritta Kettunen
050 548 1747
maritta@mellakkahelsinki.fi

Lisätiedot elokuvasta:
Tuottaja Andrei Alén
assistance@backmannhoderoff.com

Kuvat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Mellakka Helsinki
Mellakka Helsinki
Pursimiehenkatu 29-31 A
00150 HELSINKI

info@mellakkahelsinki.fihttp://mellakkahelsinki.fi

Mellakka Helsinki on luova PR- ja viestintätoimisto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Mellakka Helsinki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme