Gummerus

Älä sano mitään on kertovan tietokirjallisuuden mestariteos – Wind of Change -podcastista tunnetun huippujournalistin laatukirjallisuutta saatavilla ensimmäistä kertaa suomeksi

9.5.2022 09:50:23 EEST | Gummerus | Tiedote

Jaa
The New Yorkerissa tutkivana journalistina työskentelevän Patrick Radden Keefen Älä sano mitään – Tositarina menneisyydestä, murhasta ja Pohjois-Irlannista (Gummerus) on henkeäsalpaavan jännittävä, toteutukseltaan ainutlaatuinen tietokirja Pohjois-Irlannin konfliktista. Romaanimainen lukukokemus edustaa 2000-luvun parasta tietokirjallisuutta. Älä sano mitään on ollut kansainvälinen myyntimenestys ja palkittu useilla kirjallisuuspalkinnoilla.

Kymmenen lapsen leskiäiti Jean McConville siepattiin joulukuussa 1972 kotoaan Belfastista. Lapset seurasivat vierestä, kuinka naamioitunut joukko vei Jeanin mennessään. He eivät nähneet äitiään enää koskaan; Jean McConvillen kohtalo jäi selvittämättä vuosikymmeniksi. Samoihin aikoihin parikymppinen Dolours Price oli alkanut saada yhä enemmän vastuuta IRA:n väkivaltaisissa hankkeissa ja pian hänen vaiheitaan seurattiin isoissa otsikoissa. Molempien naisten tarinat ovat osa tulenarkaa konfliktia, joka tunnetaan englanniksi nimellä The Troubles.

Älä sano mitään on samaan aikaan tietokirja ja murhamysteeri. Patrick Radden Keefe teki kirjaa varten neljän vuoden tutkimustyön ja yli 100 henkilöhaastattelua. Hän kuvaa unohtumattomasti sekä yksilön radikalisoitumista että konfliktin julmia vaiheita, joiden jäljet näkyvät Euroopassa yhä. Kirjassa kuvatusta verisunnuntaista tuli kuluneeksi tammikuussa 50 vuotta. Pohjois-Irlannin levotonta historiaa käsitellään myös uutuuselokuvassa Belfast, joka palkittiin keväällä Oscarilla parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta.

Älä sano mitään paljastaa menneisyyden yhä aristavat haavat… kirjaa lukee kuin romaania, mutta kuten kaikki Keefen lehtijuttuja lukeneet tietävät, hän tekee taustatutkimuksensa pakkomielteisen tarkasti ja totuudenmukaisesti. Kertovan tietokirjallisuuden mestari…uskomaton tarina.” – Rolling Stone

Patrick Radden Keefe (s. 1976) on Bostonissa varttunut yhdysvaltalainen toimittaja ja tietokirjailija, joka on tehnyt perusteellisesta taustatyöstä tavaramerkkinsä mm. The New Yorkerin jutuissaan. Hänen toimittamansa, Suomessakin paljon kuunneltu Wind of Change -podcast käsittelee tutkivan toimittajan ammattitaidolla mutta pilke silmäkulmassa Scorpions-yhtyeen hittiballadin yhteyksiä kylmään sotaan ja CIA:han. Ensi vuonna Radden Keefeltä suomennetaan Yhdysvaltojen opiaattikriisistä kertova, palkittu Empire of Pain.

Twitter: @praddenkeefe

Instagram: @praddenkeefe

www.patrickraddenkeefe.com

Patrick Radden Keefe: Älä sano mitään – Tositarina menneisyydestä, murhasta ja Pohjois-Irlannista
alkuteos Say Nothing: A True Story of Murder and Memory in Northern Ireland

Suomentanut Maija Heikinheimo
551 sivua

Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt:

Pauliina Pietilä, tuottaja, p. 040 779 2942, pauliina.pietila@gummerus.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pauliina Pietilä
Tuottaja
pauliina.pietila@gummerus.fi
040 7792942

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 1000 / Käenkuja 3 A
00501 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus

Gummerus on vuonna 1872 perustettu yleiskustantamo. Toteutamme edelleen Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

ENNAKKOTIEDOTE: Miksi masentuneiden läheisten tarinoita ei kerrota? Tärkeä ja kaivattu tietokirja ilmestyy 5.3.10.2.2026 08:40:25 EET | Tiedote

”En alkanut kirjoittaa tätä kirjaa siksi että ajattelisin tarinani olevan ainutlaatuinen tai erityisen traaginen – päinvastoin. Uskon, että se on hyvin tavanomainen, loputtoman arkinen ja tilastollisesti jopa naurettavan yleinen. Silti se on harvoin kuultu. Siitäkin huolimatta, että mielenterveydestä puhutaan yhä enemmän. Olen masentuneen ihmisen puoliso.”

Kiitetyn ja palkitun runoilijan kokoelmassa puhkeaa täysi kukoistus9.2.2026 10:30:00 EET | Tiedote

Milka Luhtaniemen kolmannessa runokokoelmassa luonnon ja havaitsemisen kerroksellisuudet avautuvat häikäisevinä säkeinä. Kalevi Jäntin palkinnon edellisestä teoksestaan Tauoton (Gummerus 2024) saaneen Luhtaniemen tuotannossa luontoteemat nousevat keskeisiksi. Nyt ilmestyvän Häikäisy-kokoelman (Gummerus) runot vievät niitylle loppukesän kukoistukseen ja runsauteen. Kirkas ja riisuttu ilmaisu kurottaa kohti leikillisyyttä ja puheenpaloa.

Kiinalainen kirjailmiö 19:stä hanttihommasta kysyy, mikä tuo elämään merkityksen5.2.2026 14:15:36 EET | Tiedote

Kirjailija Hu Anyanin muistelmateos Pikalähettinä Pekingissä – Duunarielämää 2000-luvun Kiinassa (Gummerus) avaa ikkunan nyky-Kiinaan, kuvaa näkymättömiin jäävien työläisten rankkaa arkea, ja kasvaa pohtimaan universaaleja, mielekkään elämän kysymyksiä. Viraalista blogikirjoituksesta alkunsa saanut esikoisteos on noussut Kiinassa todelliseksi sukupolvi-ilmiöksi, ja kirjan käännösoikeudet on myyty 19 kielialueelle.

Riko Saatsille ensimmäinen Karelia-kirjallisuuspalkinto31.1.2026 14:30:00 EET | Tiedote

Lieksasta kotoisin olevan Riko Saatsin suistamolaisesta evakkoperheestä kertova romaani Yönistujat (Gummerus) saa nyt ensimmäistä kertaa jaettavan Karelia-kirjallisuuspalkinnon. Kirjailijan oman suvun kohtaloista ammentava romaani tekee näkyväksi uhanalaisen karjalan kielen ja kulttuurin, jolle ei ollut tilaa 1950-luvun Suomessa. Karelia-palkinnon, 20 000 euroa, myöntää Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö.

Kaarlen palkinnot kirjailija Juha Itkoselle, tietokirjailija Noora Vaaralalle ja suomentaja Antero Tiittulalle30.1.2026 21:00:00 EET | Tiedote

Kaarlen palkinnon kaunokirjailijalle saa Juha Itkonen romaanistaan Huomenna kerron kaiken. Kaarlen tietokirjapalkinto myönnetään Noora Vaaralalle taiteilija Reidar Särestöniemen elämäkerrasta Sarviini puhkeaa lehti. Suomentaja Antero Tiittula palkitaan vuonna 2025 ilmestyneistä laatukäännöksistä Barbara Kingsolverin romaanille Demon Coppperhead ja Richard Powersin romaanille Alkumeri. Kaarlen palkinnot on nimetty Gummeruksen perustajan Kaarle Jaakko Gummeruksen mukaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye