Osuuskauppa PeeÄssä

Aleksi Vuorinne PeeÄssälle majoitus- ja ravitsemiskaupan sekä liikennekaupan toimialajohtajaksi

Jaa

Osuuskauppa PeeÄssän uudeksi toimialajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on valittu  Aleksi Vuorinne. Aleksi siirtyy PeeÄssälle Etelä-Karjalan Osuuskaupasta, jossa hän toimii tällä hetkellä majoitus- ja ravitsemiskaupan toimialajohtajana.

  • Toimialajohtajan tehtävä kiinnosti laajasti sekä S-ryhmän sisällä että ulkopuolella ja valintaa päästiin tekemään jopa yli 40 potentiaalisen ehdokkaan joukosta. On ilo saada Aleksi vahvistamaan PeeÄssän joukkuetta juuri nyt, kun lähdemme yhteiselle matkalle kohti parhaan elämän edelläkävijyyttä, kertoo PeeÄssän toimitusjohtaja Mikko Junttila.

Aleksilla on pitkä ravintola-alan kokemus. Aleksi aloitti uransa kaupparyhmässä vuonna 2008 Sokotelilla ja on sen jälkeen toiminut osuuskaupoissa eri tehtävissä. Hän aloittaa PeeÄssällä viimeistään maaliskuussa 2024.

-    PeeÄssä on upea osuuskauppa, ja olen todella iloinen ja innoissani päästessäni mukaan viemään tarinaa eteenpäin yhdessä uusien työkavereideni kanssa. PeeÄssän toimipaikkaverkosto on erinomaisessa kunnossa ja varsinkin uudet hotelli-investoinnit vahvistavat koko alueen matkailun vetovoimaa. Myös perheeni uutena asuinpaikkana Pohjois-Savo on mieluinen. Olen viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni Kuopiossa ja koen nyt palaavani juurilleni. Vaimoni Jonna on taas kotoisin naapurikaupungista Joensuusta, joka on sekin jatkossa mukavan matkan päässä, kuvaa PeeÄssän tuleva toimialajohtaja Aleksi Vuorinne.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Osuuskauppa PeeÄssä

Olemme yli 124 000 asiakasomistajan omistama palvelualan yritys Pohjois-Savossa. Tehtävänämme on tuottaa kilpailukykyisiä etuja ja palveluja asiakasomistajille. Omalla työllämme kehitämme jäseniemme ja koko Pohjois-Savon hyvinvointia. Olemme kehittyvä ja yksi maakunnan suurimmista yrityksistä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä

Kuopion prismajohtaja Kirsi Jeskanen on nimitetty Osuuskauppa Keulan marketkaupan toimialajohtajaksi25.4.2024 12:00:00 EEST | Tiedote

Osuuskauppa Keulan hallitus on kokouksessaan 24.4.2024 nimittänyt marketkaupan toimialajohtajaksi yhteiskuntatieteiden maisteri (eMBA) Kirsi Jeskasen. Kirsi siirtyy Keulaan Kuopion Prisman prismajohtajan tehtävästä. Kirsi on yli 20 vuoden aikana toiminut useissa eri tehtävissä Osuuskauppa PeeÄssässä sekä S-ryhmässä. Monipuolisen uransa aikana Jeskanen on johtanut kaikkia S-ryhmän päivittäistavarakaupan ketjuja. Ennen nykyistä tehtäväänsä prismajohtajana hän toimi seitsemän vuotta Osuuskauppa PeeÄssän kenttäpäällikkönä vastaten osuuskaupan S-market ja Sale -ketjuista. – Kiitän luottamuksesta ja olen todella iloinen päästessäni tekemään yhteistyötä yhdessä huippuosaavien keulalaisten kanssa. Uusien tehtävien rinnalla odotan tutustumista elinvoimaiseen rannikkokaupunkiin ja viehättävään vanhaan Raumaan. Osuuskauppa Keula saa minusta iloisella energialla marketkauppaa luotsaavan toimialajohtajan, Kirsi iloitsee. – Olemme PeeÄssässä iloisia Kirsin urakehityksestä. Hän on tarjonnut vahvan am

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye