Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry

Allergia-, iho- ja astmaliitto ihmettelee Kelan harkinnanvaraisen kuntoutuksen uudistusta

Jaa

Kela ilmoittaa uudistavansa harkinnanvaraista kuntoutusta. Jatkossa se ei järjestä muun muassa ihon sairautta ja hengitystautia sairastavien lasten perhekursseja. Allergia-, iho- ja astmaliitto ihmettelee päätöstä, sillä Kela ei esitä mitään selkeää perustetta juuri näiden kurssien päättämiselle.

Kuntoutuksen järjestämisen tulee perustua selvitettyyn kuntoutustarpeeseen. Esimerkiksi ihon sairauksia on lukuisia, yleisiä ja harvinaisia, joista moni hankaloittaa niin sairastavan kuin hänen läheistensä arkea. Kela ei kerro päätöksensä perusteluissa, miten se on arvioinut kuntoutustarvetta näiden sairausryhmien kohdalta.

Kela vetoaa siihen, että kursseille on hakeutunut vähän asiakkaita. Allergia-, iho- ja astmaliitto on keskusteluissa Kelan kanssa todennut, että liiton kurssien hakijamäärät ovat jatkuvasti korkeita. Liitto on myös kysynyt, markkinoiko Kela itse kurssejaan tarpeeksi esimerkiksi sote-ammattilaisille suunnatuissa lehdissä. Allergia-, iho- ja astmaliiton ammatillisesti ohjatuille 2–4 vuorokauden lapsiperhekursseille vuonna 2022 haki 26 ihotautia sairastavaa lasta ja 43 hengitystautia sairastavaa lasta perheineen. Kursseille valittiin 29 perhettä.

Kela perustelee myös uudistuksen yhdeksi syyksi hoidon kehittymistä tietyissä sairausryhmissä. Allergia-, iho- ja astmaliitto ihmettelee perustelua, eikä näe hoidon kehittymisellä olevan suoraa yhteyttä ihon sairautta tai hengitystautia sairastavien kuntoutuksen tarpeeseen. Kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskursseilla on keskeistä parantaa kuntoutujan ja hänen läheistensä psykososiaalista toimintakykyä.

– Ihon sairauksissa hoito on usein päivittäistä, aikaa vievää, eikä hoidon kehittyminen poista sairauden aiheuttamia muita mahdollisia negatiivisia vaikutuksia kuntoutujan tai hänen läheistensä toimintakykyyn, esimerkiksi vanhempien jaksamiseen ja sisarusten rooliin perheessä, toteaa liiton erityisasiantuntija Risto Heikkinen.

Järjestöjen järjestämissä kursseissa käsitellään laajasti lapsiperheiden arjen haasteita ja tarjotaan selviytymiskeinoja niihin. Vertaistuki ja kokemusten jakaminen on keskeinen osa kurssien sisältöjä. Kyse ei ole kuitenkaan pelkästään vertaistoiminnasta, jonka Kela katsoo korvaavan joidenkin asiakkaiden kuntoutuksen tarpeen.

Allergia-, iho- ja astmaliiton mielestä Kelan järjestämien kurssien perusongelma on hankintalain tiukka tulkinta, mikä on vähentänyt joustavuutta niiden järjestämisessä ja korostanut hinnan merkitystä laadun kustannuksella kurssipaikkojen valinnassa. Tämä on korostunut erityisesti pienten sairausryhmien kohdalla.

Kuten Kela itse toteaa, kuntoutuksen tulisi vastata asiakkaiden muuttuviin kuntoutustarpeisiin ja kuntoutuksen hyötyjen tulisi siirtyä entistä paremmin asiakkaan arkeen. Kelan nyt tekemä uudistus tarkoittaa, että nämä keskeiset periaatteet eivät tule toteutumaan kuntoutuksen tarpeessa olevien ihotautia ja hengitystautia sairastavien lasten perheiden osalta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry
Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry
Paciuksenkatu 19
00270 HELSINKI

https://www.allergia.fi/

Allergia-, iho- ja astmaliitto parantaa allergiaa, ihosairauksia ja astmaa sairastavien sekä palovamman kokeneiden elämänlaatua.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme