Anna ääni lapselle!
15.12.2016 11:13:45 EET | Lastensuojelun Keskusliitto | Tiedote
Kunta on lapsen ensisijainen elinympäristö ja kunnissa tehtävät päätökset vaikuttavat suoraan siihen, miten lapsi voi ja mitä mahdollisuuksia hänellä on tulevaisuudessa. Vaikka taloudellinen tilanne on tiukka, aikuisten velvollisuus on turvata lapselle hyvä arki.
Lapsiperheiden palvelut eivät ole kuluja, vaan investointeja, jotka tuottavat paremmin kuin mitkään muut investoinnit. Mitä viisaammin kunta huolehtii lapsistaan nyt tarjoamalla hyviä peruspalveluita, sitä vähemmän kustannuksia maksamme myöhemmin korjaavina toimina.
Lapsuutta ei kuitenkaan voi nähdä pelkkänä investointina, lapsuuden arvo on tässä ja nyt. Lapsella on oikeus vaikuttaa omiin asioihinsa, osallistua ja tulla huomioiduksi päätöksenteossa. Näin lapsi myös kasvaa oman arvonsa tuntevaksi, osallistuvaksi ja yhteiskunnallisesti aktiiviseksi kansalaiseksi, ja jatkaa ylisukupolvista hyvinvointia.
Lapsivaikutusten arviointi tulee tehdä kaikessa päätöksenteossa. Lapsen terveyteen, asumiseen, liikkumiseen, osallisuuteen sekä tasa-arvoon liittyvien päätösten lisäksi lapsivaikutusten arviointi pitää tehdä myös lapsiin välillisesti vaikuttavissa päätöksissä, kuten perheiden toimeentuloon ja palveluihin, yhteisöön ja alueeseen liittyvissä asioissa.
Lapsivaikutusten arviointiin sekä lapsibudjetointiin on jo olemassa toimivia malleja. On myös hyviä esimerkkejä kunnista, jotka ovat ottaneet näitä työkaluja käyttöönsä.
Lapsi- ja perhejärjestöt nostavat yhteisellä kunnallisvaalikampanjallaan esiin lapsen ääntä, jotta kaikissa kunnissa muistettaisiin panostaa lapsiin ja samalla Suomen tulevaisuuteen. Kampanja levittää tietoa ja hyviä esimerkkejä muun muassa sosiaalisen median kanavissa sekä vapaaehtoisista koostuvien Ääni lapselle -agenttien avulla.
Kuntavaalit ovat lapsivaalit, joissa lapsen äänen on kuuluttava kirkkaana!
Lisätietoja:
Viestintäpäällikkö Juuli Hurskainen, Lastensuojelun Keskusliitto, p. 050-3533480, juuli.hurskainen@lskl.fi
Avainsanat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Anna ääni lapselle on lapsi- ja perhejärjestöjen yhteinen vaalivaikuttamisen kampanja. Kampanjassa mukana ovat seuraavat järjestöt:
Barnavårdsföreningen
Lastensuojelun Keskusliitto
Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Marttaliitto
Parasta Lapsille
Pelastakaa Lapset
SOS-Lapsikylä
Väestöliitto
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lastensuojelun Keskusliitto
Kannanotto: Suomalaisen perhekeskustoimintamallin jatkuvuus on turvattava11.6.2026 08:16:26 EEST | Tiedote
Perhekeskus on onnistunut esimerkki lasten, nuorten ja perheiden palveluiden yhteensovittamisesta, mutta työn jatkuminen tarvitsee tuekseen kansallista selkänojaa. Jos annamme yhteisen perhekeskustoimintamallin rapautua, se heikentää perheiden yhdenvertaisuutta eri puolilla Suomea. Hallitusohjelmassa tulee varmistaa perhekeskustoiminnan pitkäjänteinen jatkuminen ja kehittäminen.
Politiikkasuositus: Pakolaislasten oikeudet on turvattava27.5.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Lapsilla on aina oikeus suojeluun, huolenpitoon ja perheeseen. Lastensuojelun Keskusliitto on julkaissut uuden politiikkasuosituksen, joka muistuttaa, että lapsilla on erityinen oikeus suojeluun myös muuttoliikkeessä. On myös yhteiskuntamme etu huolehtia pakolaislasten oikeusturvasta ja hyvinvoinnista, sillä tulevina vuosina he ovat mukana rakentamassa yhteistä tulevaisuuttamme.
Lastensuojelun Keskusliiton kevätkokous 2026: Kansalaisjärjestöt tuottavat toivoa ja hyvinvointia26.5.2026 14:53:00 EEST | Tiedote
Lapsi- ja perhejärjestöissä kannetaan huolta lasten, nuorten ja perheiden palveluiden heikentymisestä julkisen järjestörahoituksen pienentyessä merkittävästi. Yhteiskunta, jolla ei ole varaa empatiaan ja solidaarisuuteen, ei kasvata maailman onnellisinta kansaa. Kansalaisjärjestöt kannattaa valjastaa tuottamaan ihmisille hyvinvointia, osallisuutta ja toivon näköaloja – ja yhteiskunnalle säästöjä.
Ilman rakkautta ei ole vaikuttavaa lastensuojelua18.5.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Jokainen lapsi ansaitsee rakkautta, myös lastensuojelun sijaishuollon piirissä ollessaan. Uusi julkaisu Rakkaus systeemisen muutoksen vipuvoimana julistaa, että ilman rakkautta ei voi olla vaikuttavaa lastensuojelua sekä kuvaa, millä tavoin sijaishuollossa voitaisiin mahdollistaa rakkauden, välittämisen ja lämmön kokemuksia ihan jokaiselle lapselle ja nuorelle.
Apu jää saamatta monelta – kehysriihi oli valtava pettymys sote-järjestöille28.4.2026 15:26:26 EEST | Tiedote
Sote-alalla toimivat järjestöt saivat viime viikon hallituksen kehysriihestä järkyttäviä uutisia. STEAn kautta jaettaviin avustuksiin tehdään 50 miljoonan euron lisäleikkaus. Kokonaisuudessaan tällä hallituskaudella sote-järjestöjen avustukset laskevat reilusta 380 miljoonasta eurosta 190 miljoonaan euroon. Järjestöt ovat olemassa ihmisiä varten, joten lopulta leikkaukset osuvat heille tarjottavaan apuun, tukeen ja edunvalvontaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

