Anna-Kaisa Säkkinen Jyväskylän yliopiston viestintäjohtajaksi
28.6.2019 15:16:18 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Anna-Kaisa Säkkinen on valmistunut vuonna 2005 Jyväskylän yliopistosta yhteiskuntatieteiden maisteriksi valtio-opista. Hän on suorittanut EU-opinnot opiskelijavaihdossa Pariisissa, useita esimiesvalmennuksia sekä aloittanut psykologian perusopinnot Helsingin avoimessa yliopistossa. Globaalissa kemianyhtiö Kemirassa Säkkisen ensisijainen työkieli on englanti.
Säkkinen on työskennellyt yli 10 vuotta vaativissa viestinnän tehtävissä, josta viimeiset kuusi vuotta Kemira Oyj:n globaalin viestintätiimin esimiehenä. Hän tuntee hyvin viestinnän keskeiset prosessit ja hänellä on monipuolinen kokemus viestinnän suunnittelusta, toteutuksesta sekä uudistamisesta kansainvälisessä organisaatiossa. Työtehtäviin on sisältynyt digitaalinen viestintä ja sen sisältö- ja kohdeyleisölähtöinen kehittäminen, brändiuudistusten jalkauttaminen sekä verkkosivu-uudistusten toteuttaminen. Säkkinen on vastannut myös johdon tuesta eri viestintätilanteissa sekä mediasuhteista, sisäisestä viestinnästä ja kriisiviestinnästä. Hänellä on myös vahva kokemus Kemira Oyj:n tutkimustoiminnan viestinnästä.
Ennen johtajan tehtävää hän on työskennellyt Kemirassa viestintäpäällikkönä ja tiedottajana.
Säkkinen asuu Porvoossa ja hän on aloittanut perheensä kanssa muuttovalmistelut Jyväskylän seudulle.
- On merkityksellistä päästä työskentelemään sivistysyliopistossa. Jyväskylän yliopiston strategia, Osaava ja hyvinvoiva ihminen, puhutteli minua ja jaan strategian mukaiset arvot henkilökohtaisesti. Olen erittäin iloinen uusista työtehtävistäni ja odotan innolla, että pääsen edelleen kehittämään arvostamani yliopiston brändiä ja tukemaan strategian toteuttamista,Anna-Kaisa Säkkinen sanoo.
- Haimme vahvaa markkinointiviestinnän ammattilaista, jolla on viestinnän johtamisen ja kansainvälisen brändin kehittämisen kokemusta. Saamme Anna-Kaisasta yliopistoomme laaja-alaisen viestinnän ammattilaisen, jolle akateeminen toimintaympäristö ja arvomaailma on tärkeää, rehtori Keijo Hämäläinen kertoo.
Viestintäjohtajan tehtävänä on varmistaa, että viestintä tukee yliopiston strategian toteuttamista ja tavoitteiden saavuttamista. Hänen tehtäviinsä kuuluu yliopiston brändin edelleen kehittäminen sekä markkinointi- ja viestintästrategian suunnittelu ja toteuttaminen. Työssä painottuvat opiskelijamarkkinointi ja tiedeviestintä. Viestintäjohtaja toimii viestintä ja yhteisöllisyys- vastuualueen johtajana, jossa viestintä- ja markkinointitiimin lisäksi toimivat kumppanuustiimi ja yliopistopaino.
Yhteyshenkilöt
talous- ja palvelujohtaja Päivi Seppä, p. 050 591 9522 tai paivi.seppa@jyu.fi
henkilöstöjohtaja Katja Sorri, p. 040 835 5929 tai katja.m.sorri@jyu.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Väitös: Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat valtasuhteita ja voivat aiheuttaa teknostressiä5.11.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Työpaikoilla käytettävät robotit muuttavat työn tekemisen tapoja ja työpaikkojen valtasuhteita, osoittaa YTM Anna Lammen väitöstutkimus. Robotit voivat helpottaa työtä, mutta niiden käyttöönotto voi myös aiheuttaa teknostressiä, jos työntekijöiden tarpeita ja työn organisointia ei huomioida riittävällä tasolla.
Jyväskylässä järjestettävä Rauhan riimit -tapahtuma tuo koululaiset yhteen rakentamaan rauhaa rapin, kielen ja luovuuden keinoin4.11.2026 15:30:58 EET | Tiedote
Jyväskylässä järjestetään keskiviikkona 11.11. Rauhan riimit - tapahtumapäivä, joka tuo yhteen UNESCO-koulujen oppilaita Kuopion, Jyväskylän ja Pirkanmaan alueilta. Tapahtuman keskiössä ovat rauhankasvatus, kulttuuriperintö, kestävä tulevaisuus sekä luovan ilmaisun mahdollisuudet.
Itsemyötätunnon pelko voi lisätä perfektionististen urheilijoiden mielenterveyden haavoittuvuutta4.11.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Perfektionistinen käyttäytyminen on yleistä kilpaurheilussa, mutta sen on todettu lisäävän mielenterveysongelmien riskiä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa erityisesti itsemyötätunnon pelko näyttäytyi merkittävänä mielenterveyden haavoittuvuutta lisäävänä tekijänä perfektionistisilla kilpaurheilijoilla.
Tutkimus: Lapsen koulupoissaolot voivat haastaa vanhemmuutta3.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Lapsen pitkittyneet vaikeudet käydä koulua kuormittavat koko perhettä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan pitkittynyt koulukieltäytyminen herättää vanhemmissa syyllisyyttä, epävarmuutta ja huolta sekä muuttaa heidän käsitystään omasta vanhemmuudestaan.
Jyväskylän yliopiston Juho Leppänen palkittiin vuoden 2025 parhaasta tilastotieteen gradusta2.11.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Suomen Tilastoseura on myöntänyt arvostetun Leo Törnqvist -palkinnon Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselta valmistuneelle filosofian maisteri Juho Leppäselle parhaasta vuonna 2025 valmistuneesta tilastotieteen pro gradu -tutkielmasta. Leo Törnqvist -palkinto on yksi suomalaisen tilastotieteen arvostetuimmista tunnustuksista, ja se myönnetään ansiokkaalle tilastotieteen alan pro gradu -tutkielmalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

