Antti Koivula on valittu Jyväskylän yliopiston hallituksen puheenjohtajaksi kaudelle 2022–2023
18.1.2022 15:01:17 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

”Elämme parhaillaan Suomessa poikkeuksellista murroskautta, jossa korostuu osaamisen, koulutuksen ja tutkimuksen merkitys. Tässä murroksessa yliopistoilla on keskeinen tehtävä niin hyvinvoinnin rakentamisessa kuin osaamisen ja yhteiskunnan uudistumisessa. Tavoitteeni puheenjohtajana on ennen kaikkea tukea Jyväskylän yliopiston henkilökunnan, opiskelijoiden, johdon sekä hallituksen menestystä yhtenä tiiminä sekä varmistaa yliopiston vahva ja rakentava yhteys paikalliseen elinkeinoelämään sekä julkisiin toimijoihin”, sanoo uusi puheenjohtaja Antti Koivula.
Antti Koivula (TkT, työpsykologia, Teknillinen korkeakoulu, 1998) on toiminut Työterveyslaitoksen pääjohtajana vuodesta 2015. Tätä ennen hän työskenteli pitkään Nokiassa yrityssuunnittelu- ja tuotejohtamistehtävissä sekä tutkijana Teknillisessä korkeakoulussa. Koivula toimii tällä hetkellä myös Valtionkonttorin neuvottelukunnan, Hansel Oy:n hallituksen ja Suomalaisen työn liiton johtokunnan jäsenenä.
Hanna Maula (KTT, johtaminen, Aalto-yliopisto, 2018, FL, yhteisöviestintä, Jyväskylän yliopisto, 2004) on UPM Kymmene Oyj:n viestintä- ja brändijohtaja. Hänellä on laaja kokemus niin viestinnän ja markkinoinnin kuin tutkimuksenkin tehtävistä sekä Suomessa että kansainvälisestikin ja hän on toiminut mm. Aalto-yliopiston ja Neste-konsernin viestintäjohtajana. Maula on vuodesta 2019 toiminut myös Suomen Strategisen Johtamisen Seuran hallituksen jäsenenä, minkä lisäksi hän on Helsinki Design Week -tapahtuman neuvottelukunnan jäsen.
Jyväskylän yliopiston hallituksessa on seitsemän jäsentä. Hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valitaan yliopistoyhteisön ulkopuolisten jäsenten joukosta. Hallituksen tehtäviä ovat muun muassa rehtorin valinta sekä yliopiston toiminnan ja talouden tavoitteista, strategiasta, ohjauksen periaatteista ja toimintasäännöksistä päättäminen. Hallituksen esittelijänä toimii rehtori ja sihteerinä lakiasiainjohtaja.
Hallituksen jäsenet toimikaudella 1.1.2022-31.12.2023
Vanhempi neuvonantaja Tapio Huttula
Professori Antti Koivula
Viestintä- ja brändijohtaja Hanna Maula
Professori Pekka Koskela
Professori Terhi-Anna Wilska
Yliopistonlehtori Olli-Pekka Moisio
Opiskelija Ira Vainikainen
Lisätietoja:
https://www.jyu.fi/fi/yliopisto/organisaatio-ja-johtaminen/yliopiston-johto/hallitus
hallituksen puheenjohtaja Antti Koivula, puh. 030 474 2340
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Kvanttilaskentahanke toi Jyväskylään lähes 800 000 euron rahoituksen – tarkoituksena tutkia miten kvanttitietokoneiden häiriöitä voidaan vähentää12.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Business Finland on myöntänyt 8 miljoonan euron rahoituksen Jyväskylän yliopiston, Helsingin yliopiston ja VTT:n yhteiselle UnloQ-hankkeelle. Jyväskylän yliopiston osuus rahoituksesta on 784 000 euroa. Hankkeessa kehitetään ratkaisuja kvanttitietokoneiden häiriöiden vähentämiseen sekä kvanttilaskennan hyödyntämiseen käytännön sovelluksissa.
Ruutuaika ei ole lapselle aina haitaksi – yhteys parempaan tiedonkäsittelyyn nuoruudessa11.8.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistojen tutkimuksessa lapsuudesta alkaen suurempi ruutuaika oli yhteydessä parempaan tiedonkäsittelyyn nuoruudessa. Tutkijan mukaan ruutuaikaan ei tulisi suhtautua yksiselitteisesti haitallisena. Tärkeintä on löytää tasapaino liikunnan ja aktiivista ajattelua tukevan ruutuajan välillä.
Väitös: Viherpesu voi jättää pitkäaikaisen jäljen kuluttajien brändimielikuviin10.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
KTM Mitra Salimi tutki Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun markkinoinnin väitöskirjassaan, miten kuluttajat ja verkkoyhteisöt reagoivat viherpesuun ja brändien vastuuttomuuteen. Tutkimuksen mukaan kuluttajat antoivat ympäristörikkomuksia vähemmän anteeksi kuin sosiaalisia rikkomuksia. Tutkimus korostaa yritysten läpinäkyvän ja näyttöön perustuvan vastuullisuusviestinnän merkitystä.
Tieteen historia avautuu Jyväskylän kansainvälisessä kesäkoulussa28.7.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän kansainvälisen kesäkoulun ohjelmaan sisältyy kaikille avoin yleisöluento, jonka aiheena on uuden fysiikan synnyn yhteydet Weimarin tasavallan kulttuurielämään. Luennoitsijana toimii professori Ismo Koponen Helsingin yliopistosta.
Tutkimus: Löyly lisää saunan kuormittavuutta – kosteus nostaa sykettä ja kehon lämpötilaa13.7.2026 09:45:00 EEST | Tiedote
Juuri julkaistu tutkimus osoittaa, että saunan ilmankosteus vaikuttaa merkittävästi elimistön kuormittumiseen lämpötilan lisäksi. Mitä kosteampi sauna on, sitä voimakkaammin syke ja kehon lämpötila nousevat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
