Apua luonnosta ja puutarhasta moneen vaivaan
19.5.2022 13:00:36 EEST | Publiva Oy | Tiedote

Satu Hovi esittelee kirjassaan erilaisiin yleisiin vaivoihin sopivia yrttihoitoja ja kertoo, millaisissa tilanteissa eri kasvit ovat avuksi. Luonnosta löytyy apu moneen vaivaan, kun vain osaa etsiä ja tietää, kuinka kasveja käytetään.
Käyttötarkoituksen mukainen jäsennys tekee teoksesta kätevän käyttää: siitä on helppo tarkistaa, mistä yrteistä on apua esimerkiksi päänsärkyyn, stressiin, ahdistukseen, iho-ongelmiin, kuukautisvaivoihin, vaihdevuosiin tai mikä auttaa nukkumaan paremmin.
Flunssan oireiden lievitykseen löytyy reseptejä kuten flunssatee, sipulimaito, islanninjäkälämarmeladi, kukka- ja kuusenkerkkäsiirappi sekä valkosipulisnapsi.
Entä lemmenyrtit? Niille on omistettu oma lukunsa. ”Lemmenyrteillä tarkoitetaan sellaisia yrttejä, joiden avulla omaa ja kumppanin seksielämää voi parantaa”, Satu Hovi kirjoittaa. Hänen mielestään tehokkaimpia lemmenyrttejä ovat männyn siitepöly, nokkosensiemen ja ruusujuuresta valmistettu uute.
”Lemmenyrttejä nautitaan kuurina samalla tavoin kuin muitakin yrttejä. Niitä kannattaa nauttia vähintään kahden viikon ajan päivittäin ja pitää sitten tauko”, Satu Hovi neuvoo.
Teoksessa on mukana runsaasti hyödyllisiä ohjeita ja reseptejä kasvien käyttöön, esimerkiksi teenä, liköörinä, hauteena ja öljynä.
Satu Hovi on tietokirjailija, luonnonyrttineuvoja, yrttihoitaja ja koulutettu kokemusasiantuntija. Hän on opettanut yrttien käyttöä vuosien ajan kursseilla ja julkaissut yrttien tunnistamisesta ja käytöstä useita suosittuja tietokirjoja.
Satu Hovi: Hoitavat yrtit – Löydä luonnonkasvien parantava voima. Kirjapaja 2022. 167 s. KL 59.43 / 67.35. Kansi Anna Makkonen. ISBN 978-952-354-564-9
Lisätietoja ja haastattelut: Marja-Liisa Saraste | viestintäpäällikkö | p. 040 553 4757| marja-liisa.saraste@kirjapaja.fi tai Satu Hovi | p. 0405117288 | katajahovi@gmail.com
Arvostelukappaletilaukset: Minna Vatja | mediakoordinaattori | minna.vatja@kirjapaja.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marja-Liisa SarasteViestintäpäällikköKirjapaja, Publiva Oy
Kirjapaja, Publiva Oy
Minna VatjaMediakoordinaattoriKirjapaja, Publiva Oy
Puh:09 6877 4543minna.vatja@kirjapaja.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kirjapajan kustannusohjelmassa on monipuolisia ja moderneja tietokirjoja elämäntaidon, hyvinvoinnin, kulttuurin, kasvatuksen ja yhteiskunnan aloilta. Tuotannossamme on edustettuna myös maailmankatsomuksellinen, hengellinen ja teologinen kirjallisuus ja kirkolliset kirjat. Kirjapaja on kustantanut kirjoja jo vuodesta 1942.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Publiva Oy
Matka meditaation maailmaan on rikas ja rosoinen17.3.2026 08:05:00 EET | Tiedote
”Meditointi on paradoksaalista. Mukana on aina halu saavuttaa jotain, vaikka juuri se halu estää perimmäisen todellisuuden saavuttamisen. Niin kauan kuin minuus sanelee olemistamme, olemme minuuden vankeja.”
Tuija Kauppinen: Polkupyörä vie pintaa syvemmälle Japaniin ja Etelä-Koreaan16.3.2026 08:07:00 EET | Tiedote
Japani on maa, jossa vessan lattiat kiiltävät, vuoret on puhkottu siisteillä tunneleilla, mutta keskellä pyörätietä saattaa kasvaa metrin korkea pensas. Toisaalta pyöräilijät huomioidaan liikenteessä ja pitkin maata löytyy ilmaisia leirintäalueita. Etelä-Koreassa liikenne on ronskimpaa ja kommunikaatio selvästi suoraviivaisempaa.
Tuomas Enbuske ja Ville Kormilainen: Raakaa puhetta uskosta ja elämästä3.3.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Pitääkö usko kuorruttaa vakavilla virsillä ja suitsukkeiden tuoksulla vai reippaalla popmusiikilla ja käsien heiluttelulla? Haiseeko vanhoissa kirkoissa menneiden sukupolvien synnit? Miksi Villen pappeus tuntuu Tuomaksesta jotenkin ”kuumalta”? Aikoinaan Seiskan toimittajana työskennellyt Ville kuului niihin, joita julkkisbileissä ollut Tuomas parhaansa mukaan vältteli. Nyt hän kuulemma tunnustaisi Villelle pahimmatkin syntinsä.
Ruokamatkailijat maistelevat tiensä maailman ympäri10.2.2026 09:31:20 EET | Tiedote
Sluurp, ryystää Venni nuudeleita syödessään, ja saa siitä isältä moitteita. Pehmolelukaveri Lyly kuitenkin kertoo, että Japanissa ryystäminen onkin kohtelias tapa. Kuinka hassua! Tätä on syytä lähteä tutkimaan tarkemmin. On aika pakata Ruokamatkailijoiden laukut!
Kirjailija Tuula Korolainen on kuollut12.1.2026 11:12:26 EET | Tiedote
Arvostettu lasten- ja nuortenkirjailija Tuula Korolainen kuoli pitkän sairauden jälkeen lauantaina 10. tammikuuta 77-vuotiaana. Hänet tunnetaan myös kirjallisuustoimittajana, kriitikkona ja suomentajana. Korolainen teki monipuolisen ja näyttän uran lasten- ja nuortenkirjallisuuden eri saroilla. Hän toimi 30 vuotta Lastenkirjainstituutin julkaisuman Onnimanni-lehten päätoimittajana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


