Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry

Asiantuntija neuvoo: Näin hoidat hyönteisten puremia ja pistoksia

Jaa

Kesä tuo tullessaan erilaiset hyönteiset. Niiden pistot ja puremat voivat aiheuttaa monenlaisia iho-oireita ja jopa allergisen reaktion. Useimmiten oireita voi lievittää kotikonstein, kertoo Allergia-, iho- ja astmaliiton asiantuntija.

Hyttyset ovat Suomessa yleisimmät allergiaa aiheuttavat lentävät hyönteiset, ja lähes kaikki suomalaiset herkistyvät niiden pistoille. Noin 10 % saa hyttysten pistoksista voimakkaampia allergiaoireita. Pistiäisallergisia (ampiainen, mehiläinen ja kimalainen) väestöstä on noin 2 %. Sen sijaan mäkäräiset, polttiaiset ja hirvikärpäset eivät yleensä aiheuta allergiaa, ja paarman puremakin vain harvoin.

Lieviä oireita voi hoitaa itse

Suurin osa ihmisistä reagoi hyönteisten pistoihin ja puremiin lievästi. Useimpien hyönteisten pistoista ja puremista tulee yleensä paikallista punoitusta ja turvotusta, kutinaa ja paukamia.

”Kutinan lievittämiseen voi kokeilla hydrokortisonivoidetta tai paikallisesti käytettävää antihistamiinia. Käteviä ovat esimerkiksi apteekista saatavat antihistamiinipuikot,” kertoo Allergia-, iho- ja astmaliiton asiantuntija Katariina Ijäs.

Antihistamiinia voi ottaa myös ennakoiden. Jos tietää menevänsä paikkaan, missä on paljon hyönteisiä, antihistamiini kannattaa ottaa ennen lähtöä.

”Turvotusta voi puolestaan lievittää pitämällä jotakin viileää pistokohtaa vasten, esimerkiksi kylmällä vedellä kasteltua pyyhettä tai kylmäpakkausta. Jos pistoskohdat ovat kovin kipeitä niin kipulääke voi helpottaa kipua,” Ijäs neuvoo.

Lääkäriin on mentävä, jos oireet eivät helpota kotikonstein tai iho-oireet leviävät itsehoidosta huolimatta tai pistokohdat tulehtuvat.

Vakavissa allergisissa reaktioissa on mentävä lääkäriin

Hyttysallergia ilmenee kahdella tavalla. Heti piston jälkeen pistokohtaan ilmestyy nokkospaukama, joka häviää muutamassa tunnissa. Kohtaan voi syntyä myös parin tunnin kuluttua kutiseva näppy, joka voi kestää useita päiviä.

Paarman pistot aiheuttavat tyypillisesti laajan, turvonneen paukaman, jonka keskellä on vetistävä näppylä. Pistiäisallergiassa puolestaan turvotusta ja nokkospaukamia tulee pistokohdan ympärille ja myös kohdan ulkopuolelle, usein laajoille alueille.

”Ennaltaehkäisevästi otettu antihistamiini auttaa helpottamaan allergiaoireita pienentämällä pistospaukaman kokoa ja vähentämällä kutinaa. Antihistamiineja on hyvä käyttää 2–3 päivän ajan hyönteisen piston tai pureman jälkeen. Myös kortisonivoide ja antihistamiinipuikko tuovat helpotusta oireisiin”, kertoo Ijäs.

Voimakas turvotus ja iho-oireet sekä oireiden voimakas leviäminen kauas pistopaikasta viittaavat vakavaan hyönteisallergiaan. Samoin hengenahdistus, verenpaineen lasku, nielun tai kaulan turvotus. Tällöin on mentävä heti lääkäriin.

Pistiäisallergiselle pisto voi olla hengenvaarallinen

Vakavassa pistiäisallergiassa on anafylaksian riski. Anafylaksia on vakava yliherkkyysreaktio, joka alkaa äkillisesti, etenee nopeasti ja aiheuttaa oireita samanaikaisesti useassa eri elimessä, kuten ihossa, hengityselimissä, verenkierrossa ja sydämessä sekä nielussa.

Anafylaksia etenee muutamassa minuutissa ja on hengenvaarallinen. Ensihoitona käytetään adrenaliinia, joka pitää antaa heti oireiden ilmaantuessa. Yleensä anafylaksiariskisellä on mukanaan lääkärin määräämät omat helppokäyttöiset adrenaliini-injektorit.

”Anafylaksiassa tärkein hoito on mahdollisimman nopeasti pistetty adrenaliini-injektio. Tämän jälkeen on aina soitettava hätäkeskukseen (112),” Ijäs painottaa.

Pölyttäjiä ei pidä hätistää pistiäispelon vuoksi

Pölyttäjien merkitys ja olemassaolo on tänä päivänä äärimmäisen tärkeää, joten on syytä kuitenkin muistaa, että pistiäispelon vuoksi pölyttäjiä ei saa hävittää tai hätistää alueeltaan. Ilman pölyttäjiä ruokavaliostamme puuttuisivat esimerkiksi marjat, hedelmät ja monet vihannekset. Pölyttäjien suojelu on tärkeää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry
Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry
Paciuksenkatu 19
00270 HELSINKI

https://www.allergia.fi/

Allergia-, iho- ja astmaliitto parantaa allergiaa, eri ihotauteja ja astmaa sairastavien sekä palovamman kokeneiden elämänlaatua.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme