Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Asiattomasta johtamistavasta ja muusta epäasiallisesta kohtelusta toimitusjohtajalle ja yhtiölle sakkoja

Jaa

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi Lahdessa toimivan, muovituotteita valmistavan yhtiön toimitusjohtajan työturvallisuusrikoksesta 50 päiväsakkoon ja yhtiön 6 000 euron yhteisösakkoon. Lisäksi toimitusjohtaja ja yhtiö velvoitettiin maksamaan työntekijälle tilapäisestä haitasta 3 000 euroa ja kärsimyskorvauksena 2 000 euroa. Tapauksessa oli kyse epäasiallisesta kohtelusta ja haitallisesta kuormittumisesta. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 17.1.2022.

Tapauksessa työnantajayhtiössä toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana toiminut sekä yhtiön omistanut työnantajan edustaja oli kohdistanut taloushallinnon tehtävissä työskennelleeseen työntekijään epäasiallista kohtelua. Toimitusjohtaja oli muun muassa toistuvasti huutanut työntekijälle, nimitellyt häntä halventavasti sekä vähätellyt hänen työntekoaan ja puuttunut siihen perusteettomasti. Lisäksi toimitusjohtaja oli useita kertoja puhunut työntekijästä pilkkaavaan sävyyn yhtiön muille työntekijöille. Työntekijä oli pyytänyt toimitusjohtajaa monta kertaa lopettamaan epäasiallisen käytöksen. Lisäksi toiset samalla työpaikalla työskennelleet työntekijät olivat yrittäneet puuttua toimitusjohtajan toimintaan tuloksetta.

Epäasiallinen kohtelu oli alkanut keväällä 2018 ja kestänyt seuraavan vuoden loppuun, jolloin työntekijä irtisanottiin. Käräjäoikeus katsoi, että epäasiallinen kohtelu oli ollut pitkäaikaista ja luonteeltaan sellaista, että siitä oli aiheutunut haittaa työntekijän terveydelle. Käräjäoikeus arvioi, että toimitusjohtaja oli myös käsittänyt menettelynsä olevan työntekijälle haitallista. Toimitusjohtaja ei ollut kuitenkaan muuttanut käytöstään edes keväällä 2019 järjestetyn työterveysneuvottelun jälkeen.

Työnantajan edustajalla on korostunut velvollisuus käyttäytyä asiallisesti työntekijöitä kohtaan. Työntekijältä saatuun ilmoitukseen koetusta epäasiallisesta kohtelusta ei tule milloinkaan suhtautua välinpitämättömästi, vaan työnantajan edustaja on velvollinen ryhtymään ripeästi toimiin tilanteen korjaamiseksi, muistuttaa työsuojelun lakimies Laura Kantola Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Päijät-Hämeen käräjäoikeuden tuomio, asianumero R 21/1448

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lakimies Laura Kantola, puh. 029 501 6577, laura.kantola@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Kriget i Ukraina och Finlands Natomedlemskap tema för Västra och Inre Finlands beredskapskommitté13.5.2022 15:19:41 EEST | Tiedote

Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde 12.5.2022 på ett av regionförvaltningsverket sammankallat möte för att skapa en lägesöversikt avseende aktuella beredskapsärenden i regionen. Med den regionala beredskapskommitténs lägesöversikter säkerställs informationsgången mellan centrala aktörer inom Västra och Inre Finlands region, som täcker landskapen Birkaland, Mellersta Finland, Södra Österbotten, Österbotten och Mellersta Österbotten.

Ukrainan sota ja Suomen Nato-jäsenyys teemana Länsi- ja Sisä-Suomen valmiustoimikunnassa13.5.2022 15:15:14 EEST | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui 12.5.2022 aluehallintoviraston koolle kutsumana kokoamaan tilannekuvaa alueen ajankohtaisista varautumisen asioista. Alueellisen valmiustoimikunnan tilannekatsauksilla varmistetaan tiedonkulkua keskeisten toimijoiden välillä Länsi- ja Sisä-Suomen alueella, joka kattaa Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme