Kiinteistöliitto Uusimaa ry

Asutko kaukolämpötalossa – muista tämä, jos sähkökatko tulee

Jaa
Suomessa on kaupungeissa totuttu siihen, että sähkökatkoja ei tule, ainakaan pitkiä. Tänä talvena ollaan tässä suhteessa uuden edessä ja mahdollisiin sähkökatkoihin olisi syytä varautua jo hyvissä ajoin. Taloyhtiöissä on hyvä muistuttaa asukkaita, että lämmintä vettä ei tule käyttää sähkökatkon aikana.

Suurin osa kaupunkien taloyhtiöistä käyttää kaukolämpöä, joka lämmittää sekä rakennuksen että kuuman käyttöveden. Tällaisessa taloyhtiössä lämmintä vettä muodostuu lämmönvaihtimessa sitä mukaan, kun taloyhtiössä asukkaat käyttävät vettä. Normaalitilanteissa lämmönjakohuoneessa oleva säätölaite avaa ja sulkee venttiiliä käytön mukaan.

Sähkökatkon aikana piilee vaara – älä käytä kuumaa vettä kaukolämpötaloyhtiössä

Jos sähkökatko tulee, lämmönjakokeskuksen venttiili jää siihen asentoon, missä se on ollut ennen virran katkeamista. Mikäli lämmintä vettä on käytetty paljon taloyhtiössä juuri ennen sähkökatkoa, lämmönjakokeskuksen venttiili on valmiiksi auki, jolloin se jää siihen asentoon. Kun venttiili jää auki ja säätölaite ei toimi sähkökatkon aikana, saattaa putkistoon päästä liian kuumaa vettä. Kun joku talon asukkaista sähkökatkon aikana ottaa lämmintä vettä, voi pahimmillaan hanasta tulla jopa 100 asteista vettä.

- Pahin tilanne vaatii, että monta ikävää sattumaa tapahtuisi, mutta koska seuraukset voivat silloin olla hengenvaarallisia, lämmintä vettä ei tule käyttää kaukolämpötaloyhtiössä sähkökatkon aikana, Kiinteistöliitto Uusimaan lvi-asiantuntija Janne Laksola painottaa.

Nykyisin on olemassa turvaventtiileitä, jotka sulkeutuvat automaattisesti sähkökatkon tullessa. Näitä on kuitenkin asennettu kiinteistöihin todella vähän. Syynä saattaa olla se, että kaukolämpöä on pidetty hyvin turvallisena eikä sähkökatkojen mahdollisuutta ole pidetty sellaisena riskinä, joka vaatisi toimia.

- Jos taloyhtiö on uusimassa lämmönjakokeskusta, kannattaa ehdottomasti valita turvatoiminnolla varustettu venttiili, joka sähköjen katketessa sulkeutuu. Kustannus on pieni verrattaessa koko lämmönjakokeskuksen hintaan, Laksola vinkkaa taloyhtiöille.

Liian kuuma vesi on suuri rasitus taloyhtiön putkistolle

Toinen syy miksi lämmintä vettä ei tule käyttää sähkökatkon aikana, liittyy taloyhtiön putkistoon. Normaalisti taloyhtiön putkistossa kiertää 55-65 asteista vettä, niin että asukkaalle tuleva käyttövesi on noin 58 asteista. Taloyhtiön putkistoa ei ole suunniteltu kestämään pitkäaikaista tätä paljon kuumempaa vettä, vaan se rasittaa putkistoa. Pahimmassa tapauksessa putkisto saattaa vaurioitua ja aiheuttaa vesivahingon. Varsinkin muovisissa putkissa piilee tämä vaarana.

Tärkeä ohje taloyhtiössä on, että älä käytä lämmintä vettä sähkökatkon aikana, Laksola summaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mika Heikkilä, toiminnanjohtaja
Kiinteistöliitto Uusimaa
puh. 050 591 0995

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistöliitto Uusimaa ry
Annankatu 24, 4.krs
00100 HELSINKI

(09) 1667 6761http://www.ukl.fi

Kiinteistöliitto Uusimaa edustaa yli 12.000 taloyhtiötä, joissa asuu lähes miljoona asukasta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto Uusimaa ry

Kiinteistöverouudistus on myrkkyä pääkaupunkiseudulle31.8.2023 16:04:36 EEST | Tiedote

Pääkaupunkiseutu on Suomen kallein asuinalue. Vuoden 2022 kiinteistöverosta yli kolmannes kertyi pääkaupunkiseudun kiinteistöistä, vaikka asuinkiinteistöjen veroprosentti Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla on lain määrittämällä alarajalla. Nyt tuore hallitusohjelma sekä 29.8. julkistettu ehdotus hallituksen esitykseksi kiinteistöveron muuttamisesta nostaisi tätä alarajaa lähes 40 prosenttia. Korotus kiristää kiinteistöverotusta 245 kunnassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye