DNA Oyj

Auttava puhelin -hyväntekeväisyyskampanja tuotti 72 000 euroa

11.12.2018 09:00:00 EET | DNA Oyj | Tiedote

Jaa
Kuluttajakysely: Älylaitteen puuttuminen voi aiheuttaa lapsilla ja nuorilla eriarvoistumista. DNA:n Auttava puhelin -hyväntekeväisyyskampanja sai suomalaiset liikkeelle kamppailemaan lasten ja nuorten digitaalista eriarvoistumista vastaan.
DNA:n Auttava puhelin -kampanjassa kierrätettäväksi tuotuja puhelimia
DNA:n Auttava puhelin -kampanjassa kierrätettäväksi tuotuja puhelimia

Puolentoista viikon aikana kerättiin yhteensä noin 7200 kännykkää, joista jokaisesta DNA lahjoitti kymmenen euroa lyhentämättömänä SOS-Lapsikylälle lasten ja nuorten laite- ja liittymähankintoihin. Hyväntekeväisyyspotin kokonaissummaksi tuli 72 000 euroa.

– Puhelimia tuotiin kampanjan aikana selkeästi normaalia ahkerammin myymälöihimme ja ihmiset löysivät hienosti kätköistään myös niitä vanhempia malleja hyvää tekemään, kertoo DNA:n viestintäjohtaja Vilhelmiina Wahlbeck.

Älylaitteen puuttuminen leimaa vaikeassa tilanteessa olevaa lasta

Lahjoitetuilla varoilla SOS-Lapsikylä tulee hankkimaan omien palvelujensa piirissä oleville lapsille ja nuorille tietokoneita, älypuhelimia tai tabletteja.

– Meistä aikuisista ei kukaan ole elänyt koko lapsuuttaan maailmassa, jossa on käytetty älylaitteita. Siksi meidän on toisinaan vaikea ymmärtää nuoressa syntyvää ulkopuolisuuden tunnetta, jonka puuttuva älylaite voi saada aikaan. Älylaitteita on toki mahdollista lainata esimerkiksi koululta koulutehtäviä varten. Fakta on kuitenkin se, että lainalaite leimaa lasta ja nuorta ja sitä hän ei missään nimessä halua. Siksi hyvin todennäköisesti käy niin, että tällainen lapsi tai nuori ei kerro esimerkiksi koulutunnilla älylaitteen puuttumisesta. Hän saattaa jäädä pois tunnilta kokonaan tai ainakin jättää suoraan sellaiset koulutehtävät tekemättä, johon tarvitaan älylaitetta. Tämän kampanjan ansiosta useat palvelujemme piirissä olevat lapset ja nuoret saavat älylaitteen, iloitsee SOS-Lapsikylän viestintä- ja varainhankintajohtaja Leena Poutanen.

Suomalaiset hankkivat vuosittain noin kaksi miljoonaa uutta kännykkää

Matkapuhelinliittymiä on Suomessa tällä hetkellä noin kymmenen miljoonaa. Liittymiä käytetään melko uusilla laitteilla, sillä älykännyköitä ostetaan vuosittain noin kahden miljoonan kappaleen vauhdilla.

– Vuosittain ostettujen kännyköiden määrä on huomattava, siksi esimerkiksi vanhojen kännyköiden asianmukainen kierrätys on tärkeää. Tietoturvallisuus on välttämätön kriteeri kierrätyksessä, mutta sen lisäksi on ehdottomasti huomioitava ympäristöystävällisyys. Kännykässä on paljon materiaalia, joka voidaan ottaa uusiokäyttöön. Kierrätysmateriaalien hyödyntäminen on huomattavasti ympäristöystävällisempää kuin hupenevien raaka-aineiden kaivaminen maaperästä. Kännyköiden kierrätys vähentää myös kasvihuonekaasupäästöjä. Yhden matkapuhelimen kierrätyksellä DNA:n kautta voidaan säästää arviolta noin 40 kg hiilidioksidipäästöjä, mikä vastaa noin 220 kilometrin ajoa autolla, kertoo DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko.

Kampanjaidea syntyi vanhempien huolesta

DNA keräsi Auttava puhelin -kampanjassaan 27.11.–7.12.2018 vanhoja puhelimia kaikissa myymälöissään ympäri Suomea. Idea kampanjaan syntyi DNA:n kesällä 2018 tekemästä tutkimuksesta, jossa se kysyi 6-16-vuotiaiden lasten vanhemmilta digitaalisesta yhdenvertaisuudesta. Tutkimuksen mukaan lähes puolet vastanneista oli havainnut, että mikäli lapsella ei ole älylaitetta, se asettaa lapsen ulkopuoliseen asemaan kaveripiirissään. Jokaisesta kampanja-aikana kerätystä, kierrätettäväksi jätetystä puhelimesta DNA lahjoitti kymmenen euroa lyhentämättömänä SOS-Lapsikylän lasten ja nuorten laite- ja liittymähankintoihin. DNA huolehti samalla vanhojen puhelimien ympäristöystävällisestä ja tietoturvallisesta kierrätyksestä. Lahjoitetuilla varoilla SOS-Lapsikylä hankkii omien palvelujensa piirissä oleville lapsille ja nuorille esimerkiksi tietokoneita, älypuhelimia tai tabletteja.

Lisätietoja medialle:

Vilhelmiina Wahlbeck, viestintäjohtaja, DNA Oyj, puh. 044 040 1671, vilhelmiina.wahlbeck@dna.fi
Sami Aavikko, toimitusjohtaja, DNA Kauppa Oy, puh. 044 044 3069, sami.aavikko@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi

Kuvat

DNA:n Auttava puhelin -kampanjassa kierrätettäväksi tuotuja puhelimia
DNA:n Auttava puhelin -kampanjassa kierrätettäväksi tuotuja puhelimia
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

DNA Oyj
DNA Oyj
PL 10
01044 DNA

http://www.dna.fi

DNA Oyj on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe, data- ja tv-palveluita. DNA on Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija sekä kaapeli- että antenniverkossa. Yritysten osalta DNA näkee keskeisenä kasvualueena ajasta ja paikasta riippumattoman uuden työn, joka mahdollistuu älykkäillä päätelaitteilla, monipuolisilla viestintäpalveluilla ja nopeilla yhteyksillä. DNA:n liikevaihto vuonna 2017 oli 886 miljoonaa euroa ja liiketulos 124 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 4 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. DNA:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja Facebookissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

Kesälomalta paluu lisää yritysten tietoturvariskiä - huijarit hyödyntävät nyt useita viestintäkanavia11.8.2026 13:00:00 EEST | Tiedote

Tietojenkalastelut eivät tule työelämässä enää pelkästään sähköpostiin. DNA:n asiantuntijan mukaan verkkorikolliset hyödyntävät nykyisin useita kanavia rinnakkain, kuten Teamsin kaltaisia viestintäratkaisuja sekä pikaviestisovelluksia. Riski huijauksille korostuu erityisesti elokuussa, kun työntekijät palaavat kesälomilta kiireisen arjen ja täysien postilaatikoiden pariin.

Returning from summer holidays increases cybersecurity risks for businesses - Scammers now exploit multiple communication channels11.8.2026 13:00:00 EEST | Press release

Phishing attacks in the workplace are no longer limited to email. According to a DNA expert, cybercriminals today increasingly exploit multiple channels simultaneously, including collaboration platforms such as Microsoft Teams and various instant messaging applications. The risk of scams is particularly heightened in August, when employees return from summer holidays to busy workloads and overflowing inboxes.

DNA Oyj:n huhti–kesäkuun 2026 liiketoimintakatsaus: Tasainen kehitys jatkui kireässä markkinatilanteessa16.7.2026 08:30:00 EEST | Tiedote

Kireään kilpailutilanteeseen nähden kuluvan vuoden toinen neljännes oli DNA:lle taloudellisesti varsin hyvä. Huhti–kesäkuussa liikevaihto pysyi liki samalla tasolla vuodentakaiseen ajanjaksoon verrattuna. Käyttökate kasvoi, erityisesti kun vertailussa huomioidaan DNA:n IoT-liiketoiminnan siirto toiseen Telenorin konserniyhtiöön kuluvan vuoden alussa. Kiinteiden laajakaistaliittymien ja matkaviestinverkon liittymien määrät kasvoivat, mutta niiden keskilaskutus hieman laski.

DNA Plc’s Business Review for April–June 2026: Steady development continued in a highly competitive market environment16.7.2026 08:30:00 EEST | Press release

Considering the intense competitive landscape, the second quarter of the current year was financially quite strong for DNA. During April–June, revenue remained nearly at the same level as in the corresponding period last year. EBITDA increased, particularly when taking into account the transfer of DNA’s IoT business to another Telenor Group company at the beginning of the year. The number of fixed broadband and mobile network subscriptions increased, while their average revenue per user declined slightly.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye