BlackRock

BlackRock nimittää Christian Hyldahlin Pohjoismaiden alueen johtajaksi

Jaa

BlackRock on nimittänyt Christian Hyldahlin Pohjoismaiden alueen johtajaksi. Hän aloittaa BlackRockissa 21.10.2019.

Christian siirtyy tehtävään Tanskan suurimmasta eläkerahastosta ATP:sta, jonka toimitusjohtaja hän oli. Hänen miltei 20 vuoden mittainen uransa tätä ennen sisältää useita johtotehtäviä Nordeassa, muu muassa Nordea Asset Managementin sijoitusjohtajana ja toimitusjohtajana. Hän aloitti uransa vuonna 1990 joukkolaina-analyytikkona tanskalaisessa Unibankissa, joka fuusioitiin Nordeaan vuonna 2000.

BlackRockin EMEA-alueen liiketoimintaa johtava Rachel Lord kommentoi: ”Toivotamme Christian Hyldahlin lämpimästi tervetulleeksi BlackRockiin. Asiakkaat ja muut sidosryhmät Pohjoismaissa ja koko Euroopassa arvostavat häntä suuresti. Hän tuo mukanaan syvällistä alan tietämystä ja asiantuntemusta, ja hän on erityisen kiinnostunut vastuullisesta sijoittamisesta, joka on ensisijaisen tärkeää asiakkaillemme. Meillä on vakiintunut asiakaskunta ja houkuttelevia orgaanisen kasvun mahdollisuuksia tällä alueella seuraavan viiden vuoden aikana, joten Christian nimitys tulee innostavaan aikaan BlackRockin asiakkaille ja liiketoiminnalle.”

Christian Hyldahl kommentoi: “Olen viimeisen 10 kuukauden aikana harkinnut tarkkaan seuraavaa liikettäni, ja olen innoissani tullessani BlackRockiin, jolla on vaikuttavuutta globaalisti ja joka on selvästi alansa johtaja. Odotan pääsyä BlackRockin tiimiin ja yhteistyöhön yhtiön asiakkaiden kanssa Pohjoismaissa.”

Heinäkuusta 2017 sekä Pohjoismaiden alueen johtajana että Pohjoismaiden institutionaalisen liiketoiminnan johtajana toiminut Lena Lundholm-Micko jatkaa institutionaalisen liiketoiminnan vetäjänä Pohjoismaissa. Hän keskittyy BlackRockin suurimpiin asiakkaisiin näillä tärkeillä markkinoilla ja – tiiviissä yhteistyössä Christianin kanssa – varmistaa, että optimoimme BlackRockin valmiudet laidasta laitaan palvellaksemme institutionaalisia asiakkaitamme alueella mahdollisimman hyvin.

BlackRockilla on noin 40 työntekijää Tukholman- ja Kööpenhaminan-toimistoissa. Laajan asiakasliiketoiminnan lisäksi BlackRockin pohjoismaiseen liiketoimintaan kuuluu myös kasvava joukko sijoituksia kiinteistöihin ja uusiutuvaan energiaan. Näitä hallinnoidaan Tukholmasta ja Kööpenhaminasta käsin.


 
 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Viestintätoimisto Cocomms
Anna-Mari Tiilikainen, puh. 050 558 0888, anna-mari.tiilikainen(at)cocomms.com

Tietoja julkaisijasta

BlackRock

BlackRockin tarkoituksena on auttaa yhä useampia ihmisiä saavuttamaan taloudellista hyvinvointia. Sijoittajien varainhoitajana ja johtavana teknisten ratkaisujen tarjoajana asiakkaamme kääntyvät puoleemme tehdessään suunnitelmia tärkeimpien tavoitteidensa saavuttamiseksi. BlackRock hallinnoi asiakkaidensa puolesta maailmanlaajuisesti 6 842 miljardin dollarin varoja (30.6.2019). Lisätietoja: www.blackrock.com/corporate | Twitter: @blackrock | Blog: www.blackrockblog.com | LinkedIn: www.linkedin.com/company/blackrock.

 

 

 

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta BlackRock

BlackRock julkistaa suunnitelmansa vastuullisuuden edistämiseksi pörssiyhtiöissä18.3.2020 13:37:55 EETTiedote

BlackRock on julkaissut suunnitelmansa siitä, miten se aikoo vaikuttaa listattuihin yhtiöihin ja siten edistää vastuullisuutta sijoittamisessa oman tavoitteensa mukaisesti. BlackRock on asettanut mittareita, joilla se mittaa yhtiöiden edistymistä valituilla painopistealueilla. Yhtiö on myös määrittänyt hallituksen jäsenet, jotka BlackRockin näkökulmasta ovat vastuussa vastuullisuuden edistämisestä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme