Bocap Private Equity Oy

Bocap myy salkkuyhtiö Eficoden ennätystuotoin

Jaa
Bocapin kasvurahaston (”Bocap SME Achievers Fund II”) salkkuyhtiö Eficode Oy on myyty pääomasijoitusyhtiö Investcorpille. Bocap, joka sijoitti Eficodeen keväällä 2018, irtaantuu yhtiöstä kokonaan järjestelyn yhteydessä. Toteutettava järjestely on yritysarvolla mitattuna Bocapin historian suurin. Eficoden perustaja Risto Virkkala ja johto jatkavat yhtiön merkittävinä osakkeenomistajina.

Eficodesta tuli Bocapin sijoitusperiodin aikana Euroopan johtava DevOps-yhtiö ja yksi maailman palkituimmista Atlassian-kumppaneista. Bocapin kasvusijoituksen siivittämänä Eficode on kasvattanut liikevaihtonsa neljässä vuodessa 22 miljoonasta yli 150 miljoonaan euroon japalvelee nykyään asiakkaitaan 10 eri maassa noin 600 ammattilaisen voimin. Eficoden asiakaskuntaan lukeutuu noin 1400 muun asiakkaan ohella esimerkiksi Volvon, P&G:n, Nokian, The Royal Bank of Scotlandin, Osuuspankin, Vodafonen, ABB:n, Koneen, Rovion ja Vestasin kaltaisia kansainvälisiä suuryhtiöitä.

Bocapilla on ollut kunnia olla osana Eficoden päätähuimaavaa kasvutarinaa ja todistaa, kuinka Eficode on kehittynyt matkallaan suomalaisesta IT-yhtiöstä Euroopan johtavaksi DevOps-toimijaksi. Tiivis yhteistyö Eficoden kunnianhimoisen tiimin kanssa on ollut todella antoisaa, ja sijoitusperiodin alussa luotua globaalia strategiaa on toteutettu erinomaisesti!” kommentoi Bocapin sijoitusjohtaja Vilma Torstila.

Eficode on jälleen kerran hieno esimerkki yrittäjävetoisesta suomalaisesta menestystarinasta, jossa kansainvälistymistä on vauhditettu konseptillamme. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan, mitä tulevaisuus tuo Eficodelle ja sen lahjakkaalle tiimille tullessaan!” toteaa Bocapin perustajaosakas Julianna Borsos.

Eficoden perustaja Risto Virkkala on ollut erittäin tyytyväinen yhteistyöhön Bocapin kanssa: ”Yhteistyö Bocapin kanssa oli sujuvaa alusta lähtien. Heidän tiimillään oli kyky tukea meitä voimakkaasti yhtiön eri kasvuvaiheissa. Yhteisellä taipaleellamme teimme hurjan kasvuloikan, jonka aikana laajensimme toimintaamme 10 maahan!”

Järjestelyn edellytyksenä ovat tavanomaiset toteutusehdot ja viranomaishyväksynnät. Järjestelyn odotetaan toteutuvan vuoden 2023 ensimmäisellä neljänneksellä ja osapuolet ovat sopineet, ettei siihen liittyviä yksityiskohtia julkisteta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Vilma Torstila, sijoitusjohtaja & osakas, Bocap, +358 40 547 4010, vilma@bocap.fi


Ilari Nurmi, toimitusjohtaja, Eficode, +358 40 577 5084, ilari.nurmi@eficode.com

Tietoja julkaisijasta

Bocap Private Equity Oy
Bocap Private Equity Oy
Mikonkatu 9
00100 HELSINKI

https://www.bocap.fi

Bocap Private Equity Oy on johtava suomalainen riippumaton pääomasijoitusrahastoja hallinnoiva yhtiö, jonka missiona on vauhdittaa kilpailukykyisten suomalaisten pk-yritysten kasvua paitsi pääomittamalla myös tarjoamalla strategista ja operatiivista tukea. Bocapin rahasto oli perustettaessa v. 2012 Suomen ensimmäinen vain vähemmistösijoituksia suomalaisiin yrittäjävetoisiin, kannattaviin, 4–50 miljoonaa euroa vaihtaviin ja voimakkaasti kasvaviin listaamattomiin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin tekevä rahasto. Nykyään rahastoja on kolme (”Bocap PK Arvonkasvattajat I, II ja III”). Bocapin salkkuyhtiöt ovat tähän mennessä työllistäneet yli 5000 henkeä pääosin Suomessa ja niiden yhteenlaskettu liikevaihto on noin 400 miljoonaa euroa. Bocapin sijoittajina on pääosin suomalaisia institutionaalisia sijoittajia, säätiöitä sekä menestyneitä yrittäjiä ja näiden sijoitusyhtiöitä. Lisätietoja Bocapin nettisivuilta: www.bocap.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Bocap Private Equity Oy

Bocap sijoittaa strategisen tulevaisuusasiantuntijuuden edelläkävijään Gemiciin25.11.2021 08:00:00 EET | Tiedote

Bocapin kasvurahasto (Bocap SME Achievers Fund III) on sijoittajana Gemic Oy:n historian ensimmäisellä, yli 13 miljoonan euron rahoituskierroksella. Bocapin pääomasijoituksen lisäksi rahoituskierros sisältää pankkilainaa. Suomalaislähtöinen Gemic on kolmella mantereella toimiva, globaaleja suuryrityksiä palveleva kasvu- ja innovaatiostrategioihin keskittyvä asiantuntijayritys. Perinteisistä strategisen konsultoinnin toimijoista poiketen Gemic yhdistää yhteiskunta- ja ihmistieteitä sekä systeemiajattelua tulevaisuuden kasvuajurien tunnistamiseen ja kasvupolkujen luomiseen. Gemicin asiakkaisiin lukeutuu kymmenen Fortune 100 -listalla olevaa yritystä. Yhtiön liikevaihto nousee kuluvana vuonna yli 12 miljoonaan euroon.

Pääomasijoitusyhtiö Bocapin kolmas rahasto sai jälleen uusia sijoittajia mukaan yltäen 100 miljoonaan euroon8.6.2021 08:00:00 EEST | Tiedote

Pääomasijoitusyhtiö Bocap Private Equity Oy:n uusi rahasto, Bocap SME Achievers Fund III Ky, sai keväällä merkittävän määrän uusia suomalaisia sijoittajia kasvattaen rahaston sijoituskapasiteetiltaan 100 miljoonaan euroon. Bocap on näin ollen vakiintunein suomalainen kasvurahasto oltuaan toiminnassa vuodesta 2012 lähtien. Rahasto on saanut ykköskaartin suomalaissijoittajia mukaan, sillä mukana on niin institutionaalisia sijoittajia kuin menestyneiden yrittäjien sijoitusyhtiöitä. Bocapin rahastoista on tehty sijoituksia 13:een vastuullisesti toimivaan suomalaiseen yrittäjävetoiseen huippukasvuyhtiöön. Bocap on vauhdittanut yhtiöitä merkittävän seuraavan kasvuloikan tekemisessä, minkä myötä yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto on yltänyt 300 milj. euroon. Uudesta rahastosta tullaan tekemään sijoituksia noin 8 suomalaisyhtiöön. Kolmannen rahastonsa myötä Bocap ilmoittaa selvittävänsä mahdollisuutta perustaa edustustotyyppisiä toimistoja mm. New Yorkiin, Berliiniin ja Singaporeen tukeaksee

Konica Minolta on allekirjoittanut sopimuksen Bocapin salkkuyhtiö Specimin osakekannan ostamiseksi27.11.2020 09:00:00 EET | Tiedote

Bocap Private Equity Oy (“Bocap”) ja Konica Minolta, Inc. (“Konica Minolta”) ilmoittivat tänään Konica Minoltan hollantilaisen tytäryhtiön Konica Minolta Sensing Europe B.V.:n allekirjoittaneen sopimuksen Bocapin ”PK Arvonkasvattajat II” -rahaston salkkuyhtiöihin lukeutuvan Specim Spectral Imaging Oy:n (”Specim”) koko osakekannan hankkimiseksi. Oulusta lähtöisin oleva Specim on yksi globaalin fotoniikka-alan edelläkävijöistä.

Bocap käynnistää koronan runtelemaan talouteen 70 miljoonan euron rahaston suomalaisten pk-yritysten kasvun moottoriksi12.5.2020 08:00:00 EEST | Tiedote

Vuonna 2012 perustettu riippumaton ja yrittäjävetoinen pääomasijoitusyhtiö Bocap käynnistää kesäkuussa 2020 aiempien pääomasijoitusrahastojensa jatkeeksi samalla konseptilla toimivan kolmannen ja täysin markkinaehtoisen "Bocap PK Arvonkasvattajat III" -pääomasijoitusrahaston. Rahasto sijoittaa suomalaisiin, yrittäjävetoisiin ja etabloituneisiin noin 4 - 50 miljoonaa euroa vaihtaviin listaamattomiin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, joiden toimintaa leimaa voimakas ja kannattava kasvu.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye