Business Finlandin asiakasyritysten TKI-investoinnit tuplasti muita suuremmat ja viennin kasvu vahvempaa

Business Finlandin innovaatiorahoitusta saaneiden yritysten omat investoinnit TKI-toimintaan kasvoivat lähes 17 prosenttia, mikä on kaksinkertainen yleiseen noin kahdeksan prosentin kasvuvauhtiin verrattuna.
– Rahoittamamme kasvumoottori- ja veturihankekokonaisuudet toivat merkittävää kasvua. Siksi laajensimme rahoitusta kattamaan myös niin sanotusti haastajaluokan yritykset puolta pienemmällä eli 10 miljoonalla eurolla. Käynnissä on täten 12 suuren yrityksen johtamaa veturia ja kaksi pienempää hanketta, Business Finlandin pääjohtaja Nina Kopola kertoo.
Business Finland myönsi viime vuonna rahoitusta 826 miljoonaa euroa yritysten ja tutkimusorganisaatioiden TKI-projekteihin. Yrityksille myönnettiin innovaatiorahoitusta yhteensä 503 miljoonaa euroa, josta pk-yrityksien osuus oli 54 prosenttia.
Kaukomarkkinaviejien määrä kasvoi 180 yrityksellä
Business Finlandin vienninedistämispalveluiden avulla 180 yritystä on laajentanut vientiään kaukomarkkinoille. Tulos perustuu vienninedistämispalveluista tehtyyn arviointiin, jossa tutkittavat yritykset ovat saaneet vienninedistämispalveluita vuosien 2016–2019 aikana. Business Finlandilla on 38 toimipistettä 32 maassa.
Innovaatiorahoitusta vuonna 2019 saaneiden asiakasyritysten vienti on kasvanut viimeisen kolmen vuoden aikana yhteensä kymmenellä miljardilla eurolla.
– Vuodesta 2015 alkaen vientimme on kehittynyt erittäin hyvin verrattuna kilpailijamaihin. Olimme viennin kasvun kärjessä aina koronakriisiin asti verrattuna Ruotsiin, Tanskaan, Saksaan ja Norjaan. Vaikka menetimme kolme miljardia vientiä Venäjälle vuosien 2015–2021 aikana, kasvumme oli vahvempaa kuin kilpailijoilla. Vienti kasvoi, vaikka yksi keskeisimmistä vientimarkkinoistamme pieneni merkittävästi, Kopola kertoo.
– Suomen vienti on monipuolistunut ja laajentunut päämarkkinoiden ulkopuolelle palveluidemme avulla. Innovaatiorahoituksella ja kansainvälistymispalveluilla on merkittävä yhteisvaikutus kasvuun. Kansainvälisesti kasvuhaluisimmat asiakasyrityksemme ovat arvioineet meiltä saamansa vienninedistämispalvelut erinomaisiksi.
USA ohittanut Kiinan yritysaktivointien määrässä
Viime vuonna Business Finlandin kansainvälisen verkoston asiantuntijat ovat tavanneet asiakasyrityksiä lähes 8000 kertaa.
– Katseet ovat Aasian ja Euroopan lisäksi kääntyneet Yhdysvaltoihin. Lähes 300 yritystä on aktivoitu Yhdysvalloissa tunnistettuihin markkinamahdollisuuksiin. Eurooppa kokonaisuutena on iso ja ennestään tuttu vientimarkkina suomalaisille, Kopola kertoo.
Kiinassa on perinteisesti löydetty liiketoimintamahdollisuuksia suomalaisille yrityksille ja Kiinan rooli on edelleen vahva. Aivan Kiinan kannoilla on Business Finlandin aktivoinneissa Saksa, mikä on vahva vientimarkkina suomalaisille yrityksille.
Rahoitustiedot kaikkien saatavilla
Business Finlandin myöntämän rahoituksen avoin data päivittyy jatkossa uusin tiedoin kerran kuukaudessa. Aiemmin data päivitettiin kerran vuodessa. Tietojen saamisen helpottamiseksi ja toimintamme läpinäkyvyyden varmistamiseksi Business Finland päivittää rahoitustiedot jatkossa julkisiksi jokaisen kuukauden puolessa välissä.
Uudenmaan yrityksille myönnetty innovaatiorahoitus
Uudenmaan yrityksille innovaatiorahoitusta myönnettiin lähes 277 miljoonaa euroa.
Suurimmat rahoituksen saajat maakunnassa projektin toteuttamispaikan mukaan (sis. myös tutkimusrahoituksen):
Solar Foods Oy |
33 646 250 |
Neste Oyj |
27 723 750 |
Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy |
25 653 207 |
Borealis Polymers Oy |
20 000 000 |
Liikennevirta Oy |
19 521 000 |
Aalto-korkeakoulusäätiö sr |
16 609 430 |
Picosun Oy |
10 000 000 |
Helsingin Yliopisto |
7 419 894 |
GlucoModicum Oy |
5 546 000 |
Flow Technologies Oy |
4 872 661 |
Origin by Ocean Oy |
4 569 000 |
Onego Bio Ltd |
4 565 970 |
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nina Kopola
pääjohtaja, Business Finland
p. +358 2950 55700
nina.kopola(at)businessfinland.fi
Miia Linnusmaa
viestintäpäällikkö, Business Finland
p. 050 5577 958
miia.linnusmaa(at)businessfinland.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita sekä edistää matkailua ja investointeja Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa noin 40 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Finland
Japanilainen energiayhtiö sijoittaa tuulivoimaan Raaheen4.7.2025 07:39:28 EEST | Tiedote
Tokyo Gasin ja tanskalaisen EWIIn yhteisyritys TOWII Renewables investoi kahteen maatuulivoimahankkeeseen Suomessa. Projektit vahvistavat Suomen asemaa kansainvälisesti kiinnostavana uusiutuvan energian kohteena.
Kesämatkailu Pohjoismaihin kasvussa – Suomi voi hyötyä jatkossa3.7.2025 08:17:43 EEST | Tiedote
Alkukesän ulkomaisessa matkailussa on menossa useita, jopa ristiriitaisia trendejä. Suomen kannalta positiivista on matkailijoiden kasvanut kiinnostus uusiin ja vähemmän tunnettuihin kohteisiin. Toisaalta kasvaneet matkakustannukset aiheuttavat huolta.
Nettihaut paljastavat: sauna, järvet ja yötön yö kiinnostavat kesämatkailijoita26.6.2025 07:44:30 EEST | Tiedote
Suomen kesä tunnetaan ainutlaatuisista luontoelämyksistään kuten tuhansista järvistään ja keskiyön auringon paisteesta. Internetin hakukonedataan perustuvan tiedon mukaan luontoon liittyvien mielikuvien rinnalla kulttuuriin ja urbaaniin elämään liittyvät aiheet sekä kaupunkien tarjonta kiinnostaa yhä useampaa ulkomaista matkailijaa. Suomen tarjonnan tunteminen avaa paremmat mahdollisuudet saada matkailijat houkuteltua kesäiseen Suomeen.
Finnish health businesses seek new market in Japan23.6.2025 08:29:00 EEST | Press release
Business Finland is holding a comprehensive presentation of Finland’s health sector during Japan’s World Expo in Osaka, Kyoto and Tokyo. Japan faces challenges like a low birth rate, an ageing population and labor shortages in the care sector, which are an opportunity for Finnish skills exports. In 2024, health exports to Japan stood at to €67 million.
Suomalaiset terveysalan yritykset hakevat uutta markkinaa Japanista23.6.2025 08:29:00 EEST | Tiedote
Business Finland järjestää Japanin maailmannäyttelyn ympärillä kattavan suomalaisen terveysalan esittelyn Osakassa, Kiotossa ja Tokiossa. Japanin haasteet, kuten alhainen syntyvyys, ikääntyvä väestö ja työvoimapula hoiva-alalla ovat mahdollisuus suomalaiselle viennille. Viime vuonna terveysalan vienti Japaniin oli 67 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme