Cristal Snow'n lastenromaani ilmestyy Tammelta ensi vuonna

”Snow'n tarinassa on loistava juonenkuljetus, lämmittävää herkkyyttä, hillitöntä huumoria sekä mahtavia, samaistuttavia henkilöhahmoja. Hän rakentaa kirjan maailmaa taidolla ja vetävästi. Näen kirjasarjassa myös kansainvälistä potentiaalia. Snow on osoittanut suurta määrätietoisuutta aiemmissa töissään ja hänellä on näyttöä hyvin monialaisesta toiminnasta taiteen ja kulttuurin alalla”, hehkuttaa Tammen lasten- ja nuortenkirjojen kustantaja Saara Tiuraniemi.
Snow'lla on vankka tausta kirjoittajana. Hän on opiskellut New Yorkissa käsikirjoittamista ja kirjoittanut useita lastennäytelmiä. Monipuolisesti lahjakas Snow on tunnettu myös juontajana, laulajana, lauluntekijänä, näyttelijänä ja ohjaajana. Parhaillaan hän käsikirjoittaa tosi-tv-ohjelma Big Brotheria ja esiintyy Kymppitonnissa ja ToosaTV:ssä.
”Olen aina tiennyt kirjoittavani kirjan. Opettajat kauhistelivat äidinkielenaineideni pituutta, kun meikäpoika pystyi kerralla täyttämään vuodeksi tarkoitetun ainevihon. Se, että Tammi uskoo yhtä intohimoisesti ensimmäiseen kirjaani ja sen tuleviin jatko-osiin, on pitkäaikaisen unelman täyttymys”, iloitsee Cristal Snow.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Johanna Harkkila
Viestintäpäällikkö
Tammi
041 4497274
johanna.harkkila@tammi.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tammi
Miten välttää myyräkuume? Uutuuskirja vastaa moniin kiehtoviin ja kiperiin Suomen pikkunisäkkäitä koskeviin kysymyksiin24.4.2025 14:19:04 EEST | Tiedote
Millä toimilla voi välttää myyräkuumetartunnan? Miksi metsäsopuleista vain neljännes on uroksia? Entä tekevätkö tunturisopulit 40 vuoden välein joukkoitsemurhia vai lähtevätkö ne vaeltamaan, koska eivät halua nähdä muita sopuleita? Paavo Hellstedtin ja Juha Laaksosen upeasti kuvitettu Suomen pikkunisäkkäät -kirja (Tammi) kertoo pikkunisäkkäiden merkityksestä ekosysteemissämme ja tarjoaa huimasti tietoa eri lajien erityispiirteistä.
Tammen syksyn 2025 kirjakattaus tarjoaa monipuolisen valikoiman suuria tarinoita, jännittäviä mysteerejä ja lasten suosikkeja15.4.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Tammen syksy on vahvojen kertojien ja tietokirjallisuudessa suurten elämäntarinoiden juhlaa. R. M. Rosenbergin historiallinen romaani Amelie kertoo aateliskartanon elämästä nälkävuosien puristuksissa. Liz Mooren Metsien jumala on loistava mysteeri ja nerokas sukusaaga, jonka Barack Obama nosti suosituslistalleen. Tuula Karjalainen paljastaa Tove Jansson ja maailman lapset -teoksessaan, millainen yhteys Janssonilla oli lukijoihinsa. Hiljattain kansainvälisen H. C. Andersen -palkinnon ehdokkaaksi nimetyn Timo Parvelan Ella ja kaverit -sarja viettää 30-vuotisjuhlavuottaan.
Tekoäly avaa suomalaisen tietokirjallisuuden kansainvälistymiselle uusia mahdollisuuksia10.4.2025 10:30:00 EEST | Tiedote
Tänä keväänä suomeksi julkaistu Lauri Järvilehdon tietokirja Konemieli on julkaistu tuoreeltaan englanniksi nimellä The Machine Mind. Suomi-englanti-konekäännöksen ja äänikirjan englanninkielisen koneäänen ansiosta teos on kansainvälisen yleisön saatavilla merkittävästi tavanomaista nopeammin.
Seiväshyppääjä Wilma Murto avaa mielenmaisemaansa matkallaan maailman parhaaksi syksyllä 2025 ilmestyvässä kirjassa19.3.2025 14:00:00 EET | Tiedote
Hippo Taatilan kirjoittama Yli kaiken – Wilma Murto vie lukijansa syvälle sukupolvensa suurimman suomalaisen yleisurheilijan mielen sisään elokuun 2022 Euroopan mestaruutta seuranneen kolmen vuoden aikana.
Sir Anthony Hopkinsin muistelmat julkaistaan suomeksi marraskuussa5.3.2025 13:00:00 EET | Tiedote
Näyttelijäsuuruus kertoo uskomattoman tarinansa, miten teollisuuskaupungin pienestä pojasta kasvoi näyttämöiden ja valkokankaiden supertähti. Suomenkielisen teoksen kustantaja on Tammi ja suomentaja Tero Valkonen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme