DNA:n ympäristöjohtamiselle ISO 14001 -sertifikaatti

ISO 14001 on maailmanlaajuisesti tunnettu standardi ympäristöjärjestelmille, ja sen saavuttaminen osoittaa DNA:n sitoutumista ympäristövastuuseen.
"DNA on koko olemassaolonsa ajan tehnyt määrätietoisesti työtä toimintansa ympäristövaikutusten hillitsemiseksi, mutta nyt riippumattoman tahon tekemä arviointi varmentaa toimintamme. ISO-sertifikaatti on asiakkaillemme tae laadukkaasta kestävän kehityksen mukaisesta toiminnasta sekä siitä, että johtamistapamme ja prosessimme ovat kansainvälisesti tunnettujen vaatimusten mukaisia", sanoo DNA:n vastuullisuuspäällikkö Tuuli Nummelin.
Ympäristöjohtamisjärjestelmä pohjaa DNA:n vahvaan ilmastotyöhön
DNA:lla on jo yli 10 vuoden ajan tehty ilmastotyötä GHG-protokollan mukaisesti. DNA on onnistunutkin vähentämään päästöjänsä Scope 2 -luokassa, eli omien toimintojensa suurimassa luokassa, yli 50 prosenttia vuodesta 2015.
DNA on mukana Science Based Targets initiative -hankkeessa. Konsernintasoisena tavoitteena on toiminnan aito eli päästötön Scope 1 ja 2 Pohjoismaissa vuoteen 2030 mennessä, sekä se, että DNA:n toimittajista ainakin kaksi kolmasosaa on vuoteen 2025 mennessä SBT-tavoitteiden piirissä.
ISO 14001 -standardin mukaisen ympäristöjohtamisen DNA aloitti vuonna 2022.
Lisätietoja medialle
Tuuli Nummelin, vastuullisuuspäällikkö, DNA Oyj, puh. 044 044 6000, tuuli.nummelin@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat mobiilidatan käyttömäärissä jatkuvasti maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2021 liikevaihtomme oli 956 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
Koululaistutkimus: vanhempien huoli pienten lasten älypuhelimista heräsi – ruutuaikaa rajoitetaan nyt kiihtyvällä tahdilla7.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Suurin osa vanhemmista rajoittaa 5–12-vuotiaiden lastensa puhelimella viettämää aikaa tavalla tai toisella, selviää DNA:n teettämästä Koululaistutkimuksesta. Siitä huolimatta reilu kolmannes 5–12-vuotiaista viettää puhelimillaan 2–4 tuntia päivässä. Perheissä, joissa lapselle on päätetty hankkia puhelin yhteydenpitoa varten, on entistä useammin päädytty kellopuhelimeen. Kellopuhelimella on helppo rajoittaa lapsen älylaitteilla viettämää aikaa, mutta myös lykätä lapsen oman älylaitteen hankintaa.
School Survey: parents concerned about young children’s smartphone use – screen time is now being restricted at an accelerating rate7.8.2025 09:00:00 EEST | Press release
According to a School Survey commissioned by DNA, most parents limit the amount of time that children aged 5–12 can spend on their phones in one way or another. However, in spite of this, just over a third of 5–12-year-olds spend 2–4 hours a day on their phones. More and more families who want their children to have a phone for contact purposes have decided to get a smartwatch meant for kids. A smartwatch is an easy way to both limit the amount of time a child spends on smart devices and to postpone the purchase of their first smartphone.
DNA:n heinäkuun 2025 myydyimmät puhelimet ja älykellot1.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
DNA:n heinäkuun puhelinmyynnissä näkyi vahvasti edessä siintävä koulujen aloitus. Vaikka nuoremmille koululaisille hankittujen laitteiden osalta kellopuhelinten suosio kasvaa voimakkaasti, on myös uusia puhelimia ostettu kesällä monelle vanhemmalle koululaiselle. Heinäkuussa myydyimpien älykellojen listan kärkeen nousi toistamiseen lasten kellopuhelin Xplora XGO2.
DNA:lta jopa 120 miljoonan euron valokuituinvestointi – kaikkien asiakastaloyhtiöiden liittymät uudistetaan vuoteen 2028 mennessä18.7.2025 08:32:00 EEST | Tiedote
DNA toteuttaa laajan kuituinvestoinnin, jossa yhtiö tuo valokuidun kaikkiin nykyisiin asiakastaloyhtiöihin vuoteen 2028 mennessä. Päätös on merkittävä investointi suomalaisen tietoliikenneinfrastruktuurin kehittämiseen. DNA arvioi investointitason yltävän kolmen vuoden aikana jopa yli 120 miljoonaan euroon. Päätös heijastaa DNA:n pitkäjänteistä ja johdonmukaista investointilinjaa kuituverkkoihin.
DNA unveils ambitious 120-million-euro investment in fiber – comprehensive upgrades for all customer housing associations by 202818.7.2025 08:32:00 EEST | Press release
DNA is launching a comprehensive fiber investment plan that will bring fiber optics to all existing customer housing companies by 2028. This decision represents a significant investment in the development of Finnish telecommunications infrastructure. DNA estimates that the investment level exceeds EUR 120 million over the next three years. This decision reflects DNA's long-term and consistent investment strategy in fiber networks.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme