Dronet kilpailevat haastavissa kuljetustehtävissä
7.6.2022 08:30:00 EEST | Maanmittauslaitos | Tiedote
Drone Tournament -haastekilpailussa testataan, miten dronet suoriutuvat uusissa ja haastavissa kuljetustehtävissä. Samalla ratkotaan tosielämän tarpeista nousseita haasteita, joita ovat tuoneet kisaan droneja hyödyntävät yritykset ja muut toimijat.
Osallistuville joukkueille on tarjolla kolme haastetta. Ensimmäisessä haasteessa dronet pyrkivät kuljettamaan paketin maalta veneeseen. Toisessa tehtävässä dronella on tavoitteena laskeutua liikkuvaan veneeseen hyödyntäen samalla satelliittipaikannustietoa muun muassa veneen sijainnista, suunnasta ja nopeudesta. Kolmannessa tehtävässä tavoitteena on lennättää dronea lennättäjän näköpiirin ulottumattomissa muun muassa videokuvaa hyödyntäen.
Tapahtumaa voi seurata paikan päällä Otarannassa Luolamiehentiellä. Haastekilpailut pidetään torstaina 9.6. klo 9-15 välillä.
Hyötyä suomalaiselle drone-tutkimukselle
Drone Tournamentin järjestää teknologiatapahtumiin erikoistunut Ultrahack ja mukana kumppaneina on droneja hyödyntäviä yrityksiä. Myös alalla tehtävä tiede ja tutkimus on edustettuna: Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI sekä Valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT toimivat tapahtuman kumppaneina. Suomessa tehtävä droneihin liittyvä tutkimus, kuten niiden avulla tehtävä kaukokartoitus, edustavat maailman huippua.
- Droneja hyödynnetään jo nykyisin moniin tarpeisiin kuten kartoitus, maa- ja metsätalous sekä turvallisuus, joissa niiden avulla voidaan säästää niin aikaa kuin rahaakin. Tutkimme myös jatkuvasti uusia tapoja dronejen käyttöön. Mahdollisuuksia uusille innovaatioille on paljon ja niiden kehittämiseen tarvitaan niin yrityksiä kuin tieteellistä tutkimustakin. Drone Tournamentissa alan toimijat kirittävät uusinta osaamista ja hyödyntävät uusimpia teknologioita, minkä ansiosta koko alaa viedään eteenpäin, kiteyttää tutkimusprofessori Eija Honkavaara Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGIstä.
Yhteyshenkilöt
Tutkimusprofessori Eija Honkavaara, Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus, 029 531 4716, etunimi.sukunimi@nls.fi
Tietoja julkaisijasta
MaanmittauslaitosPL 84 (Opastinsilta 12C)
00521 HELSINKI
029 530 1100 (Vaihde)https://www.maanmittauslaitos.fi/
Teemme maanmittaustoimituksia, ylläpidämme kiinteistöjen ja osakehuoneistojen tietoja, huolehdimme omistusoikeuksien rekisteröinneistä ja kiinnityksistä, tuotamme kartta-aineistoja sekä edistämme paikkatietojen tutkimusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maanmittauslaitos
Maailman laajin yksittäisten puiden tietojärjestelmä löytyy Suomesta – kattaa 8,5 miljardin puun tiedot2.11.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Tutkimuskokeiluna alkanut Metsäkanta kattaa nykyään 8,5 miljardin puun tiedot 29 miljoonan hehtaarin alueelta. Lähes koko maan laajuiseksi kasvanut tietokanta osoittaa, että yksittäisten puiden tietoa voidaan tuottaa laajassa mittakaavassa.
Statistik: Skogspriset förblev stabilt, handelsvolymerna minskade30.10.2026 06:00:00 EET | Pressmeddelande
Skogspriset förblev oförändrat i hela landet trots att priset på virke sjönk. Hektarpriset steg mest i Södra Savolax och sjönk mest i Satakunta. Lantmäteriverket sammanställde köpeskillingsregistrets uppgifter om priserna och antalen köp av skogsfastigheter på mer än 10 hektar från ingången av 2026 till utgången av september.
Tilasto: Metsän hinta pysyi vakaana, kauppamäärät laskivat30.10.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Metsän hinta säilyi koko maassa samalla tasolla puun hinnan laskusta huolimatta. Eniten hehtaarihinta nousi Etelä-Savossa ja laski Satakunnassa. Maanmittauslaitos kokosi kiinteistöjen kauppahintarekisteristä yli 10 hehtaarin metsätilakauppojen hinnat ja lukumäärät vuoden 2026 alusta syyskuun loppuun.
Puiden kuolleet oksat liikkuvat – ja täysin eri tavalla kuin elävät28.10.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Kuolleet puunoksat eivät suinkaan ole paikallaan, vaan liikkuvat selvästi vuorokauden aikana. Tämä käy ilmi Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI:n ja Heidelbergin yliopiston yhteisestä tutkimuksesta.
Fem års uppföljning har avslöjat trädens individuella skillnader i stresstålighet20.10.2026 07:50:00 EEST | Pressmeddelande
Kontinuerliga observationer med laserskanning insamlade timme för timme erbjuder en unik möjlighet att upptäcka tidiga varningssignaler på att träd försvagas.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme