Nuorten yrittäjyys ja talous NYT

Duunikoutsi on vuoden paras digitaalinen oppimisratkaisu

2.4.2020 16:27:50 EEST | Nuorten yrittäjyys ja talous NYT | Tiedote

Jaa
Suomen eOppimiskeskus ry:n järjestämässä eEemeli-kilpailussa valitaan vuosittain parhaita digitaalisia oppimisratkaisuja. Vuoden 2020 voittajaksi valittiin Talous ja nuoret TATin kehittämä Duunikoutsi-mobiilisovellus.

Duunikoutsi sai tuomaristolta erityistä kiitosta siitä, kuinka hyvin se vastasi tämän vuoden kilpailun kriteereihin: hyvinvoinnin ja tunne- sekä vuorovaikutustaitojen vahvistamiseen, vahvuuksien tunnistamiseen sekä oppimaan oppimisen taitojen tukemiseen. Duunikoutsi on tuomariston mukaan ajankohtainen ja helppokäyttöinen tuote, joka ohjaa nuorta positiivisen vahvistamisen avulla ja tekee personoidun oppimispolun näkyväksi robokoutsin avulla.

”Kehitimme Duunikoutsin nuoren työkaluksi ja apuvälineeksi. Sen tavoitteena on antaa nuorelle varmuutta työelämää varten sekä tukea nuorta omien vahvuuksien ja kiinnostuksen kohteiden tunnistamisessa. Vajaassa vuodessa olemme saaneet kiittelevää palautetta opinto-ohjaajilta, tästä sovelluksesta on tullut varsinainen opon pikku apuri”, TATin kumppanuuspäällikkö Riikka Lehtinen kommentoi.

”Olemme erittäin otettuja Duunikoutsin saamasta tunnustuksesta. Tällä tiellä on hyvä jatkaa – jatkamme Duunikoutsin kehittämistä seuraavaksi osana osaamiskeskustyötä. Tarkoituksenamme on tuoda myös vapaa-aika ja siellä kartutettu osaaminen osaksi Duunikoutsia”, Lehtinen kertoo.

Duunikoutsi-mobiilisovellus on nuorten työelämävalmentaja, joka auttaa tunnistamaan ja sanoittamaan osaamista ja vahvuuksia sekä etsimään TET-paikkaa, kesätöitä tai unelmien työtä. Nuori etenee sovelluksessa tekemällä pieniä haasteita. Itsetuntemuksen haasteita tekemällä nuorelle muodostuu osaamispohjainen CV, jonka hän voi tilata CV-koneesta omaan sähköpostiin. Nuoren apuna on tekoälypohjainen Robokoutsi. Se suosittelee aiheita ja nuoren palautteen pohjalta personoi suositteluja ja tekee näkyväksi aihekartalla nuoren etenemisen ja kiinnostuksen. Duunikoutsi sisältää sen, mitä työnhausta tarvitsee tietää: vinkit, CV:n, testejä ja inspiroivia uratarinoita.

Sovelluksen on kehittänyt TAT yhdessä Oikotie Työpaikkojen ja SAK:n kanssa. Sovelluksen teknisestä toteutuksesta vastaavat 10Monkeys ja Headai. Duunikoutsi on ladattavissa maksutta sovelluskaupoista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Nuorten yrittäjyys ja talous NYT
Nuorten yrittäjyys ja talous NYT
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

https://nuortennyt.fi/

Talous ja nuoret TAT on valtakunnallinen vaikuttaja. Autamme nuoria kehittämään talous- ja työelämätaitoja sekä innostumaan yrittäjyydestä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Nuorten yrittäjyys ja talous NYT

The Future Founder-stipendier stärker företagsamheten i gymnasierna i Finland – målet är att bevilja ett stipendium på 1 000 euro i varje gymnasium11.12.2025 00:00:00 EET | Tiedote

Teknikentreprenören Zach Shelby och Ung företagsamhet och ekonomi NYT rf lanserar ett nytt stipendiesystem för gymnasier. Syftet är att inspirera nya generationer av företagare och att öka användningen av programmet Ett år som företagare i gymnasierna. Bakom stipendierna står en fond som grundats av Shelby och av Peter Sarlins Foundation PS, som långsiktigt stödjer utbildning och forskning för att stärka Finlands och Europas teknologiforskning och konkurrenskraft. Fonden får dessutom stöd av de europeiska teknikföretagarnas Illusian Founder Office.

The Future Founder -stipendit vahvistamaan yrittäjyyttä Suomen lukioissa – tavoitteena myöntää 1 000 euron stipendi jokaiseen lukioon11.12.2025 00:00:00 EET | Tiedote

Teknologiayrittäjä Zach Shelby ja Nuorten yrittäjyys ja talous NYT käynnistävät uuden stipendijärjestelmän lukioille. Stipendien tavoitteena on inspiroida uusia yrittäjäsukupolvia ja lisätä Vuosi yrittäjänä -ohjelman käyttöä lukioissa. Stipendien taustalla on rahasto, jonka perustaja on Shelbyn lisäksi myös Peter Sarlinin perustama Foundation PS, joka tukee pitkäjänteisesti koulutusta ja tutkimusta vahvistaakseen Suomen ja Euroopan teknologiatutkimusta ja kilpailukykyä. Rahastoa tukee lisäksi eurooppalaisten teknologiayrittäjien Illusian Founder Office.

Nuorten usko työelämään vahvistunut – tuhansia nuoria osallistuu Maailman suurimpaan etäTETiin marraskuussa29.10.2025 15:00:38 EET | Tiedote

Mitä kaikkea tarjoaa yksi viikko työelämässä parinkymmenen eri työnantajan hommissa? Nuorten yrittäjyys ja talous NYT -järjestön Maailman suurin etäTET kokoaa tuhannet nuoret yhteiselle, ainutkertaiselle TET-jaksolle 3.–7. marraskuuta. Maanlaajuinen TET tarjoaa monipuoliset tutustumismahdollisuudet työelämään myös pienten paikkakuntien nuorille. Ovensa tettiläisille avaavat elintarvike-, kunta- ja hyvinvointi-, metsä-, finanssi- ja kaupan alan toimijat.

Undersökning: Unga har rekordpositiva attityder till företagande – hälften överväger att bli företagare5.9.2025 00:00:00 EEST | Tiedote

Ung företagsamhet och ekonomi NYT Finlands Näringsliv EK EMBARGO: fre 5.9 kl. 00 Finlands Näringsliv (EK), som är huvudarrangör av Företagardagen den 5 september, vänder uppmärksamheten mot den nästa generationens företagare. Ungas attityder till företagande har utvecklats i en lovande riktning i Finland. Det är positivt med tanke på ägarbyten att unga är särskilt intresserade av att bli företagare i ett existerande företag. Intresset för att starta nya företag är störst bland unga från invandrarfamiljer.

Jättesuccé för Finland i ungas företagsamhetstävling i Aten – tre pallplaceringar till de finländska teamen4.7.2025 16:53:47 EEST | Pressmeddelande

Finland representerade framgångsrikt i den internationella Gen-E-tävlingen. BioAnglers NYT, ett företag grundat av två gymnasiestuderande, vann FedEx Access Award och placerade sig på tredje plats i sin innovationskategori. TarjousMatch NYT utsågs till näst bästa företaget på högskolenivå. Finland tog därmed hem fler pallplaceringar än något annat land i tävlingen. Under evenemanget delades också utmärkelsen ut till Europas bästa skolor inom entreprenörskapsutbildning – bland dessa fanns Tampereen seudun ammattiopisto Tredu.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye