Edessä voi olla pahin tulvakevät vuosikymmeniin Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä
Viime viikon lumi- ja vesisateet lisäävät tulvavahinkojen riskiä Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä. Lumikertymä on ollut selvästi viime vuosia suurempi, minkä vuoksi vedenkorkeuksien ennustetaan nousevan selvästi tavanomaista korkeammaksi.
- Ennusteiden mukaan pahimmillaan voimme saada suurimmat tulvat 30 vuoteen. Tulvan suuruus riippuu kuitenkin kevään sääolosuhteista. Yöpakkaset hidastavat ja pienentävät tulvaa, kun taas lämmin sää sateiden kera nopeuttaa tulvaa, kertoo johtava vesitalousasiantuntija Diar Isid Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
Tulvakausi on alkamassa
Viime päivien sulaminen näkyy jo vesistöissä suurempina virtaamina ja vedenkorkeuden nousuna. Etenkin peltovaltaisilla ja vähäjärvisillä alueilla tulvahuippu on odotettavissa lähipäivinä sekä Hämeessä että Pirkanmaalla.
Suurten järvialueiden tulvahuippua odotetaan vasta toukokuulle.
- Etenkin Längelmäveden ja Hauhon reiteillä järvien vedenkorkeudet nousevat selvästi viimevuotista korkeammalle. Vedenkorkeuden ennustetaan nousevan 5-23 cm viime vuotista korkeammalle. Tulvahuippu ajoittunee toukokuun puoleen väliin, ennustaa SYKEn tutkija Harri Myllyniemi Tulvakeskuksesta.
Ohessa on esitetty taulukossa Längelmäveden ja Hauhon reittien järvien vedenkorkeudet vuonna 2021 ja ennustetut tulvahuiput toukokuun lopussa tänä vuonna.
Järvi, havaintopaikka | Kunta | Maksimihavainto 2021 | Ennustettu tulvahuippu |
Erotus |
Längelmävesi, Kaivanto | Kangasala | 84,82 | 85,05 | +23 cm |
Iso-Roine | Hämeenlinna/ Hauho | 85,07 | 85,12 | +5 cm |
Kukkia | Pälkäne | 87,31 | 87,38 | +7 cm |
* Korkeudet N2000-korkeusjärjestelmässä
ELY-keskukset mittaavat vedenkorkeuksia pääasiassa suurimmista järvistä. Useimmista pienemmistä järvistä ja joista ei ole vedenkorkeuden tai virtaaman havaintotietoja.
- Uhkaavista vedenkorkeuksista voi ilmoittaa vesi.fi karttapalvelussa.
- Tielle nousseesta tulvavedestä tai tukkeutuneesta tierummusta voi ilmoittaa Palauteväylä palveluportaalissa.
- Ennustetuilla vedenkorkeuksilla vahinkoja voi syntyä lähelle rantaa sijaitseville rakennuksille ja rakenteille sekä alaville peltoalueille. Nyt olisi hyvä aika tarkistaa, ovatko veneet ja esimerkiksi talveksi maalle nostetut laiturit siirretty riittävän kauas vesirajasta, toteaa Isid.
Huolehdi riittävästä varautumisesta
Pelastuslain mukaan jokainen on velvollinen suojaamaan omaisuuttaan ja huolehtimaan riittävästä varautumisesta myös tulviin. Hätätilanteessa tulee olla yhteydessä hätänumeroon 112. Lisätietoja kodin suojaamisesta tulvalta on saatavilla vesi.fi palvelussa.
Jos veden nousu uhkaa katkaista maantien liikenteen tai uhkaa maantien varrella olevan kiinteistön rakenteita, ota välittömästi yhteyttä Tienkäyttäjän linjalle, p. 0200 2100 (avoinna 24/7).
- Nyt ennustetut tulvat ovat poikkeuksellisia eikä niitä ole tavattu tällä vuosituhannella. Esimerkiksi Längelmäveden ja Hauhon reitillä tällaisia tulvia on yleensä 10–15 vuoden välein, toteaa Myllyniemi.
Säännöstelyllä voidaan ehkäistä kevättulvia
Pirkanmaan suurimmat säännösteltävät järvet ovat Näsijärvi, Pyhäjärvi, Vanajavesi, Kyrösjärvi sekä Rauta- ja Kulovesi. Kaikkien näiden järvien vedenkorkeuksia on talven mittaan laskettu, jotta järvissä olisi tilaa tulvavesille.
- Näillä näkymin näiden järvien voimalaitosten ja säännöstelyrakenteiden juoksutukset ovat suuria koko toukokuun ja mahdollisesti vielä kesäkuussa, arvioi vesitalousasiantuntija Niko Nurhonen Pirkanmaan ELY-keskuksessa.
Vanajavedellä säännöstelyjuoksutuksiin käytettävän Lempäälän kanavan veneliikennekäyttöä joudutaan luultavasti rajoittamaan toukokuun ajan. Lisätietoa on saatavilla Väyläviraston sivuilta.
Pirkanmaan pienempiä säännösteltyjä järviä ovat esimerkiksi Mouhijärvi ja Kiikoisjärvi Sastamalassa, Linnanjärvi Parkanossa sekä Ruuta-, Nuta- ja Kortejärvet Urjalassa. Myös näillä järvillä vedenkorkeuksia on laskettu talvella.
Kanta-Hämeessä on laskettu vedenkorkeutta esimerkiksi Lammin Pääjärvellä, Tervakosken Alasjärvellä sekä Hämeenlinnan Alajärvellä.
- Vastaavanlaista lumista talvea ei ole ollut vuosiin. Lumitilannetta kuvastaa muuan muassa se, että Pääjärvellä on viimeksi vuonna 2013 jouduttu laskemaan vedenkorkeus yhtä alas kuin nyt, kertoo johtava asiantuntija Terhi Moilanen Hämeen ELY-keskuksessa.
Lue lisää:
- Vesitilanne ja ennusteet (vesi.fi)
- Vesistöjen vedenkorkeudet Pirkanmaalla (ymparisto.fi)
- Vesistöjen vedenkorkeuden Hämeessä (ymparisto.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirkanmaan ELY-keskus:
- Johtava vesitalousasiantuntija Diar Isid, p. 0295 036 188
- Vesitalousasiantuntija Niko Nurhonen, p. 0295 036 103
Hämeen ELY-keskus:
- Johtava asiantuntija Terhi Moilanen, p. 0295 025 205
- Vesitalousasiantuntija Milla Torkkel, p. 0295 025 225
Tulvakeskus/Suomen ympäristökeskus:
- Tutkija Harri Myllyniemi, p. 0295 251 439
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Kiuralan sillan liikuntasaumatyö sulkee ajokaistan10.5.2024 14:15:00 EEST | Tiedote
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tekee liikuntasaumalaitetöitä viikolla 21 Kiuralan sillalla Sastamalassa.
Pirkanmaalle tulossa pitkä ja kuuma päällystyskesä 202410.5.2024 11:28:49 EEST | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskuksen päällystystyöt alkavat toden teolla ensi viikolla. Uutta päällystettä saadaan aikaan koko päällystyskauden aikana noin 240 kilometriä. Tienkäyttäjiltä pyydetään ennakointia matkantekoon sekä erityistä varovaisuutta työmaiden läheisyydessä.
Vermassalon tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus on nähtävillä2.5.2024 14:04:45 EEST | Tiedote
Ilmatar Vermassalo Oy:n Vermassalon tuulivoimahanke on edennyt ympäristövaikutusten arvioinnissa selostusvaiheeseen. Arviointiselostusta esitellään yleisötilaisuudessa Kurjenkylän kylätalolla toukokuun lopussa.
Rantatunnelin puolivuotishuolto ja pesu lyheni vuorokaudella24.4.2024 13:56:49 EEST | Tiedote
Tampereen Rantatunnelissa tehdään yötyönä viikolla 17 tunnelin puolivuotishuolto. Tunnelin B-putki suljetaan liikenteeltä jo tänään klo 22 alkaen.
Työttömien määrä oli Pirkanmaalla maaliskuussa 5 827 henkilöä suurempi kuin vuotta aiemmin, maakuntavertailussa Pirkanmaan työttömyys kasvoi jälleen eniten24.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Pirkanmaalla työttömien työnhakijoiden määrä oli maaliskuussa 27 747 henkilöä. Lomautettujen määrä oli 3 471 henkilöä, jossa kasvua oli vuositasolla 1 762 henkilöä, eli 103 prosenttia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme