Demariopiskelijat

Ei ruusuja, vaan tasa-arvoa Suomen uusi hallitus

Jaa

Naistenpäivä on historiallinen jäänne siltä ajalta, kun tasa-arvon tavoitteluksi riitti kerran vuodessa asian pahoitteleminen äideille, tyttärille ja vaimoille. Sekä sen kuuluisan ruusun antaminen. Yhden päivän voimalla naiset joutuvat kestämään Euroopan pahinta lähisuhdeväkivaltaa, miehiä huonompaa palkkausta ja epävakaata työmarkkina-asemaa. Suurin osa korkeakouluopiskelijoista on naisia, mutta korkeampi koulutusaste ei siltikään näyttäydy korkeampana palkkauksena tai johtotehtävien jakautumisessa.


Rahan sanotaan olevan yhteiskunnassamme arvostuksen todellinen mittari, ja nykyinen hallitus on todellakin näyttänyt mitkä sen arvot ovat. Tällä hallituskaudella tasa-arvo on ottanut merkittäviä askeleita taaksepäin. Erityisen miesvaltaisia ovat hallituspuolueiden keskustan ja sinisten eduskuntaryhmät, ja tämä on näkynyt karulla tavalla hallituksen politiikassa. Tasa-arvon vastaiset teot ovat surullista luettavaa suomalaiselle yhteiskunnalle. Ensin hallitukselta unohtui tasa-arvosuunnitelma. Sen jälkeen naisvaltaiset alat saivat eteensä kilpailukykysopimuksen ja lomarahaleikkaukset. Tämän jälkeen Suomen ulkopoliittinen linja eli omaa elämäänsä ulkoministeri Soinin vastustaessa ministerimatkoillaan naisten oikeuksia omaan kehoonsa. Nykyhallituksen politiikka on ollut kautta linjan naisia ja tasa-arvoa vahingoittavaa. Hallituksen kaatuminen naistenpäivänä on kuin kohtalon ivaa.

Sosialidemokraattiseen ajatusmaailmaan kuuluu erottamattomasti tasa-arvo, joka saavutetaan  muuttamalla rakenteita eikä ruusuja antamalla. Sosialidemokraattinen politiikka on tasa-arvon politiikkaa.  Tämä näkyy tällä hetkellä muun muassa SDP:n eduskuntaryhmässä, jossa naisia on 62 % eli eniten eduskunnassa. Esimerkiksi ajatuspaja Toivon tutkimuksien perusteella SDP on nuorten naisten puolue.

Eduskuntaan valittiin viime vaaleissa 83 naista.  Luku on vasta kolmanneksi korkein eduskunnan historiassa. Älä leiki naistenpäivänä ruusuilla. Äänestä sen sijaan ehdokasta, joka varmistaa että naistenpäivä jää historiaan.

Yhteyshenkilöt

Topi KytölehtoPuheenjohtaja

SONK ry:n puheenjohtaja. Suomen historian aineenopettaja-opiskelija Jyväskylästä, jota innostaa tasa-arvo, sivistys, liikunta ja flamenco.

+358509115304topi.kytolehto@sonk.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Demariopiskelijat
Demariopiskelijat
Siltasaarenkatu 18-20
00530 Helsinki

+358451129299http://www.sonk.fi

Opiskelijat inhimillisemmän ja yhdenvertaisemman yhteiskunnan puolesta. Olemme valtakunnallinen poliittinen opiskelijajärjestö.Tavoitteenamme on edistää opiskelijoiden osallistumista poliittiseen keskusteluun, jossa painopisteenä on koulutus- ja sivistyspolitiikka. Meitä yhdistävät vapauden, yhdenvertaisuuden sekä solidaarisuuden arvot.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Demariopiskelijat

Demariopiskelijat haluavat SDP:n puoluekokouksen tekevän kestäviä päätöksiä huomioiden tulevat sukupolvet.15.6.2020 10:51:05 EESTTiedote

SDP:n 46. puoluekokous järjestetään 22.-24.8. Tampereella. Sosialidemokraattiset opiskelijat SONK ry näkee SDP:n tulevaisuudessa entistä vahvempana toimijana poliittisella kentällä ja varteenotettavana äänestysvaihtoehtona nuorille ja opiskelijoille. SDP on kaikenikäisten kansanliike. SDP:n politiikka perustuu niin sosialidemokraattisiin arvoihin kuin myös tutkittuun tietoon eikä poliittisia päätöksiä tehdä vain hetken mielijohteesta vaan harkiten ja kokonaisuutta punniten.

Hakijat pidettävä ajantasalla opiskelijavalinnan muutoksista16.4.2020 12:06:15 EESTTiedote

Korkeakoulut tiedottivat viime viikolla opiskelijavalinnan muuttumisesta, sillä vallitseva koronatilanne estää perinteisten valintakokeiden järjestämisen. Päätös oli terveydellisestä näkökulmasta järkevä ja odotettu mutta tuli varsin myöhään etenkin huhtikuussa järjestettävien valintakokeiden osalta. Tieto toukokuun valintakokeiden uudelleenjärjestelyistä ei ole vielä aivan niin akuutti. Monille hakijoille korkeakouluun hakeminen on jo valmiiksi kuormittava prosessi ja opiskelijavalinta on ollut viime vuosina jatkuvien muutosten kohteina. Kevät opiskelijavalintoineen on jo valmiiksi raskas ilman epätietoisuutta opiskelijavalinnan kriteereistä. Esimerkiksi monen hakijan kalenteriin on merkitty ensi viikon torstaiksi 23.4. VAKAVA-koe eikä kokeen peruuntumisen lisäksi ole vielä muuta tietoa, miten kasvatusalan valintayhteistyö poikkeusoloissa toteutuu. Sosialidemokraattiset opiskelijat SONK ry toivoo korkeakoulujen tiedottavan opiskelijavalinnan muutoksista poikkeusoloissa niin yleisellä

Opiskelijat osaksi sosiaaliturvan uudistusta ja sen valmistelua6.2.2020 18:21:10 EETTiedote

Sanna Marinin hallituksen tarkoituksena on aloittaa kauan odotettu sosiaaliturvan uudistus. Uudistuksen tavoitteena on päivittää sosiaaliturva paremmin vastaamaan nykyajan tarpeisiin ja haasteisiin. Lisäksi uudistuksen tarkoituksena on myös hajanaisen ja monimutkaisen järjestelmän yksinkertaistaminen ja yhdentäminen. Hallituksen asettamat tavoitteet kuten selkeämpi ja toimivampi järjestelmä sekä riittävän toimeentulon takaaminen kaikille ovat hyviä ja kannatettavia. Sosiaaliturvan uudistuksessa tulee myös tuoda opiskelijat vihdoin samalle tasolle perusturvan saajien kanssa. Myös opiskelijoiden tuet tulee ottaa osaksi sosiaaliturvan uudistusta ja tulevaa yhtenäisempää järjestelmää. Helsingin sanomat uutisoivat 6.2. hallituksen päässeen sopuun uudistusta valmistelevan komitean kokoonpanosta ja tehtävänannosta. Tehtävänannosta HS:n tiedot eivät vielä paljoa kerro, mutta sen tulisi myös sisältää opiskelijoiden ottaminen tasavertaiseksi osaksi uutta järjestelmää. HS:n mukaan komiteassa olis

Opiskeluaikojen lyhentäminen ei onnistu opiskelijoita painostamalla17.1.2020 13:59:54 EETTiedote

Helsingin Sanomien eilisessä (16.1.2020) uutisessa kerrottiin hallituksen mahdollisten työllistämistoimien listalla olevan myös opiskeluaikojen lyhentäminen, mikä voi sinänsä olla tavoiteltavaa, mutta sen kannatettavuus riippuu paljon käytettävistä keinoista. Jos suunnitelmissa on opintotuen vaatimusten kiristäminen entisestään esimerkiksi vähentämällä opintotukikuukausia tai kiristämällä entisestään opintopistevaatimuksia, tulee vaikutus olemaan pahimmillaan jopa päinvastainen. Tällaiset toimet vain lisäävät opiskelijoilla jo nyt olevia paineita valmistua ja suoriutua, mikä lisää mielenterveydellisiä ongelmia ja rasitusta. Opintotuen vaatimusten tiukentaminen lisää myös painetta hankkia tuloja työskentelemällä opintojen ohelle, mikä entisestään pitkittää opintoja. Tällä hetkellä opiskeluaikoja pitkittävät eniten työnteko opintojen ohella sekä mielenterveydelliset ongelmat kuten masennus. Tämän takia opiskeluaikojen lyhentämiseen parhaat toimenpiteet olisivat opintorahan merkittävä tas

Järkeä opiskelijavalintaan - Maksuttoman avoimen väylää kehitettävä5.11.2019 16:05:30 EETTiedote

SONKin 52. liittokokouksen julkilausuma Yhä useampi opiskelija joutuu viettämään välivuosia pyrkiessään jatko-opintoihin. Korkeakoulu 2030 -vision tarkoituksena on nostaa Suomen korkeakouluastetta. Tällä hetkellä OECD -maista Suomella on suurin pula korkeakoulutetusta työvoimasta. Sosialidemokraattiset opiskelijat - SONK ry:n liittokokous haluaa poistaa tarpeettomat välivuodet. Opiskelijoiden siirtyminen helposti korkeakouluopintoihin ehkäisee syrjäytymistä ja nopeuttaa työelämään siirtymistä. Sujuva opintoihin siirtyminen on myös nuorelle itselleen helpotus kun tulevaisuudelle löytyy suunta. Opintojen liukuvuutta tulisikin lisätä siten, että korkeakouluun pääseminen avoimen opintojen kautta olisi helpompaa ja korkeakouluopintoja voisi suorittaa jo toisen asteen aikana. Maksuttoman avoimen yliopiston väylää kehittämällä saadaan parannettua työmarkkinoiden joustavuutta ja työvoiman tuottavuutta. Avoimen opinnot mahdollistavat paremmin omaan alaan tutustumisen, joka edesauttaa oman löytä

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme