Finanssiala ry

Eläkejärjestelmä toimii kuin kone – tuore selvitys avaa järjestelmään kohdistuvia riskejä

Jaa
Finanssiala ry on julkaissut selvityksen työeläkejärjestelmään kohdistuvista riskeistä sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Tarkasteltavat riskit ovat sekä yhteiskunnasta johtuvia, kuten inflaatio tai työttömyys, että eläkejärjestelmän itsensä vaikutettavissa olevia, kuten sijoitustoiminta. Erilaisia riskejä tarkastellaan sekä erikseen että yhdessä. Eläkejärjestelmää ei tarkastella selvityksessä yksinään, vaan järjestelmää peilataan myös ulkopuolisiin voimiin, kuten sääntelyyn.

Selvityksen keskeinen johtopäätös on, että minkään tarkastellun riskin toteutumisella ei ole sanottavaa vaikutusta maksussa oleviin tai alkaviin eläkkeisiin lyhyellä aikavälillä, ja monen vaikutus jää vähäiseksi myös keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Kuitenkin esimerkiksi ansiotasoon ja sijoitustuottoihin liittyvien riskien vaikutukset voivat olla suuria sekä keskipitkällä että pitkällä aikavälillä.

Selvitys arvioi riskien vaikutusta sekä eläkkeiden tasoon että työntekijöiden, työnantajien ja yrittäjien maksamiin eläkemaksuihin.

”Työeläkejärjestelmän riskit ovat usein keskusteluissa, ja nyt niistä on myös kattava selvitys. Erityisen ajankohtaiseksi teeman tekee parhaillaan käynnissä olevat pohdinnat työeläkkeiden rahoituksen tulevaisuudesta”, sanoo Finanssiala ry:n työeläkeasioista vastaava johtaja Mikko Kuusela.

Esimerkiksi työllisyyden vaikutus on sekä eläkkeisiin että maksuihin molemmilla aikaväleillä korkeintaan kohtalainen. Sen sijaan sijoitusriskin vaikutus eläkemaksuun on lyhyelläkin aikavälillä suuri ja pitkällä aikavälillä erittäin suuri.

Sijoitusriskillä tarkoitetaan, että tavoiteltua tuottoa ei saavuteta ja sijoitus voi tuottaa jopa tappiota. Sijoitusriskin vaikutus on merkittävä, mutta sijoitusriski vaikuttaa myös tuottoon: suurempien tuottojen tavoittelu edellyttää suurempaa riskinottoa.

”Sijoitusriski on mielenkiintoinen tarkasteltava, sillä riskin minimointi lyhyellä aikavälillä saattaa alentaa tuottoja merkittävästi pitkällä aikavälillä. Toisaalta lyhyenkin aikavälin notkahduksella voi olla suuri vaikutus näkymiin työeläkejärjestelmän rahoituksellisesta kestävyydestä”, Kuusela muistuttaa.

Selvitys tarkastelee riskejä sekä erillisinä että yhdessä. Esimerkiksi ansiotason hitaan kasvun, matalan työllisyyden ja sijoitusten matalan tuoton yhtäaikaisella toteutumisella olisi suuremmat eläke- ja maksutasovaikutukset kuin yhdelläkään riskillä erikseen.

Toimivakin Kone kaipaa huoltoa

Selvityksessä työeläkejärjestelmää tarkastellaan abstraktiona ja siitä käytetään nimitystä Kone. Kone koostuu työeläkejärjestelmästä ja sitä koskevista säädöksistä, joissa määrätään eläke-etuuksista, vakuuttamisesta, rahoituksesta, vakuutetun informoinnista, eläkelaitosten toiminnasta ja valvonnasta, muutoksenhausta ja niin edelleen.

”Kohtalokkaalta kalskahtava nimitys on varsin havainnollinen. Se kattaa pelkkää eläkejärjestelmä-termiä paremmin järjestelmään vaikuttavat ulkopuoliset voimat”, Kuusela selittää.

Nimitys mahdollistaa myös analogiat.

Koneen moitteeton toiminta vaatii kunnossapitoa. Se sisältää ympäristön havainnointia, Koneen tarkkailua, huoltamista, ohjaamista, säätämistä ja aika ajoin uudistamistakin. Kunnossapito on lähtökohtaisesti koko yhteiskunnan asia, mutta erityisessä vastuussa siitä ovat tahot, joista voi käyttää nimitystä koneenhoitajat. Yksittäisiä eläkelaitoksia voi luonnehtia Koneen rinnakkaismoottoreiksi: jos yksi niistä sammuu, muut jatkavat”, selvityksessä maalaillaan.

Tutustu selvitykseen

Finanssiala ry:n tilaaman selvityksen on tehnyt Eläketurvakeskuksen entinen toimitusjohtaja filosofian tohtori Jukka Rantala. Selvitys kartoittaa yksityissektorin eläkejärjestelmän riskejä; millä mekanismeilla niitä kannetaan, miten merkittäviä ne ovat ja miten ne jakautuvat. Selvityksen ensisijaiset kohderyhmät ovat työeläkejärjestelmän päättäjät ja työeläkealalla toimivat asiantuntijat.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Finanssiala - Uudistuvan alan ääni

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Pankkien tekemät rahanpesuilmoitukset kasvoivat hurjasti vuonna 2023 – parempi tiedonvaihto tehostaisi rahanpesun torjuntaa7.5.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Pankkien tekemät rahanpesuilmoitukset kasvoivat vuonna 2023 lähes 50 prosentilla edellisvuodesta. Pankit tekivät rahanpesun selvittelykeskukselle lähes 19 900 rahanpesuilmoitusta, joista vain pieni osa johtaa esitutkintaan, syytteeseen tai tuomioon. Useat EU-maat ovat laajentaneet talousrikosten ja rahanpesun torjuntaan liittyvää tiedonvaihtoa sekä pankkisektorin sisällä että pankkien ja viranomaisten kesken. Finanssiala ry arvioi, että tiedonvaihdon avaaminen tehostaisi merkittävästi rahanpesun torjuntaa myös Suomessa.

Liikenneonnettomuudessa loukkaantuneen asema paranee – vuokrattavalle sähköpotkulaudalle on hankittava liikennevakuutus3.5.2024 16:16:56 EEST | Tiedote

Vuokrattavat sähköpotkulaudat ovat kesäkuun 2024 alusta alkaen liikennevakuutuksen piirissä. Kuluttajien laitteissa liikennevakuuttamiselle on nopeus- ja painoraja, mutta vuokrattavat laudat on kaikki vakuutettava painosta ja nopeudesta riippumatta. Vuokralautojen vakuutusturva on rajattu: Vahingon sattuessa vakuutus korvaa kuljettajalle ainoastaan sairaanhoitokulut. Vammasta aiheutuvaa ansionmenetystä tai kuntoutusta ei korvata liikennevakuutuksesta. Muille kuin kuljettajalle aiheutuneet sekä henkilö- että omaisuusvahingot korvataan liikennevakuutuksen yleisten periaatteiden mukaan eli myös esimerkiksi ansionmenetys korvataan. Sähköpotkulautojen vakuuttaminen parantaa kaikkien vahinkoa kärsineiden asemaa.

Finanssiala avaa taas lobbaustaan – avoimuustilinpäätöksessä kotimaan lisäksi Brysselissä tehty lobbaus27.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Finanssiala ry (FA) on avannut vuodesta 2020 alkaen vaikuttamistyötään eli lobbaustaan julkaisemalla avoimuustilinpäätöksen. Siinä kerrotaan, keitä poliittisia päättäjiä, eli kansanedustajia, ministereitä ja ministereiden valtiosihteereitä sekä europarlamentaarikkoja ja komission viranhaltijoita FA on lobannut tärkeimmissä ajankohtaisissa edunvalvontateemoissaan. Avoimuustilinpäätöksen tärkeyttä korostaa vuoden 2024 alusta voimaan tullut lakisääteinen lobbauksen avoimuusrekisteri. Uusin avoimuustilintilinpäätös on nyt julkaistu ja luettavissa FA:n verkkosivuilla. Se kattaa ajanjakson heinäkuusta 2023 maaliskuuhun 2024.

Kriisit eivät horjuttaneet pankkisektoria vuonna 2023, vakuutusyhtiöillä hyvä vuosi – tutustu pankki- ja vakuutussektorien vuosikatsauksiin22.4.2024 11:42:24 EEST | Tiedote

Finanssiala ry on julkaissut katsaukset sekä pankkien että vakuutusyhtiöiden vuoteen 2023. Kummallakin sektorilla oli hyvä vuosi: tuotot, tulokset ja vakavaraisuudet pysyivät hyvällä tasolla. Vakuutusyhtiöiden tuloksia paransivat erityisesti osakkeiden ja joukkovelkakirjojen hyvät tuotot. Pankkien häiriönsietokykyä paransivat kertyneet voittovarat, ylimääräiset pääomapuskurit sekä hyvä likviditeettiasema.

Luottolaitosten sääntely kaipaa ajantasaistamista – lisävelvoitteille ja kansalliselle lisäsääntelylle ei ole tarvetta18.4.2024 10:35:20 EEST | Tiedote

Peruspankkipalveluihin liittyvää sääntelyä ei ole tarpeen lisätä, toteaa Finanssiala ry lausunnossaan. Lausunto liittyy valtiovarainministeriön peruspankkipalveluja ja luottolaitoslainsäädäntöä koskevaan arvomuistioon. FA huomauttaa, että arvomuistion kattama selvitys ei ole mukana hallitusohjelmassa ja sen sisältö on osin ristiriidassa kansallisen lisäsääntelyn välttämistä koskevan hallitusohjelman tavoitteen kanssa. Ehdotetut palveluaikavelvoitteet olisivat poikkeuksellisia suomalaisessa sääntelyssä, ja pankkipalveluiden saavutettavuuden kriittisyyttä on muistiossa yliarvioitu.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye