Varsinais-Suomen ELY-keskus

Elo-syyskuun vaihteen päällystystöitä Lounais-Suomessa

Jaa
Tienpäällystystöitä jatketaan elo-syyskuun vaihteessa valtatiellä 8 väleillä Lemmi-Katinhäntä, Laitila-Varhokylä ja Unaja-Kortela. Laitilassa päällystetään myös maantien 12489 eli Salontien itäpäätä ja kantatien 43 varrelta jalankulku- ja pyöräilytietä välillä Ilomäentie-Matikankuja. Somerolla päällystetään maantietä 2810 välillä Helsingintie-Joensuuntie. Satakunnassa päällystetään myös maantietä 2453 välillä Arantila-Harjavalta sekä Otsolan maantietä 12542 ja 12544 Honkilahti.

Kaikilla kohteilla maantie on päällystettävällä osuudella kaksikaistainen ja liikenne pysäytetään kummastakin suunnasta vuorotellen. Töitä tehdään päivä- ja ilta-aikaan, joten tielläliikkujien on syytä varautua viivästyksiin. Paikalla on liikenteenohjaus. Työmaiden kohdalla on alennettu nopeusrajoitus ja tielläliikkujien on syytä noudattaa varovaisuutta työmaan läheisyydessä ajaessaan. Nopeusrajoitukset palautetaan ennalleen vasta kun tiemerkinnät on maalattu päällystystöiden jälkeen.

Mahdollinen sade voi sotkea aikataulun, sillä päällystystöitä ei voida tehdä kovalla sateella. Elokuun loppupuolen runsaat sateet ovatkin viivästyttäneet usean jo aiemmin päällystettäväksi ilmoitetun kohteen toteuttamista. Sade voi myös viivästyttää tiemerkintöjen tekemistä, sillä tiemerkintöjä voidaan maalata ainoastaan kuivalla kelillä. Kesän helteet saattavat myös aiheuttaa muutoksia aikatauluihin. Jos uuden asfalttipinnan jäähtyminen ja kovettuminen hidastuu, päällystetty kaista joudutaan pitämään liikenteeltä suljettuna pidempään. Ajo liian kuumalla ja pehmeällä päällysteellä aiheuttaisi asfaltin pintaan muodonmuutoksia, joka mitätöisi päällystyön tavoitteet.

Lisää tietoa teiden päällystämisestä löytyy verkkosivuilta.

Päällystystyöt Varsinais-Suomessa - Väylävirasto (vayla.fi)

Päällystystyöt Satakunnassa - Väylävirasto (vayla.fi)

Viestimme aktiivisesti myös twitterissä @VarsinaisELY.

Liikennetilannepalvelusta löydät kaikki ajantasaista tietoa kaikista käynnissä olevista tietöistä ja muista liikenteen häiriöistä.

Liikennetilannepalvelu

Lisätietoja: Varsinais-Suomen ELY-keskus, päällysteinsinööri Tero Ahokas, p. 040 503 8843 ja kunnossapitoasiantuntija Veli-Pekka Pelttari, p. 040 705 0902

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Varsinais-Suomen ELY-keskus
Varsinais-Suomen ELY-keskus
Itsenäisyydenaukio 2
20800 Turku

0295 022 500 (vaihde)http://www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus

Varsinais-Suomen työvoimabarometri: Työttömyys kasvussa, mutta investoinnit tuovat toivoa14.11.2025 11:01:04 EET | Tiedote

Vaikka työttömyys on ollut kasvussa Varsinais-Suomessa, työmarkkinoilla on nähtävissä myös positiivisia signaaleja ja kasvun mahdollisuuksia. Maakunnan vahvuutena on monipuolinen elinkeinorakenne, jossa teknologia-, meri- ja lääkealan, kaupan sekä logistiikan sektorit pitävät pintansa. Työvoimabarometrin tuoreimmat tiedot korostavat erityisesti osaavan työvoiman kysyntää, digitalisaation ja tekoälyn tuomia muutoksia sekä alueellisia rekrytointihaasteita.

Trafikarrangemangen för den tunga trafiken på Skärgårdsvägen upphör14.11.2025 09:00:00 EET | Pressmeddelande

Trafiken på Skärgårdsvägen (landsväg 180) har flyttats till den nya Rävsundsbron och trafikarrangemangen för att trygga den gamla brons skick har upphört. Väntområdet för tung trafik från S:t Karinshållet tas bort under nästa vecka, om inte vinterföret skjuter upp arbetet. Trafikljusen och trafikmärkena har redan tagits bort. Med trafikarrangemangen som grundar sig på enkelriktad tung trafik kunde man trygga trafiken på bron tills den nya bron blev klar.

Saaristotien raskaan liikenteen liikennejärjestelyt puretaan14.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote

Saaristotien (mt 180) liikenne on siirtynyt uudelle Kirjalansalmen sillalle, ja vanhan sillan kunnon turvaamiseksi tehdyt liikennejärjestelyt ovat päättyneet. Kaarinan pään raskaan liikenteen odotusalue puretaan ensi viikon aikana, elleivät talvikelit siirrä töitä myöhemmäksi. Liikennevalot ja liikennemerkit ovat jo poistettu. Raskaan liikenteen yksisuuntaisuuteen perustuvilla liikennejärjestelyillä pystyttiin turvaamaan liikennöinti sillalla uuden sillan valmistumiseen saakka.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye