EMBARGO 21.6.2022 klo 00.01 - Kauppakamarikysely: Sodan vaikutukset jakavat yritykset voittajiin ja häviäjiin – joka kolmannes ilmoitti kannattavuutensa heikkenevän tänä vuonna
21.6.2022 00:01:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

EMBARGO 21.6.2022 klo 00.01
Tuoreessa kauppakamarikyselyssä 28 prosenttia vastanneista yrityksistä kuvailee tunnelmiaan pessimistiseksi tai erittäin pessimistiseksi ja 27 prosenttia optimistiseksi tai erittäin optimistiseksi. 45 prosenttia kuvailee toimialansa tunnelmaa normaalina. Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan tunnelmat jakautuvat kahtiajakoisesti toimialoittain.
Rakennusalalla lähes 40 prosenttia vastaajista luonnehtii toimialan tunnelmaa pessimistiseksi tai erittäin pessimistiseksi. Myös kaupan toimialalla tunnelmia kuvataan kielteisesti. Sen sijaan palveluloimialoilla näkymät ovat tuntuvasti valoisammat koronarajoituksien jäätyä taakse.
”Rakennusluvat kääntyivät laskuun jo viime vuonna, eli rakentamisen tahdin hiipuminen oli odotettavissa jo ennen sodan alkua. Rakennuskustannusten nousu vaivasi toimialaa jo viime vuonna, mutta tänä vuonna tilanne on pahentunut. Vallitsevat tunnelmat ovatkin rakentamisen toimialla varsin synkeät”, Appelqvist sanoo.
Odotukset viennin ja työllisyyden kehityksestä valoisat
Tuoreessa Kauppakamarikyselyssä 84 prosenttia vastaajayrityksistä arvioi liikevaihtonsa kasvavan tai pysyvän ennallaan seuraavan 6 kuukauden aikana suhteessa nykytilanteeseen. Vain 16 prosenttia ennakoi liikevaihdon laskua.
Yritysten odotukset ovat edelleen varsin hyviä myös tilausten kehityksen osalta. Vain 18 prosenttia vastaajista ennakoi tilauskannan supistuvan seuraavien kuuden kuukauden aikana.
”Myös odotukset viennin ja työllisyyden kehityksestä ovat yhä varsin pirteitä. Tulokset eivät takaa varmuudella mitään, mutta selvää on, etteivät ne tue tulkintaa ainakaan isomman taantuman alkamisesta toistaiseksi”, sanoo Appelqvist.
Sodan vaikutus investointeihin tuntuva
Kauppakamarikyselyssä vain 5 prosenttia yrityksistä arvioi Venäjän sodan lisänneen yrityksen suunnittelemia investointeja jonkin verran tai merkittävästi. Selvästi suurempi osuus eli 29 prosenttia yrityksistä arvioi sodan vähentäneen investointeja.
Noin puolet yrityksistä arvelee investointien olevan tänä vuonna samalla tasolla kuin viime vuonna. Toinen puolisko jakaantuu melko tasaisesti, mutta hieman yli neljännes, eli 26,3 prosenttia vastaajista arvioi investointien jääväen viime vuotta vähäisemmiksi.
”Sodan kielteinen vaikutus investointeihin on erittäin tuntuva, vaikka valtaosalle yrityksiä sota ei toki ole tuonut ainakaan toistaiseksi muutoksia suunniteltuihin investointeihin. Investointisuunnitelmat ovat kuitenkin vahvasti sidoksissa yrityksen kokoon. Mitä suurempi yritys, sitä suuremmalla todennäköisyydellä investointien ennakoidaan kasvavan tänä vuonna. Erityisesti teollisuuden toimialoilla investointien kasvuun löytyy yhä melko hyvin luottoa”, Appelqvist sanoo.
Kolmannes yrityksistä ilmoitti kannattavuutensa heikkenevän
33 prosenttia yrityksistä ilmoitti kannattavuutensa heikkenevän tänä vuonna verrattuna viime vuoteen ja jopa yli 72 prosenttia ennakoi myyntihintojen nostoa seuraavan 4 kuukauden aikana. Tilanne on vaikea monille yrityksille, jotka kamppailevat voimakkaasti nousevien tuotantokustannusten kanssa. Mahdollisuuksien mukaan yritykset pyrkivät silti siirtämään tuotantokustannusten nousua eteenpäin.
”Loppuvuodelle voidaan siis ennakoida yritysten jakaantumista voittajiin ja häviäjiin sen mukaan, miten suuren osan tuotantokustannusten noususta ne pystyvät siirtämään eteenpäin. Vaikka myyntihinnat monessa tapauksessa tulevat nousemaan, on silti ilmeistä, ettei raaka-aineiden ja energian hintojen nousu synnytä yrityksiin ylimääräistä palkannostovaraa. Siksi palkansaajien ostovoiman supistuminen tänä vuonna on väistämätöntä”, Appelqvist sanoo.
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin koostama Kauppakamarin talouskatsaus kertoo talouden suhdannetilanteesta ja Venäjän hyökkäyssodan vaikutuksesta yrityksiin. Katsaus on koostettu kauppakamarien jäsenyrityksille tehdystä suhdannekyselystä. Kysely tehtiin 6.-8.2022 ja siihen vastasi 1998 yritystä eri toimialoilta eri puolilta Suomea.
Liitteenä linkki kauppakamarikyselyn tuloksiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka AppelqvistPääekonomisti
Puh:+358 44 263 1051jukka.appelqvist@chamber.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarikysely: Osaajapula ja työttömyys rinnakkain – yritykset peräävät nopeampia täsmäkoulutuksia tutkintojen sijaan12.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Kauppakamareiden osaajakyselyn mukaan yritykset tarvitsevat työntekijöilleen ennen kaikkea lyhyitä koulutuksia ja täsmäosaamista, eivät uusia tutkintoja. "Tekoäly ja vihreä kasvu edellyttävät yrityksiltä ja työntekijöiltä ennennäkemätöntä ketteryyttä", sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen.
Pimeys lisää mopojen ja mönkijöiden turvallisuusriskejä – “Mopoilla kertyy usein yllättävän paljon ajokilometrejä, mikä näkyy erityisesti renkaiden kulumisena”9.10.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Syksyn pimeät ja märät ajokelit korostavat mopojen ja mönkijöiden turvallisuuden tarvetta.
Kuljetuskustannusten nousu heikentää jo merkittävästi joka kolmannen yrityksen kilpailukykyä, selviää kauppakamareiden kyselystä2.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Eniten ovat kärsineet teollisuuden ja kaupan alan yritykset. Tiedot selviävät kauppakamareiden yrityksille syyskuussa tekemästä kyselystä. Kustannusten kasvua tulisi hillitä väliaikaisin verotoimin, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Hanna Kalenoja.
Kauppakamarikysely: Yritysten kasvuodotukset nousivat ennätystasolle – ”Tulokset eivät jätä tulkinnanvaraa”1.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Yritysten arviot suhdannetilanteesta ovat parantuneet laaja-alaisesti keväästä niin liikevaihdon, tilauskantojen ja kannattavuuden kuin henkilöstömäärien ja vienninkin osalta. Tiedot selviävät kauppakamarien syyskuussa toteuttamasta suhdannekyselystä.
Asuntomarkkinoilla varovaista piristymistä - Hyväkuntoiset, muuttovalmiit asunnot menevät kaupaksi, korjausvelkaiset eivät30.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin markkinakyselyyn vastanneista auktorisoiduista kiinteistöarvioijista 44 prosenttia arvioi markkinoiden vilkastuneen kuluvan vuoden aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme