Helsingin seudun kauppakamari

Ennakointikamarin tilannekatsaus: Yritysten rekrytointitarpeet kasvavat Helsingin seudulla

17.6.2022 09:51:02 EEST | Helsingin seudun kauppakamari | Tiedote

Jaa
Uusia avoimia työpaikkoja avautuu kaikilla toimialoilla enemmän kuin vuotta aikaisemmin, mutta myös runsaammin kuin alkuvuodesta 2020. Palvelu- ja myyntityöntekijöiden kysynnän kasvu on nyt erityisen vahvaa. Pula osaavasta työvoimasta ei ole helpottanut Helsingin seudulla, vaikka yritysten suhdannenäkymät ovat heikentyneet, selviää Ennakointikamarin kevään 2022 tilannekatsauksesta.

”Merkittävä osa Uudenmaan yrityksistä ei ole vähentämässä henkilöstöään. Lähitulevaisuudessa rekrytointivauhti kiihtyy ja työvoiman kysyntä säilynee korkealla tasolla jatkossakin”, arvioi Ennakointikamarin projektipäällikkö Olli Oja Helsingin seudun kauppakamarista.

Vaikka koronapandemian vaikutukset ovat tasaantumassa, Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on tehnyt ennakoinnin haasteelliseksi. ”Vaikea tilanne on heikentänyt eri alojen yritysten suhdannenäkymiä, mutta tästä huolimatta työvoiman kysyntä on säilynyt Uudellamaalla korkealla. Pula osaavasta työvoimasta ei ole laskenut, vaikka yritysten suhdannenäkymät ovatkin hieman heikentyneet. Osaajapula koskettaa Helsingin seudulla lähes kaikkia toimialoja”, Oja kertoo.

Ojan mukaan pula työntekijöistä on palannut esiin palvelualoilla, erityisesti matkailussa ja ravintola-alalla, kun työvoiman kysyntä on noussut koronakuopasta.

”Osa työntekijöistä on ehtinyt siirtymään toisille toimialoille koronapandemian aikana. Uusia avoimia työpaikkoja aukeaa kaikilla toimialoilla nyt enemmän kuin vuotta aikaisemmin, mutta myös runsaammin kuin alkuvuodesta 2020. Erityisen näyttävää on ollut palvelu- ja myyntityöntekijöiden kysynnän kasvu. Kuten odottaa saattoi, pandemia ei ole tappanut Uudenmaan palveluvaltaisuutta”, Oja painottaa.

Nykyiset uudistukset eivät vielä riitä osaajapulan ratkaisuksi

Kuluva hallituskausi on tuonut tullessaan suuria koulutus- ja työllisyyspolitiikan uudistuksia, kuten oppivelvollisuusiän pidentämisen sekä työllisyyspalveluiden kuntakokeilut ja niiden siirron kunnille vuodesta 2024 alkaen. Samaan aikaan kohtaanto-ongelma on pahentunut entisestään.

”Ammatillisen koulutuksen tehtävä on tuottaa osaavaa työvoimaa yritysten tarpeisiin eikä se voi olla yksinomaan oppivelvollisuusiän pidentämisen väline”, toteaa johtava asiantuntija Riikka Vataja Helsingin seudun kauppakamarista. ”Nyt on vaarana, että kiireellä valmisteltu uudistus heikentää ammatillisen koulutuksen kykyä vastata jatkuvan oppimisen tarpeisiin. Uudistukseen on otettava aikalisä”, Vataja vaatii.

TE2024-uudistus siirtää työllisyyspalveluiden hoitamisen kunnille. ”On otettava huomioon, että Helsingin seudun työssäkäyntialue ei noudata kuntarajoja. Uudistuksen toimeenpanossa on myös hyödynnettävä koulutuksen järjestäjien ja korkeakoulujen osaamista ja varmistettava työllisyys- ja koulutuspalvelujen hyvä saatavuus koko Helsingin seudulla”, sanoo Vataja.

Oppisopimusopiskelijat työllistyvät muita paremmin

Ennakointikamarin kevätkauden tilannekatsaus tarkastelee myös oppisopimuskoulutusta Uudellamaalla. Oppisopimuskoulutus näyttää tilastojen mukaan toimivan Uudellamaalla melko hyvin. ”Vuosina 2009–2020 yli 80 % tutkinnon suorittaneista oli vuosi valmistumisensa jälkeen pääsääntöisesti töissä. Kun mukaan lasketaan työlliset opiskelijat, nousee osuus yli 90 %:iin. Työllistyminen on selvästi parempaa kuin niillä opiskelijoilla, jotka eivät ole suorittaneet tutkintoaan oppisopimuksella”, Oja kertoo.

Hyvistä tuloksista huolimatta oppisopimuksella suoritetun koulutuksen määrä on ollut Uudellamaalla laskussa vuoden 2018 jälkeen. Ojan mukaan oppisopimuskoulutuksen mahdollisuuksia tunnetaan edelleen yritysten keskuudessa melko heikosti ja käyttöä saattavat rajoittaa jopa virheelliset olettamat.

Ennakointikamari tuottaa vuosittain kaksi tilannekatsausta Uudenmaan alueelta. Tilannekatsaukset perustuvat tilastojen, tutkimusten, raporttien ja ennakointitietojen sekä Ennakointikamarin omien selvitysten yhdistämiseen. Tilannekatsausten lisäksi Ennakointikamari julkaisee selvityksiä ja ulostuloja työllisyyteen ja osaamistarpeisiin liittyen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Olli Oja, Helsingin seudun kauppakamari, projektipäällikkö, Ennakointikamari, olli.oja@helsinki.chamber.fi, p. 050 5647586

Riikka Vataja, Helsingin seudun kauppakamari, johtava asiantuntija, riikka.vataja@helsinki.chamber.fi, p. 040 536 0954

Tiina Tikander, Helsingin seudun kauppakamari, viestintäpäällikkö, tiina.tikander@helsinki.chamber.fi, p. 046 878 7540

Kuvat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin seudun kauppakamari
Helsingin seudun kauppakamari
Kalevankatu 12
00100 Helsinki

http://helsinki.chamber.fi/fi/

Helsingin seudun kauppakamari vahvistaa yritysten menestystä osallistumalla aktiivisesti Helsingin seudun kehittämiseen. Kauppakamariin kuuluu 21 kunnan alueelta yli 7 000 palveluja, kauppaa ja teollisuutta edustavaa yritystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin seudun kauppakamari

Suhdannepulssi: Helsingin seudun yritysten näkymät jatkuvat heikkoina – Kotimaisen kysynnän vaisuus painaa näkymiä eniten31.3.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

Yritykset Helsingin seudulla arvioivat seuraavan kolmen kuukauden suhdannenäkymät yhä heikoiksi. Arviot käyvät ilmi Helsingin seudun kauppakamarin Suhdannepulssista. Yritysten näkemykset liikevaihdosta, kannattavuudesta ja työllisyydestä ovat samalla tasolla kuin joulukuussa. Vastaajista 69 prosenttia katsoo, että eniten yrityksen näkymiä heikentää kotimainen kysyntä. Seuraavaksi eniten näkymiin vaikuttavat kansainvälisen politiikan ja turvallisuustilanteen epävarmuus (46 %) ja kustannustaso yleensä (36 %). ”Toimitusjohtajien vastauksissa näkyvät markkinan varovaisuus, asiakkaiden lykkäämät osto- ja investointipäätökset sekä asuntorakentamisen alakulo. Rakentaminen ja kuljetus- ja varastointitoimialat ovat edelleen haastavassa tilanteessa, mutta b2b-puolella näkyy varovaisia myönteisiä merkkejä. Tarjouskyselyitä on paikoin enemmän, ja teollisuudessa, liike-elämän palveluissa sekä informaatio- ja viestintäalalla näkymät ovat muuta kenttää toiveikkaampia”, sanoo Helsingin seudun kauppaka

Uudellamaalla on yhä liian vähän korkeakoulujen aloituspaikkoja24.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote

Hallitusohjelmaan kirjattiin vuonna 2023, että korkeakoulupaikkoja lisätään kasvukeskuksiin ja sinne, missä aloituspaikkojen määrä suhteessa nuoriin on alhainen. Hallitusohjelman kirjaukset ovat jääneet toimeenpanematta. ”Uusmaalaisten korkeakoulujen aloituspaikkojen vaje on kroonistunut. Vaikka Uudenmaan osuus koko maan BKT:sta on lähes 40 prosenttia ja työpaikoista 36 prosenttia, se ei näy korkeakoulujen resurssijaossa”, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin johtava asiantuntija Riikka Vataja.

Kutsu medialle: Voiko Kanadan teknologiansiirtomalli vauhdittaa pk-yritysten kasvua Suomessa?19.3.2026 12:39:33 EET | Kutsu

Mitä opittavaa Kanadan menestyksekkäässä teknologiansiirtokeskusmallissa on Suomelle? Teknologian siirtokeskukset toimivat pienyritysten TKI-osastona. Niiden tehtävä on auttaa pieniä yrityksiä kasvamaan ja uudistamaan toimintaansa. Helsingin seudun kauppakamari kutsuu median kuulemaan From Skills to Applied Research Ecosystems -tutkimuksen tuloksia. Tutkimus tarkastelee Kanadan menestyksekästä teknologiansiirtokeskusmallia ja sen soveltamista Suomeen. EU-komissio on pyytänyt tutkimuksen käyttöönsä osana ammatillisen koulutuksen strategian uudistamista Euroopassa. Malliin pohjautuvia keskuksia on jo käynnistetty Suomessa. Teknologiansiirtokeskukset toimivat pk-yritysten TKI-kumppaneina, tarjoten nopean väylän uusien teknologioiden testaukseen, kehitykseen ja käyttöönottoon.

Elinkeinoelämävetoinen yhdistys elävöittämään Helsingin keskustaa11.3.2026 10:25:26 EET | Tiedote

Helsingin ydinkeskustan ankkuriyritykset ovat yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa käynnistäneet yhdistyksen, jonka tehtävä on parantaa Helsingin ydinkeskustan vetovoimaa. Mallia on haettu Tukholman City i Samverkan -toiminnasta. ”Suomen pääkaupungissa tulee olla elävä ja vetovoimainen keskusta. Helsingin keskustassa on jo nyt sykettä ja vilskettä, mutta olemme sitoutuneet kehittämään keskustasta vielä entistä vetävämmän. Elinkeinoelämän ja kaupungin yhteistyötä vahvistava yhdistys on tärkeä askel tässä työssä”, sanoo Helsingin pormestari Daniel Sazonov.

Helsingin seudun kauppakamari arvioi: Ennätysmäärä yrityksiä lopetti viime vuonna – ”Yritysten perustaminen keskittyy yhä voimakkaammin Uudellemaalle”17.2.2026 07:00:00 EET | Tiedote

Uudellamaalla lopetti toimintansa yli 21 100 yritystä vuonna 2025, arvioi Helsingin seudun kauppakamari Tilastokeskuksen alkuvuoden lukuihin perustuen. Lopettaneita yrityksiä on arvion mukaan lähes viidennes enemmän kuin edellisenä vuonna. Luvuissa ei ole huomioitu alkutuotantoa. Uudellamaalla aloittaa myös paljon yrityksiä. Arviolta yli 21 650 viime vuonna, noin neljännes enemmän kuin 2024. Arvion mukaan lähes puolet uusista yrityksistä Suomessa näyttää perustettavan Uudellamaalla. ”Uudellamaalla yrityksiä perustetaan enemmän kuin muualla maassa. Koko Suomessa aloitettiin arvion mukaan vähemmän yrityksiä kuin lopetettiin. Hyvin poikkeuksellinen tilanne, joka kielii rakennemuutoksesta ja yrittämisen siirtymisestä uusien sukupolvien myötä yhä voimakkaammin Uudellemaalle”, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin yritysneuvonnan johtaja Marko Silen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye