Crasman Oy

Ensimmäinen luovien nörttien alumnitapaaminen – ”Työpaikat vaihtuvat, ihmiset pysyvät”

Jaa

”Hei, lahjakkuus! Ei ole tarkoituskaan, että istuisit meidän toimistossamme koko työurasi, mutta me tarjoamme ponnahduslaudan osaksi kiinnostavaa verkostoa. Tervetuloa moderniin työsuhteeseen”, kirjoitti toimittaja Maija Tamminen marraskuun MarMaissa. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Kahdeksankymmentä luovaa nörttiä, kaikki entisiä, nykyisiä tai tulevia Crasman Oy:n työntekijöitä. Esiintyjinä Pasi Nikkanen ja Taneli Leppä, molemmat entisiä crasmanilaisia. Puheenaiheina muun muassa Next Big Thing, Next Big Non-Thing ja Future of Work.

Ei ole sattumaa, että työn tulevaisuus on yksi ensimmäisen Crasman Creative Nerd Meetup -alumnitapahtuman puheenaiheista. Crasman tarjoaa asiakkailleen palveluita digitaalisen liiketoiminnan kehittämiseen – räätälöityjä ratkaisuja, joiden suunnittelu ja toteuttaminen vaativat parhaiden asiantuntijoiden löytämistä. Kilpailu hyvistä tekijöistä on kova ja harva nykyammattilainen viettää koko uraansa samassa paikassa.

- Se on vain hyvä, liike luo kehitystä yrityksessä ja yksilöissä! Työpaikat vaihtuvat, mutta ihmiset pysyvät, kertoo Crasmanin strategiajohtaja Samuli Hokkanen filosofiasta Creative Nerd -tapaamisen takaa.

”Halusin haastaa itseäni”

Työntekijöiden tyytyväisyys vaikuttaa asiakastyytyväisyyteen. Se on väite, jonka paikkansapitävyyden HappySignals Oy haluaa todistaa datalla. Yritys mittaa yli sadassa maassa 420 000 työntekijän tyytyväisyyttä oman talonsa sisäisiin palveluihin, kuten it-tukeen tai hr-osastoon.

- Jatkossa tekoäly osaa kertoa suoraan, kuinka firman johdon pitää tietoa hyödyntää, kertoo Pasi Nikkanen lähitulevaisuuden kehityksestä.

Nikkanen on Creative Nerd -tapahtuman toinen puhuja ja entinen crasmanilainen. Nykyään Crasman on viidenkymmenen asiantuntijan yritys, mutta Nikkanen oli mukana firman alkutaipaleella, vuosituhannen vaihteessa. Hän sai työkalupakkiinsa taitoja, joille on käyttöä vielä nytkin, meneillään olevassa maailman valloituksessa.

- Pienessä firmassa piti itse innovoida ja pähkiä toimivat mallit sen sijaan, että hyökkäilisi hypen perässä ajattelematta. Lähdin vain, koska halusin haastaa itseäni täysin toisenlaisessa ympäristössä.

”Ilman tätä miksausta meitä ei olisi”

Toinen illan puhujista on Taneli Leppä Google Cloudilta. Hän kuvailee poistavansa työkseen asiakkaiden esteitä käyttää Googlen palveluita. Tällä hetkellä Leppä iloitsee Haminaan avautuvasta julkisen pilven datakeskuksesta.

- Sillä on Suomelle iso arvo, että saamme tänne kansainvälisen tason julkisen pilven. Se tuo kansainvälistymisen mahdollisuuden kaikkien saataville.

Kuudentoista vuoden aikana Leppä ehti olla kehittämässä Crasmania pikkuputiikista merkittäväksi it-taloksi ja kehittyä itse headhunttaajien haluamaksi saaliiksi. Perjantain tapaamiselta hän odottaa vilkasta vuoropuhelua.

Pasi Nikkanen on samoilla linjoilla ja pitää alumnitapahtumaa ylipäätään loistavana ideana.

- Pienessä maassa on parempi, että autamme toinen toisiamme. Siltoja on turha polttaa, sillä jonkun vessanoven takaa ilmestyy aina tuttu.

Toimittaja Maija Tamminen kysyikin alumnitapaamiseen inspiroineessa kolumnissaan: ”Kohdellaanko nopeasti toiseen tehtävään loikkaavaa työntekijää kuin rottaa, joka vaihtaa parempaan laivaan ensimmäisen sataman tullen? Vai voisiko hänet nähdä voimavarana, johon kannattaa satsata lähdönkin jälkeen?”  

- Tietysti voi! Perjantain tapahtumassa haluamme juhlistaa tasavertaisesti entisiä, nykyisiä ja tulevia crasmanilaisia. Ilman tätä miksausta meitä ei olisi, Samuli Hokkanen päättää.

Haluatko kuulla lisää digitaalisen liiketoiminnan viimeisimmistä tuulista tai siitä, miten ihmisten siirtymisen uusiin työtehtäviin voi kääntää yrityksen voimavaraksi? Ota yhteyttä Crasman Oy:n strategiajohtaja Samuli Hokkaseen 040 548 6381.

Ensimmäinen Creative Nerd Meetup pidetään perjantaina 16.3.2018.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Samuli Hokkanen
strategiajohtaja
Crasman Oy
040 548 6381

Kuvat

Lataa
Pasi Nikkanen, HappySignals Oy
Pasi Nikkanen, HappySignals Oy
Lataa
Taneli Leppä, Google Cloud
Taneli Leppä, Google Cloud
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Crasman Oy
Pursimiehenkatu 27-29 C
00150 Helsinki

http://www.crasman.fi
Crasman tarjoaa asiakkailleen räätälöityjä palveluita digitaalisen liiketoiminnan kehittämiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Crasman Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme