Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoossa vieraslajeja kartoitetaan ja torjutaan mobiilipelin avulla

Jaa
Espoossa pilotoidaan joukkoistettua mobiilipelialustaa vieraslajien kartoitukseen ja torjuntaan. Ensi vaiheessa lupiiniesiintymiä merkitään Crowdsorsa-mobiilipelialustalle. Myöhemmin näitä sekä jo aikaisemmin kartoitettuja jättipalsamiesiintymiä torjutaan mobiilipelin avulla.
Moottoriteiden varsia koristava lupiini on kaunis, mutta kuitenkin haitallinen vieraslaji. Kuva: Jouko Rikkinen
Moottoriteiden varsia koristava lupiini on kaunis, mutta kuitenkin haitallinen vieraslaji. Kuva: Jouko Rikkinen

Toukokuun loppupuolella kasvit alkavat kukkia ja ovat helposti tunnistettavissa. Kartoitus- ja torjuntatetehtävä on avoin niin yksityisille kuin yhdistyksille. Se vaatii ainoastaan Crowdsorsa-mobiilipelin lataamisen omaan älypuhelimeen.

Euron palkkio havaintoa kohden

Kustakin vieraslajihavainnosta maksetaan pelaajalle yhden euron palkkio.

- Pelaajat osallistuvat tehtävään videokuvaamalla havaitsemiaan vieraslajiesiintymiä. Pelkän lajin ja sijainnin lisäksi saamme selville myös ongelman laajuuden, sillä esiintymän ympäri kävelevän pelaajan gps-koordinaateista piirtyy kartalle alue, josta voimme määrittää sen tarkan pinta-alan, kertoo Crowdsorsan toimitusjohtaja Toni Paju.

Joukkoistetun vieraslajikartoituksen jälkeen käynnistämme löydettyjen lupiiniesiintymien sekä jo tiedossa olevien jättipalsamien kitkennän. 

Tarkkoja silmiä ja ahkeria käsipareja tarvitaan

Espoon vieraslajien torjuntaan tarvitaan monta käsiparia. Useat vapaaehtoiset ovat tehneet torjuntaa jo monena vuonna.

- Oma henkilökuntamme torjuu haastavampia vieraslajeja kuten kurtturuusua, jättiputkia sekä muita vieraslajeja. Lupiini on levinnyt kauniista tienvarsikukkijasta muuta niittykasvillisuutta tukahduttavaksi vieraslajiksi. Jättipalsami puolestaan peittää jo isoja kosteampia purojen ja ojien reunoja. Haluamme kokeilla erilaisia talkoomuotoja ja erilaisia tapoja koota tietoa ympäristöstä. Crowdsorsan toimintamalli kiinnosti, joten toivottavasti espoolaiset tarttuvat haasteeseen yhteisen monimuotoisen luonnon hyväksi, toteaa kaupungin vihertuotantopäällikkö Anne Mannermaa.

Pilottina Crowdsorsan mobiilipeli

Luonnon monimuotoisuutta uhkaavaa vieraslajiongelmaa ratkaistaan nyt ensimmäistä kertaa maailmassa mobiilipelillä joukkoistamalla. Menetelmä on tänä kesänä käytössä jopa 14 kunnassa ympäri Suomea.

Crowdsorsa on tamperelainen startup-yritys, jonka Suomessa suosituksi tullut konsepti on otettu käyttöön myös Ruotsissa, Virossa ja Englannissa. Mobiilipeli on kehitetty kustannustehokkaaseen kuva- ja videodatan joukkoistettuun keräämiseen.

Pelin avulla on kerätty dataa ennätyksellistä vauhtia jo muun muassa kaduista, pyöräteistä, kaivonkansista ja lätäköistä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anne Mannermaa
Vihertuotantopäällikkö, Espoon kaupunki
p. 050 528 5928
anne.m.mannermaa@espoo.fi


Toni Paju
Toimitusjohtaja, Crowdsorsa
p. 050 322 6263
toni.paju@crowdsorsa.com

Kuvat

Moottoriteiden varsia koristava lupiini on kaunis, mutta kuitenkin haitallinen vieraslaji. Kuva: Jouko Rikkinen
Moottoriteiden varsia koristava lupiini on kaunis, mutta kuitenkin haitallinen vieraslaji. Kuva: Jouko Rikkinen
Lataa
Jättipalsami voi muodostaa laajoja yhden lajin kasvustoja, jotka vievät tilaa alkuperäiseltä kasvillisuudelta heikentäen kasvilajiston monimuotoisuutta. Metsään levitessään se voi vaikeuttaa metsänuudistamista tukahduttamalla puiden taimia. Kuva: Aino Peltola
Jättipalsami voi muodostaa laajoja yhden lajin kasvustoja, jotka vievät tilaa alkuperäiseltä kasvillisuudelta heikentäen kasvilajiston monimuotoisuutta. Metsään levitessään se voi vaikeuttaa metsänuudistamista tukahduttamalla puiden taimia. Kuva: Aino Peltola
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme